Toinen adventtisunnuntai on käsilllä. Aamuvarhaisella Eevert heräsi ja hipsi tossuillaan kohti keittiötä tavanomaisiin aamupuuhiinsa. Kahvinkeiton lomassa hän havahtui siihen että tänään sa sytyttää jo kaksi kynttilää isoäidin joulukalenteriin.

Toinen kynttilä on nimeltään rauhan kynttilä – maailma kaipaa rauhaa. Sotia, vihamielisyyttä, sortoa jopa kidutusta on monessa eri maailman kolkassa. Sytyttäessämme tämän kynttilän rukoilemme rauha maailmaan, rukoilemme väkivalan loppumista. Adventti-kynttilänä rauha tarkoittaa edellisen lisäksi sisäistä rauhaa ja rauhoittumista, kun valmistaudumme joulun viettoon. Näin se on levottomuuden vastakohta. Se voisi merkitä myös sovun tekemistä perheenjäsenten ja ystävien kesken. Lopetetaan riidat, haukkumiset ja nimittelyt ja eletään sopuisasti yhdessä.

Tähän taisi perustua äidin varoittelut siitäkin, että tontut käyvät kuuntelemassa ikkunoiden takana kuinka pienet lapset käyttäytyvät näin joulun alla. Olisivat saaneet kyllä välillä aikuisiakin tarkkailla!

Kaksi punaista kynttilää näyttää hyvin kauniilta aamun sarastaessa. Ulkona ikkunan takana on taian omainen sininen hetki. Eevert kurkisteleekin ulos ovesta ja nuuhkii yhdessä Tenho-koiran kanssa pakkasilmaa. Tallilyhty sytytetään rappusille tunnelman luojaksi. Vasta aamun puuhien jälkeen on aika tarttua kahvipannuun ja mitata kahvijauhot. Hetken perästä vahva ja hivelevä tuoksu täyttää keittiön. Hyvä on taas istahtaa ja nauttia hetkestä. Tässä ja nyt on niin äärettömän hyvä olla.

Eevertin nuoruudessa on vaihe jolloin aamun siniset hetket elettiin alusta loppuun. Eevertin kiiruhtaessaan kouluun hän usein oikaisi Maatalousoppilaitoksen peltojen poikki. Yleensä se sujui oikein hyvin. Yksi aamu on jäänyt toisenlaisena miehen mieleen. Puolessa välissä peltoa Eevert huomaa että ei olekkaan yksin. Samalla polulla astelee vastaan jotakin. Pimeys pitää kulkijaa suojassaan, mutta ilmiselvästi se ei ainakaan ihminen ole. Ja lähsestyy muuten melko reipasta vauhtia.

Pian Eevert näkee tarkemmin kulkijan ja tuijottavat silmät aiheuttavat kieltämättä kiusallisen tunteen. Melko pian Eevert oivalsi että polkua pitkin häntä lähestyi omistajan elekin ehkä maailman suurin karju. Eevertin pää tuskin ulottui sian korvien tasolle ja kärsäkin oli kuin Alina-tädin juhlalautaset. Ne olivat isot!