Kalamureke

Tänään synty kalamureketta ja vähän muutakin. Pakastimeen oli taas kerääntynyt useamman kalan ruodot, joten oli hyvä aika ryhtyä niitä käyttämään. Ja tämähän on helppoa kuin heinän teko, jos ei lasketa sitä tiskipuolta sitten kun homma on tehty 😀 Kalat kattilaan ja vettä perään. Ruodot saivat hetken kiehua kattilassa. Sitten riipimispuuhiin eli kalan lihan irrottamiseen ruodoista. […]
Maa-artisokka muusi

Tänään syntyi palapaistin lisukkeeksi perunasta ja maa-artisokasta muusi tai pyree, miten nyt vaan haluaa sen loppuvalmistella 😀 Tänään tarvitsin: Perunoita Maa-artisokkaa Perunoita vettä suolaa kermaa voita Perunoita ja maa-artisokkaa oli suurin piirtein saman verran. Kuorin mukulat ja laitoin samaan kattilaan kiehumaan. Keitinveteen meni hieman suolaa. Keitin kypsäksi ja kaadoin hyvän keitinliemen viemäriin. Muusasin mukulat sauvasekoittimella. […]
Lohi-suppilovahveropannu

Kaupasta kulkeutui mukana komea lohifile. Siitä saa tämmöinen kahden hengen talous monta ruokaa. Osa meni graaviksi ja osa lohikeitoksi. On sitten taas mitä syö tulevina etäpäivinä lounaaksi. Osa päätyi uuteen kokeiluun eli Lohi-Suppilovahvero-pannuksi. Näitä oli työpöydällä: Lohi Sipuli Kuivattu suppilovahvero Kerma Smetana Voi Suolaa Rouhittua mustapippuria Ruohosipulia Alkuun lohi ja sipuli paloiksi. Suppilovahverot murskasin vähän […]
Peruna-porkkana lisuke

Peruna-porkkanalisuke tuli tänään ajankohtaiseksi. Vastaava perunasta on jo aikaisemmin julkaistu osana toista reseptiä. Etsin sitä kuitenkin ajoittain itse, niin laitan tässä nyt yhden variaation ihan omakseen. Tänään tarvittiin: Porkkana Kolme kiinteää perunaa Kermaa Juoksevaa Koskenlaskijaa (naturel) Pippurituorejuustoa Vampyyrisuolaa Vettä Aluksi porkkanat ja perunat rouveiksi paloiksi. Ensiksi porkkanat kiehumaan veteen. Porkkanalla on pidempi kypsymisaika kuin perunalla. […]
Palsternakkanaurisgratiini

Tänään pääsivät käsittelyyn palsternakka ja nauris. Kummatkin olivat melko isoja. Tarvittiin: iso palsternakka iso kaskinauris ½ tl suolaa mustapippuria 1,25 dl kermaa 1 kananmuna juustoraastetta Melko isoja molemmat, joten päättelin että riittää hyvin kahdelle. Aluksi kuoriminen ja paloittelu. Palaset kattilaan ja vettä sen verran että peittyvät. Saivat kiehua kypsiksi. Haarukalla voi koittaa. Keitinveteen hieman suolaa. […]
Valkosipulikermaperunat

Laitan edellisen kalan lisäkkeenä olleen kermaperunaohjeeni myös muistiin. Otetaan perunoita kilon verran, kuoritaan ja siivutetaan se mahdollisimman pieneksi siivuksi. Lisäksi otin yhden valkosipulin jonka hakkasin pieneksi muruksi. Siivutetu perunat päätyivät kylmään kylpyyn. Huuhtelin perunoita hyvin kylmällä vedellä. Huuhdotut siivut laitoin pyyheliinalle kuivumaan. Painelin pinnat mahdollisimman kuiviksi. Wokkipannuun öljyä ja valkosipulirouhe sinne. Pari kourallista perunoita joukkoon. […]