Aamu oli tuskin edes valjennut kun Eevert havahtuu unestaan. Hetken aikaa katselee ympärilleen, mutta todettuaan, että kaikki on hyvin ja Tenho-koirakin nukkuu vielä rauhassa hän päättää jatkaa uniaan. Mies lisää muutaman puun kaminaan, tupa on viilennyt yön aikana. 

 Uneen sekaantuu edellisen illan tapahtumia ja muistoja. Milloin mies seikkilee vuorilla, milloin taas on täydessä vauhdissa erilaisissa seikkailuissa tutuissa tai maahisten ja menninkäisten maailmassa.

Eräässä kohden Eevert tarkkailee unissaan kalamajan tapahtumia. Majassa hääräilee pieni menninkäinen. Se kohentelee tulta pesässä ja valmistaa puuroa kaminan päällä. Puuhaillessaan se huokailee vähän väliä. Menninkäinen taitaa olla aika vanha. Mitä kummaa se tekee kalamajalla? miettii Eevert unissaan. Joka päivä menninkäinen sytyttää tulen kaminaan, keittää puuroa, tarkistaa paikat ja huokailee… aina uudelleen ja uudelleen.

 Aina puuron syötyään, se seisoo hetken paikoillaan ja katselee ikkunasta ulos. Huokaisee jälleen syvään ja toteaa: Kyllä minua niin väsyttää tämä touhu, mutta ei kai se auta kun ruveta neulomaan. Menninkäinen asettuu penkille ja nostaa korista käsiinsä puikot ja vahvaa lankaa. Pian kuuluu vain huokauksia ja puupuikkojen kalinaa. Menninkäisen käsissä syntyy pitkää ja kapeaa neulosta. Lankakerä pyörähtää lattialla moneen kertaan. Työ jatkuu siihen saakka kunnes on aika laittaa kaminaan tuli ja keittää puuroa… ja ottaa kudin esille…

Eevert heräsi kun Tenho nuolaisi häntä nenänpäästä. Ohhoh! Kylläpä tuli nukuttua tuumi mies ja kiskotteli käsillään oikein antaumuksella.

 Kahvit keitettiin ja laiteltiin kalamajaa taas siihen kuntoon että sen voi jättää hetkeksi. Ennen joulua täytyy vielä käydä laittamassa metsäneläinen ruokapaikka kuntoon, mutta siihen on vielä aikaa.

Vähitellen oli aika lähteä kotiin. Eevert pakkasi reppunsa. Viimeisenä hän otti hyllyltä karvareuhkansa ja laittoi kaulaliinan kaulaansa.

 Jostakin syystä Eevert pysähtyi paikoilleen. Olo oli kummallinen. Mitä tässä tapahtui? Eevert asteli peilin eteen ja katsoi kuvajaistaan. Hämmentynyt mies sieltä näkyi reuhka päässä ja kaulaliina kaulassa.

Mikä ihmeen kaulaliina? Mistä tämä tuli? Kauan hän oli jo kaivannut kaulaliinaa kaulan suojaksi viimaisilla keleillä. Hämärästi aamuyön uni läikkyi mielessä. Älä nyt höpsi vanha mies! Komensi Eevert itseään.

Varmaan joku kukija oli sen jättänyt majalle, eikä mikään menninkäinen… varma mies ei mitenkään voinut olla, sillä uskoihan hän vankasti myös koti- ja saunatonttuun. Miksi siis ei voisi olla kalamajalla omaa hyväntekijää? Oli miten oli, kaulaliina kaulassaan mies ja koira lähtivät kohti kotia.

 Kalamaja jäi taakse miehen astellessa mietteliäänä polkua pitkin. Aika ajoin Tenho-koira kääntyi taaksepäin ja haukahti muutaman kerran.