Kurssikeskus Kinanen

Kolme näkökulmaa jotka vaikuttavat huomiseen. Naisen jalat metallissillalla. Alla näkyy koski.

Kolme näkökulmaa, jotka vaikuttavat huomiseen

Oletko tullut ajatelleeksi kuinka tämän päivän kulku voi vaikuttaa siihen miten elät ja kohtaat seuraavia päiviä?

Onko mielessäsi pyörinyt ajatuksia siitä, kuinka voisit olla huomenna

  • virkeämpi
  • levollisempi
  • aikaansaavampi
  • parempi minä

Tunnistan itse hyvin noita kysymyksiä. Elämässä on kausia, jolloin huomaa, että päivät kuluvat selviytymisen periaatteella. Perhe ottaa osansa ja arjen kuormittavuus kasvaa päivä päivältä raskaammaksi. Tuntee elävänsä vain hetkestä toiseen. Ilo ja tyytyväisyys näyttäytyy vain tuokioina. Kaipaisi muutosta, mutta ei oikein tiedä miten tai mistä aloittaisi. Usein yritämme muuttaa kaiken kerralla ja uuvumme jo pelkästä ajatuksesta. Onko tuttua? 

Tässä blogitekstissä haluan kertoa sinulle muutamia asioita, joita olen itse huomannut merkittäviksi arjen kuormittavuuden vähentämisessä. Joskus on tarvinnut avukseen selkeää ja tietoista toimimista oman hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Arjen asiat ja tapahtumat eivät usein kysy minulta tai sinulta, että sopiiko nyt tulla. Ne vain tulevat ja meidän osaksemme jää niiden kanssa selviytyminen. Usein selviytyy, mutta ihan yhtä usein tuntuu että keinot ovat vähissä. 

Mitä jos kerron sinulle, että on olemassa keinoja jotka voivat auttaa sinua jäsentämään omaa arkeasi ja niitä asioita joita kohtaat. 

Tarjoan sinulle maksuttoman työkirjan käyttöösi kolmesta + kahdesta hyvinvoinnin peruspilarista. Työkirjan avulla voit  arvioida millainen on sinun unelmiesi hyvinvointi tänään? Työkirjan saat lähettämällä kommentin artikkelin lopusta, muista jättää sähköpostiosoitteesi! Kommentteja ei julkaista. Lähetän työkirjan antamaasi osoitteeseen. 

Kolme merkittävää näkökulmaa

Jaksaminen on laaja käsite, johon liittyy useita eri tekijöitä, joita emme aina edes osaa nimetä. Tänään haluan, että kiinnität huomiota kolmeen hyvinvointisi peruspilariin. Ne ovat näkökulmia, joiden avulla voit tehdä arviointia ja suunnitelmia siihen millainen on Sinun hyvä. Sinun hyväsi on jotakin muuta kuin mikä on ystäväsi, vanhempiesi tai niiden ihmisten hyvä, joita kohtaat tai seuraat. Oman hyvinvoinnin perustat ovat henkilökohtaisia ja perustuvat sinun elämänkokemukseesi ja omiin unelmiisi tai tavoitteisiisi. 

Fyysinen hyvinvointi

Miten jaksat ja voit omasta mielestäsi? Oletko tyytyväinen siihen miten kehosi toimii tai miten se on kehittynyt? Kaikkien ei tarvitse olla kestävyysurheilijoita tai muskelikasoja. Tärkeää on se miten itse koet oman fyysisen hyvinvointisi. Ja koetko sen niin, että voit oikeasti luottaa kokemaasi? Joskus meidän mielemme antaa aivoihimme tietoa, joka ei ole realistista. Se voi kertoa vaikka että sinun pitäisi olla jotakin muuta kuin mitä olet. Se ehkä pakottaa sinut toimimaan tavalla joka ei edistä hyvinvointiasi. Se kertoo ehkä kehonkuvastasi virheellisesti. Ole siis tarkkana kun mietit omaa fyysistä hyvinvointiasi. Monet ongelmat voivat nousta virheellisestä käsityksestä omasta itsestä. Esimerkiksi erilaiset syömishäiriöt tuottavat aivoillemme tietoa, johon emme voi luottaa. 

Mikä on riittävä fyysinen hyvinvointi? Se on esimerkiksi sitä, että selviytyy hyvin siinä mitä kuuluu juuri sinun elämääsi. Kuinka kohtaat rasituksen ja miten palautuminen kehossasi tapahtuu. Mikä on riittävän hyvin ja mihin olet tyytyväinen ajatellessasi fyysistä hyvinvointiasi?

Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi on sidoksissa myös fyysiseen hyvinvointiin. Kun olet tyytyväinen siihen miten kehosi elää ja toimii, olet tyytyväisempi myös henkisesti. Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat lisäksi monet kokemukset, vastoinkäymiset, onnistumiset ja elämäntilanteet joita kohdataan. Elämäntilanteet vaihtelevat ja osa niistä tulee eteen pyytämättä tai suunnittelematta. Niihin emme voi varautua. Yllättävät tapahtumat voivat horjuttaa perusturvallisuutta. Tällaisia voi olla esimerkiksi parisuhteen päättyminen, muutto toiselle paikkakunnalle, läheisen kuolema. Nämä liittyvät läheisesti omaan elämään ja sitä on välttämätöntä rakentaa uudelleen tai muuttaa olennaisella tavalla suunnitelmiaan. 
Henkiseen tai psyykkiseen hyvinvointoon vaikuttavat myös elinympäristön muutokset tai tapahtumat jotka saavat hämilleen. Ne voivat tuoda tullessaan pelkoa ja ahdistusta, jota on vaikea käsitellä. Maailmalta kantautuvat uutiset voivat kuormittaa enemmän kuin mitä itse on valmis kantamaan. Hyvin laaja kokonaisuus tämäkin. Mieti hetki mihin olet erityisesti tyytyväinen ja vahvista sitä. 

Sosiaalinen hyvinvointi

Sosiaalinen hyvinvointi kertoo siitä kuinka eletään elämää toisten kanssa. Tämä kolmas kohta liittyy pohjimmiltaan myös edellisiin kahteen näkökulmaan. 

Millaisia ystävyyssuhteita sinulla on, miten liityt eri ryhmiin, kuinka sosiaalinen ylipäätään olet. Joku kaipaa ihmisiä ympärilleen suunnilleen vuorokauden ympäri. Samaan aikaan toinen viihtyy mieluummin itsekseen tai vain joidenkin läheisimpien seurassa. Kumpikin on oikea tapa. Puhutaan introverteista ja ekstroverteista persoonallisuuksista. Todennäköisesti molemmista löytyy niitä piirteitä, joita tunnistaa itsessään. Harvoin ollaan selkeästi jompaakumpaa. Olennaista on miettiä, missä viihdyn ja voin toteuttaa itseäni niin, että koen turvallisuutta ja levollisuutta. Mieti erityisesti niitä kohtia joihin olet tyytyväinen ja tuo iloa sosiaalisissa tilanteissa.
Eteen tulee myös niitä hetkiä, joissa emme viihdy, mutta onneksi voimme oppia sietämään jonkin verran epämukavuutta silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Harjoittelemalla voi joskus myös yllättää itsensä 🙂 Millaisia rajoja sinä tunnistat itsessäsi? 

Ota ensimmäinen askel jo tänään

Edellä olen kertonut sinulle kolmesta näkökulmasta, joiden avulla voi tarkastella omaa hyvinvointiaan. Sinä itse tiedät, mikä on sinulle hyvä ja riittävä hyvinvoinnin taso eri näkökulmissa. Kukaan ulkopuolelta ei voi sitä määritellä. Kukaan ulkopuolelta ei voi myöskään antaa sinulle kaipaamaasi muutosta. Tukea kyllä saat varmasti, mutta työ tai askeleet kohti muutosta on sinun tehtävä itse. Olisiko ensimmäisen askeleen aika? Oletko valmis siihen, että rohkaistut pysähtymään ja miettimään omaa oloasi ja jaksamistasi? 

Tarjoan sinulle maksuttoman työkirjan käyttöösi kolmesta + kahdesta hyvinvoinnin peruspilarista. Työkirjan avulla voit  arvioida millainen on sinun unelmiesi hyvinvointi tänään? Työkirjan saat lähettämällä kommentin artikkelin lopusta, muista jättää sähköpostiosoitteesi! Kommentteja ei julkaista. Lähetän työkirjan antamaasi osoitteeseen. 

Jaa artikkeli someen:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

On Key

Katso myös

Tammikuun pieniä suuria hetkiä. Pimeä katuvalojen valaisema tie. Kuva on epätarkka.

Tammikuun pienet suuret hetket

Tässä kohtaa olen uuden äärellä. Tammikuun pienet suuret hetket aloittavat tämän vuoden itsereflektioon perustuvan sarjan. Tämä kuukausisarja syntyi tarpeesta pysähtyä ja katsoa elämää lähempää –

Kevät alkaa kalenterista. Kuvassa kuvullinen kasvulaatikko pienille taimille. Laatikko on ikkunan edessä ja sen yläpuolella on valokisko.

Kevät alkaa kalenterista

Kevät alkaa kalenterista siinä kohtaa, kun kätköissä olevat pienet siemenet alkavat polttamaan hyppysissä. Siinä hetkessä, kun mielessä loihtii pienen parvekepuutarhansa kasvukalenteria ja tekee suunnitelmaa siitä

Joulukuun valoja ja varjoja. Kuvassa naisenjalat, kirja ja takka jossa palaa tuli.

Joulukuun valoja ja varjoja

Näin se on vuosi pyörähtänyt ja on aika katsoa joulukuun valoja ja varjoja. Tämä sarja on nyt päätöksessä ja uusi, alkanut vuosi tuo tullessaan uudet

Tajunnanvirtaa vuoden lopulla. Kuvassa kynttilälyhty pimeää taivasta vasten.

Tajunnanvirtaa vuoden lopulla

Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä. Kirjoittaa tajunnanvirtaa vuoden lopulla. Vapaasti ja sellaisena kuin sitä juuri nyt pulppuaa mielestä. Vuoden vaihtuminen on aina myös määritellyn ajanjakson

Jouluviikko. Kuvassa nukkekodin hautausmaa ja Eevert-nukke on sytyttämässä kynttilöitä

Jouluviikko

Jouluviikko on edessä. Itselläni loma on jo alkanut ja on hyvää aikaa keskittyä jouluun ja sen mukanaan tuomiin asioihin. Tänä vuonna erityisesti olen muistellut takavuosien