Mitä jos voisit pelastaa maailman yksinkertaisilla teoilla? Waste&Feast – Hävikistä hyötykäyttöön on yksi menetelmä tehdä pieniä asioita yhteiseksi hyväksi. Ensimmäisen askeleen voi ottaa jo tänään 🙂
Kun katsot ympärillesi, mitä näet ja havaitset? Korreloiko näkemäsi sellaisia ekologisia ja kestävän kehityksen arvoja joita haluat pitää esillä?
Näiden kysymysten edessä olen ollut itse ja on pakko myöntää että, se veti vakavaksi. Kannatan ehdottomasti ekologisia arvoja elämässä, jotta myös tulevilla sukupolvilla on maailma jossa elää elämäänsä sopusoinnussa ympäristön ja luonnon kanssa. Omat keinot ovat lopulta aika pienet vaikka globaalin jäteongelman ratkaisemisessa, puhumattakaan muista maapalloa ja ilmastoa uhkaavista tekijöistä.
Omalla elämäntavalla voi kuitenkin vaikuttaa asioihin ja tehdä paljon hyvää lähielinympäristölle.
Waste&Feast hävikkiruokaravintola
Ekologisuus elämässä voi olla myös sitä, että osallistutaan ruokahävikin vähentämiseen. Työssäni olen ollut kehittämässä konseptia, joka pyrkii osallistumaan yhteisiin hävikin vähentämisen talkoisiin. Waste&Feast hävikkiruokaravintolat lähtivät alkuun vuonna 2017 osana isompaa työn kehittämisen osaa. Tavoitteena oli löytää keinoja työllistää heikossa työmarkkina-asemassa olevia nuoria. Aika nopeasti syntyi ajatus siitä, että ravintolatoiminta voisi olla ratkaisu. Nuoret oppivat laittamaan ruokaa ja ehkä innostuvat alasta ja lähtevät opiskelemaan. Oppivat pärjäämään itse. Ja jos ruokaa tulee enemmän, niin voi antaa sitä tarvitseville. Hyväntekeväisyys-elementti on ollut mukana ketjun perustamisen alusta saakka.
Alkuun päästiin kauppojen ylijäämän hyödyntämisellä. Tehtiin ruokaa siitä mitä saatiin ja yleensä onnistuttiin. Vähitellen kehittyi taustalla järjestelmä, joka varmisti hieman laajemman ylijäämän käytön ja samalla toiminta laajeni. Vuonna 2018 avattiin yleisölle ensimmäinen Waste&Feast hävikkiruokaravintola Snellu Cafe Helsingin Itäkeskukseen. Tällä hetkellä isompia ravintoloita on jo kolme ja neljässä muussa paikassa on kerran tai kaksi viikossa oleva edullisen lounaan tai päivällisen mahdollisuus.
Helsingissä ylijäämän kerää Stadin Safka. Se on kehitetty alkuun samaan aikaan kuin ensimmäinen Waste&Feast ravintola. Mietittiin keinoja miten voidaan koota keskitetysti kauppojen ja teollisuuden ylijäämää ja jakaa sitä suoraan tarvitsijoille tai tahoille, jotka jatkojalostavat hävikkiä yhteisöruokailuissa.
Syntyi ravintolaketju, jolla on visiona tukea ihmisiä kokonaisvaltaisesti ohittamalla maantieteelliset, ammattiryhmien väliset sekä myös organisaatioiden väliset rajat.
Waste&Feast ketjuun on mahdollista päästä mukaan kun täyttää kolme keskeisintä periaatetta:
- Hyödyntää ruokahävikkiä ja pitää ekologisia arvoja yllä
- Tarjoaa edullista ja yhteisöllistä ruokailua alueella kaikille ihmisille
- Työllistää yhdenkin heikossa työmarkkina-asemassa olevan ihmisen
.
Kaksi ketjun toimipisteistä toimii nuorten työpajatoiminnan mukaisesti. Kummassakin paikassa on tarjolla nuorille työkokeilu- ja harjoittelupaikkoja. Tyypillinen työkokeilu kestää puoli vuotta, jonka aikana nuorta tuetaan opiskelupoluille ja/tai valmennetaan työelämään sekä vahvistetaan elämänhallintataitoja.
Nuoret ovat usein olleet vailla ammatillista koulutusta tai se on jäänyt syystä tai toisesta kesken. Uudelleen motivoituminen voi olla haasteellista. Siksi on merkittävää, että tämän kaltaisia paikkoja on nuorille tarjolla. On turvallista harjoitella työn tekemistä ja oppia yhdessä uutta. Saa kokea olevansa työyhteisön jäsen ja saa palautetta työstään.
Hävikin kanssa toimiminen on nuorille myös merkittävää. He haluavat omalta osaltaan olla vaikuttamassa siihen että ruokahävikki minimoidaan myös tällä tavoin. On aika trendikästäkin päästä Waste&Feastiin työkokeiluun tai harjoitteluun 🙂

Yhdessä yhteiseksi hyväksi
Yksi teemoista on, että ei kukaan tai mikään joutuisi hukkaan. Nuorten tukeminen on yksi tärkeimmistä asioista, sillä heillä on pisin matka kuljettavanaan tässä maailmassa. Waste&Feast Malmin ja Snellu Cafen toimipisteissä toimitaan yhteistyössä Helsingin kaupungin nuorten työpajatoiminnan kanssa.
Ravintolat ovat avoinna kaikille eli ovat ihan tavallisia ravintoloita. Lounaan hinta on 3-10€ oman maksukyvyn mukaan. Edullisimmassa maksuvaihtohdossa, 3€, on kirkon diakoniatuki mukana ja sen saa suoraan kassalta ilman taloudellisia tai muita selvityksiä (Snellu Cafe ja Waste&Feast Malmi). Työssäkäyvät maksavat yleensä 6€ ja jos haluavat tarjota lounaan vähävaraiselle, niin voi maksaa samasta lounaasta 10€, jolloin siitä osa menee suoraan avun tarvitsijalle.
Syömällä Waste&Feast ravintolassa voi tehdä yhdellä kerralla monella tapaa hyvää:
- Ruokahävikki vähenee
- Tarjoaa työtä heikossa työmarkkinatilanteessa olevalle
- Mahdollistaa edullisen ruokailun alueella
- Saa vatsansa täyteen hyvää ruokaa
Voiko paremmin olla, kaikki voittavat ja maailma pelastuu!
Tuunaamalla hävikistä hyötykäyttöön
Waste&Feast toteuttaa ideologiassaan hävikistä hyötykäyttöön ajatusta myös ruuan ja ravinnon ulkopuolelle. Tiloissa toimii erilaisia PopUp kierrätyspäiviä tai on mahdollista tulla kokeilemaan rikki menneiden vaatteiden paikkausta ja näin lisätä käyttövaatteen elämää. Ekologisuus elämässä on laaja käsite. Jokainen voi löytää itselleen sopivia keinoja olla mukana erilaisen jätteen vähentämisessä.
Toimipisteissä on vakiona esimerkiksi yhteisökirjahylly, josta voi lainata tai ottaa lukemista mukaansa. Voi myös tuoda kotoa kiertoon kirjoja. Waste&Feast – hävikistä hyötykäyttöön on enemmän kuin ruoka 🙂
Hävikistä hyötykäyttöön kotikeittiössä
Suurin osa ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa. Se on pysäyttävä totuus.
Suomalaisessa ruokaketjussa syömäkelpoista ruokaa menee hukkaan noin 360 miljoonaa kiloa vuosittain. Kotitalouksien osuus ruokaketjun ruokahävikistä on suurin, peräti yli kolmasosa. Se tarkoittaa, että kodeissa muodostuu ruokahävikkiä yli 100 miljoonaa kiloa vuosittain. (Luonnonvarakeskus 49/2021).
Haluamme olla osaltamme myös auttamassa siinä, miten voi hyödyntää yli jäänyttä ruokaa. Keräämme parhaillaan ihmisten omia suosikkiohjeita siitä, miten tehdä uutta ruokaa tähteistä tai vaikka joulun eineslaatikoiden jämistä. Onko sinulla oma innovaatio? Laita vinkkiä tulemaan, niin viedään sitä yhdessä eteenpäin.
Waste&Feast tukijat
Nuoria työkokeilijoita tukevat mm. Herttoniemen Rotaryt (Snellu Cafe) ja Pakinkylän Leijonat (Waste&Feast Malmi). Taloudellisen tuen avulla voidaan huomioida nuoret jotka ovat saavuttaneet omia tavoitteitaan työkokeilun aikana. Stipendit ovat merkittävä asia nuorille, jotka ovat vähemmän saaneet huomioita elämänsä aikana. Stipendien kautta voidaan varmistaa jatkokoulutuspaikkaa tai tukea rakasta harrastusta.
Uusin tukijamme on Infinit Capital jonka kautta tuli kaikille W&F työpajoille merkiitävä lahjoitus. Linkin takaa lisää 🙂
Vuoden 2024 erityisnuorisotyön teko-palkinto
Kirkon erityisnuorisotyön teko-palkinto 2024 on myönnetty Helsingin seurakuntayhtymän Waste&Feast -ravintoloille. Palkinnon myönsi Kirkon erityisnuorisotyöntekijät.
Ravintolat mahdollistavat mm. haastavassa työmarkkina-asemassa oleville nuorille harjoitella merkityksellisen työntekemistä. Waste&Feast pyrkii tuomaan ratkaisuja sekä sosiaalisiin ongelmiin, että ympäristökriisiin. Toiminnassa tuetaan työllistymistä ja vähennetään ruokahävikkiä, sekä mahdollistetaan edullinen ruokailu sitä tarvitsevalle.
Helsingin seurakuntayhtymän ulkopuolisuuden ehkäisyn konkreettisesti hyvää tuova toimintamalli ansaitsee palkintoperustelujen mukaisen huomion ja kiitoksen.
Vuoden Erkkateko -palkinto luovutetaan työntekijöiden työyhteisöpäivässä 27.5.2025.

4 Responses
Onpa loistokonsepti ja monella tapaa. Aivan ihanaa, että tällaista toimintaa kehitetty. Kaikki voittavat tässä!
Kiitos 🙂 Ja ihan samaa mieltä olen, että tässä mallissa ei ole kuin voittajia.
Kiitos tästä postauksesta! Aivan loistava konsepti, jonka avulla tehdään monipuolisesti hyvää, tosi mahtava idea!
Kiitos 🙂
Minustakin konsepti on loistava, koska siinä on vain voittajia.