Fanikuvat

Eevert on tavannut monia merkittäviä henkilöitä ja hahmoja. Tälle sivulle Eevert on tallentanut heistä joitakin.

Remu Aaltonen on nukkemaailmassa tuttu henkilö. Eevertin haaveena on ollut tavata Remu ja se toteutui yllättäen kesällä 2016. Omien muuttotouhujensa keskellä avautui tilaisuus hieman hengähtää ja käydä tervehtimässä Remua ihan kotona saakka.

Eevert Remu Aaltosen kanssa turisemassa
Eevert Remu Aaltosen kanssa turisemassa

Lämmin kiitos Remulle ja läheisille yhteisestä hetkestä.

Jouluradion suurena fanina Eevertin syksyn odotetuin hetki oli päästä musiikkipäällikön assariksi yhdeksi päiväksi. Vuoden 2015 päällikkyydestä vastaa Jani Kareinen.

Jani Kareinen ja Evert työn touhussa
Jani Kareinen ja Evert työn touhussa

 

Eevert tapasi Joulupukin 24.12.2014 eli ihan prikulleen tärkeänä päivänä. Visiitin kuulumisiin pääset täältä KLIK. Ja Pukin kammariin täältä KLIK.

Pukin polvella

Viihteen kautta tutuksi ovat tulleet muutamat monelle tutut taiteilijat.

Pekka Laukkarinen

Pekka Laukkarinen on ollut monissa samoissa tapahtumissa ja leireillä Eevertin kanssa. Aina niin virkeä nuorimies saa Eevertinkin nuortumaan vuosia aina tavatessa.

Fanikuva

Fanikortti päätyi myös Eevertin haltuun ja aarteistoon.

Herta-rouva ja Eevert

Herta Eller on pitänyt Eevertistä hyvää huolta Alppimatkoilla vuosina 2012 ja 2013.

Iina ja Eevert

Eevert on ihaillut Iinaa jo edellisenä vuonna ja saikin mukavan fanikortin vuonna 2012

Jani-Petterin kortti

Syke-leirillä Partaharjulla vuonna 2011 Eevert tapasi vanhan poikatyön veteraanin Pentti Tapion.

Pentti Tapio ja Eevert Partaharjulla 2011

Samaisella leirillä Eevert tapasi henkiystävänsä Nikke ”Hakkander” Hakkarainen ja Taika-Petterin. Heidän kanssaan Eevert vietti muutaman mukavan päivän.

 Nikke ”Hakkander” Hakkarainen ja Taika-Petteri Eevertin seurassa

Eevertin henkiystäviin kuuluu myös ensimmäinen henkilökohtaisesti tapaamansa Piispa Wille Riekkinen. Piispan kanssa turinointia Eevert harrasti Kajaanissa 2010.

Piispa Wille Riekkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *