2. Adventti
Eevert nauttii aamukahviaan keittössä. Aamu on vielä hämärä. Juuri tällaiset aamut ovat Eevertin mieleen. On niin mukavaa katsella ja kuunnella kuinka hiljalleen kylä herää päivän puuhiin.
Eevert sytyttää kynttelikön toisen kynttilän ja hetken hiljentyy katselemaan kynttilän liekkiä.

Tänään on toinen Adventtisunnuntai ja samalla Itsenäisyyspäivä. Siinä on kerralla juhlaa moneen tarpeeseen, tuumii Eevert lukiessaan päivän lehteä.

Aamukahvi maistuukin tänään oikein hyvältä, toteaa Eevert ja kaataa toisen mukillisen itselleen.
Kappelilla on tänään juhlamessut. Isolta kirkolta saakka on tullut puhuja paikan päälle. Kappelilla on jo pitkään valmistauduttu päivään. Lauluja on harjoiteltu kyläkuoron kanssa ja lippukulkuetta suunniteltu. Suntiolla on ollut paljon tekemistä ja muistettavaa juhlan valmisteluissa.
Suntio näyttää olevan vastassa jo ovella komean Suomen lipun kanssa.

Suntio on aina niin kohteliaasti vastaanottamassa kaikkia Kappeliin tulijoita. On mukava tulla kun tuntee itsensä tervetulleeksi. Jokaisen tulijan kohdalla Suntio hienosti tekee tervehdyksen kulkuelipulla.

Toisen Adventtikynttilän sanoma kertoo rauhasta ja kunniasta. Mikä sen paremmin sopisikaan samaan juhlaan Itsenäisyyspäivänä. Näinä aikoina rauha ja keskinäinen kunnioitus ovat niitä perusasioita, joilla rakennamme elämäämme eteenpäin, kertoo puhuja ja jatkaa lukemalla päivän tekstin:
”Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Matt. 20: 25-28)”
Siinä on paljon ajateltavaa. Kuinka niin herkästi nousemmekaan toisten yläpuolelle samalla sortaen toista. Se tapahtuu toisinaan huomaamatta, mietiskelee Eevert tutulla paikallaan takapenkissä.
Päivän virtenä kajahti virsi 577
Kappelilta palattuaan Eevert ajatteli, että parempaa aloitusta ei tälle päivälle olisi voinut olla.
Mietiskellen ja itsenäisyyttä pohtien kului koko päivä. Lehdestä Eevert luki tarkkaan kaikki kunniamerkin saaneet. On se hyvä että huomioidaan ihmiset jotka ovat tehneet merkittäviä tekoja tämän maan ja asukkaiden hyväksi. Varmasti jäi vielä palkittavia seuraavallekin vuodelle.
Illalla totuttuun tapaan Eevert istahti sohvallensa ja avasi television. Perinteinen Itsenäisyyspäivän vastaanotto oli pian alkamassa. Se on sellainen traditio vuoden kulussa että tuskin osaisi olla katsomatta kun presidenttipari ottaa vastaan vieraat.

Kynttilät syttyivät niin pöydälle kuin ikkunalaudallekin muistuttamaan rauhasta, turvasta ja keskinäisestä kunnioituksesta.
Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille kävijöille.
____________________________________________
Kalenterissa on omia askartelujani sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden taidokkaita töitä. En erittele niitä erikseen. Jos ja kun löydät oman teoksesi kuvista, niin jätä siitä viesti yhteiseksi iloksi.
