Paahtopaistia ja rapuja

Syksyn Kokosukusyö-päivä on taas käsillä. Rapuja on perinteisesti ollut listalla, mutta tällä kertaa ne päätyivät vain alkupaloiksi. Itse askarrellen kuitenkin. Paahtopaistin laittamisen aloitin jo edellisenä päivänä. Marinadiin tuli öljyn lisäksi valkosipulia, tuoretta timjamia ja rosmariiniä, mustapippurirouhetta, kuivattua basilikaa, rosepippuria ja pari itsekasvatettua chiliä sekä suolaa. Sekoitin ainekset keskenään.Laitoin ison paahtopaistin kulhoon jonne lisäsin seoksen. Pyörittelin […]
Pääsiäislammas

Päsiäiseksi olin säästänyt syksyllä hankkimastani karitsan puolikkaasta viulun. Olin hieman epäröivä sen kanssa, koska en ollut sellaista ennen valmistanut. Selailin ohjeita netistä ja pääpiirteissään ne olivat kovin samanlaisia. Päädyin melko tarkkaan noudattamaan paljon kehuja saaneeseen Mysin lampaanviulun ohjeeseen isoäidin tapaan. Taltioin sen siis tänne omien vaihekuvieni kanssa. Resepti on julkaistu ainakin näillä tiedoilla aikaisemmin: Mysi […]
Possua thaityyliin

Aasialainen keittiö on suuri rakkauteni. Kovasti koetan saada aikaiseksi makukokonaisuuksia joita vaikkapa Thaimaassa olen saanut nauttia. Joskus onnistuu paremmin joskus hieman hakien 😀 Tänään raaka-aineina possua, sipulia, valkosipulia, kevätsipulia, raastettua inkivääriä ja porkkanaa, paprikaa pieninä palasina, limen mehu ja sitruunaruohon palasia sekä tuoretta korianteria. Lisäksi käytin punaista curry-tahnaa ja inkivääritahnaa sekä kalakastiketta. Itse kastike syntyi […]
Gulassi

Huomasin itsellenikin yllätykseksi, että tallenteissani ei ole Gulassia. Tuota mainiota keittoa, jota rakastan nauttia vuorikävelyillä Alpeilla. Parhaimmillaan tuo keitto onkin kun on kiivennyt vuorelle ja pysähtynyt levähtämään henkeäsalpaaviin maisemiin. Salpaantuminen on kyllä ihan todellista, sillä ilman sitä noihin maisemiin ei pääse. Siispä gulassiin. Pitkään haudutettava ruoka lähti alkuun jo edellisenä päivänä. Ja näin minä sen […]
Jauhelihamureke pekonikääreellä

Tarvitaan: pekonia 500 g jauhelihaa 2 sipulia silpputtuna pari valkosipulin kynttä pienittynä porkkana ihan pieninä kuutioina 1 muna 2 tl paprikajauhetta 1 tl suolaa mustapippuria 5 kirsikkatomaattia halkaistuna Koskenlaskija-juustoa Vuorasin vuokan pekoniviipaleilla siten, että pekoniviipaleet tulivat lomittain koko vuoan alueelle pohjasta reunoille saakka. Sekoitin taikinan ja maustoin. Kananmunan lisäsin viimeisenä Laitoin puolet taikinasta pekoniviipaleiden päälle […]
Valkosipulikermaperunat

Laitan edellisen kalan lisäkkeenä olleen kermaperunaohjeeni myös muistiin. Otetaan perunoita kilon verran, kuoritaan ja siivutetaan se mahdollisimman pieneksi siivuksi. Lisäksi otin yhden valkosipulin jonka hakkasin pieneksi muruksi. Siivutetu perunat päätyivät kylmään kylpyyn. Huuhtelin perunoita hyvin kylmällä vedellä. Huuhdotut siivut laitoin pyyheliinalle kuivumaan. Painelin pinnat mahdollisimman kuiviksi. Wokkipannuun öljyä ja valkosipulirouhe sinne. Pari kourallista perunoita joukkoon. […]
Hiillostettu siika

Netin syövereistä löysin ajatuksen kotipaistinpannulla tehdystä hiillostetusta kalasta. Pitihän sitä kokeilla. Alkuun pari hyvän kokoista siikaa esille. Leikkasin suomustetut fileet annospaloihin ja nahkapuolelle tein muutaman viillon. Kuumensin valurautapannuni hyvin kuumaksi ja laitoin suolaa pannun pohjan täyteen. Käytin karkeaa merisuolaa, mutta ehkä suolamyllyllä rouhittu hieman pienenpirakeinen olisi riittävä. Fileet pannulle nahkapuoli alaspäin. Paistumisen ajaksi peitin pannut […]
Perulainen Ceviche

Katsoin ohjelmaa Villen keittiö 30 minuutissa http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/27/ikivanhat-ruokaperinteet-yhdistyvat-perulaisessa-keittiossa Perun jaksossa oli mukana kansallisruokana chevicheä. Sitähän piti kokeilla ja hyvää tuli. Ohje tänne talteen. Jätin pois alkuperäisen ohjeen maissit ja bataatit. Ceviche: 1 ½ kiloa siikafilettä ½ kg sitruunoita ½ kg limeä 1 kokonainen valkosipuli, hienonnettuna 1 punasipuli inkivääriä suolaa & mustapippuria 2 ruukkua tuoretta korianteria aji- […]
Karitsan lapa

Ostin taannoin puolikkaan karitsan. Karitsan ensimmäinen ruoka tuli tälle päivälle. Pakastimesta otin sulamaan edellisenä iltana palan lapaa. Meinasin kuutioida palan, mutta se olikin luullinen, joten tein vain joitakin viiltoja pintaan. Paistoin rautapadassa pinnat kiinni (voita) ja lisäsin pataan vettä, luulientä ja yrttejä – minttua ja rosmariinia. Mausteksi suolaa ja rouhittua mustapippuria. Lambi sai hautua uunissa […]
Palapaisti

Viikolla tilasin tuottajalta lihaa. Suomalaista naudanlihaa 10 kiloa kotitila.fi palvelun kautta. Lähetys tuli ja hetihän sitä piti ryhtyä testaamaan. Syntyi palapaistia. Liha oli valmiiksi paloiteltua ja vakumiin pakattua. Annoin sen rauhassa lämmetä huoneen lämmössä ennen valmistamista. Palapaistin ainekset pidin yksinkertaisina. Pari porkkanaa, pari valkosipulin kynttä ja sipuli sekä lihat. Paistoin palaset voissa kuumalla pannulla. Kääntelin […]