18.12. Neljäs adventti

Posted on Comments (6)

Eevert sytyttää neljännen kynttilän adventti-kyntteliköönsä.

 

Neljä kynttilää
Neljä kynttilää

 

Neljäs adventti on omistettu Marialle, lasta odottavalle äidille. Katsellessaan kynttilää Eevert pohtii äitiyttä ja sitä tehtävää mikä tuolle nuorelle naiselle oli annettu kertomusten mukaan. Mitkä ovat mahtaneetkaan olla nuoren naisen ajatukset tuona aikana. Paljon vastuuta asetettiin hennoille hartioille. Monesti maailmalla vierailtuaan Eevert on Marian tai madonnan hahmojen edessä pysähtynyt ja miettinyt kuinka on omassa elämässään vastaanottanut kaikki ne tehtävät ja vastuut joita eteen on annettu. Rohkea ja luottavainen neito on tuo Maria ollut.

 

Madonna
Madonna

 

Pian Eevertin ajatukset palaavat pieneen keittiöönsä. Tänään on tulossa naapurin poika apuun eläinten jouluappeiden valmistelussa. Jo useampana vuonna on tullut tavaksi puuhastella yhdessä ja tehdä muillekin kyläläisille pihapuuhun lintuja varten talipalloja maukkailla siemenillä.

Viimevuonna olikin hyvä resepti. Mistäs se löytyikään? Taisi olla jokin ikivanha kirja, minkä kellastuneilta sivuilta luetiin eläinten talviruokinnasta. Ennenvanhaan ei ollut isoja marketteja mistä osataa valmiita eväitä. Silloin kaikki tehtiin taloissa valmiiksi. On se vaan aika muuttunut. Mutta toisiaan, se kirja. Eevert lähteekin oikopäätä tutkimaan ikivanhojen kirjojen osastoaan. Olikohan se Aukusti Juhana Melan kirjoista, vai mistä…. mumisee Eevert aarteidensa keskellä. Melapa hyvinkin, tässä hän se onkin… Kokonainen kirja linnuista. Vanhoja papereita tipahtelee hyllystä lattialle kun mies aloittaa keskittyneen matkansa kirjan sivuille.

 

Ikiaikaiset kirjat
Ikiaikaiset kirjat

 

Pian kuuluu eteisestä ääniä. Naapurin pikkuapulainen sieltä jo saapuu ja alkurupattelun jälkeen pari aloittaakin tärkeät hommansa. Päivä kuluu kuin siivillä.

Melan antamia ohjeita seurataan alkuun hyvinkin tarkasti, mutta pian mielikuvitus saa vallan ja kattilaan sujahtaa kaikkea pikkulintujen herkkuosastolle sopivaa. Ravitsevia jyviä ja suolatonta silavaa. Siitä sitä syntyy vanhoillakin ohjeilla kelpo ruokaa pakkaseen lintujen nautittavaksi.

 

Linnuille apetta
Linnuille apetta

 

Tähän aikaan vuodesta päivä ei pitkälle paista ja hämärän saavuttua on ahkeralla kaksikolla kaakaon aika. Kaakao juodaan yhdessä ja poika palaa juoksujalkaa kotiin käsissään tuomisia omaan pihaan pikku ystäviä varten.

Pojan mentyä Eevert jää katselemaan palavia neljää kynttilää. Marian kynttilä lepattaa suurimmalla liekillä ja kiinnittää Eevertin huomion.

Niin, Maria ja äidit ovat tärkeitä. Päivän aikana Eevertin mieleen on tulleet myös isät. Kuinka merkittävää onkaan, että pojalla ja tytöllä on isä jonka kanssa puuhata päivittäisiä asioita ja jakaa kokemuksia. Ihan ilman muuta ei ole  selvää näinä aikoina, että jokaisella se biologinen isä olisi olemassa. Mieskavereita silloin tarvitaan – vähän niin kuin tänäänkin kun yhdessä tehtiin valmisteluja pihan linnuille. Kuinka virkistävää se olikaan vanhan miehen mielestä.

Adventin ajatukset eivät jätä Eevertiä rauhaan. Vähän väliä hän palaa teemaan. Jotakin on mieleen tulollaan, mutta kovasti se nyt jossakin odotuttaa havahtumistaan. Palauttaessaan vanhaa kirjaa paikoilleen, Eevert huomaa laittialle pudonneet paperit. Pinon seassa on vanhoja joulukortteja. Hetken niitä selailtuaan Eevertin huomio kiinnittyy juuri tuohon perheeseen jonka vaihista monet joulunajan kertomukset kertovat. Marialla oli haastava tehtävä, mutta niin oli Joosefillakin. Ja tämän joulukortin kuvasta voi päätellä, että ei se Joosefinkaan tehtävä niin helppo ollut. Mitä mahtoikaan Joosefin mielessä liikkua kun paimenet talliin tulivat kumartamaan joulun lasta?

 

Jouluperhe
Jouluperhe - Taddeo Bartoli

 

Iltaa myöten Eevertin pohdinta siirtyy takaisin Joosefiin. Maria odotti lasta ja Joosef tiesi, että hän ei ole lapsen isä. Siihen maailman aikaan asetelma on ollut hyvin vaikea. Vaikka päivä on periaatteessa omistettu Marialle, niin keskeistä ehkä onkin Joosefin valinta – myöntyminen isäksi. Isää tarvitaan. Eevert päätyykin ajatukseen, että päivä on myös sellaisten isien päivä, jotka kantavat isän vastuun ja ottavat paikkansa isänä lapsen elämässä. Suostuvat isäksi.

 

Makuukamari
Makuukamari

 

Melkoinen luottamustehtävä meille miehille, ajattelee Eevert ja siirtyy hiljalleen kohti makuukamariaan.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *