Tässä kohtaa olen uuden äärellä. Tammikuun pienet suuret hetket aloittavat tämän vuoden itsereflektioon perustuvan sarjan. Tämä kuukausisarja syntyi tarpeesta pysähtyä ja katsoa elämää lähempää – ei suoritteena, vaan koettuna. Kirjoitan näistä kuukausista huomatakseni ne pienet hetket, jotka helposti jäävät varjoon, mutta joilla on usein yllättävän suuri merkitys.
En etsi vastauksia tai valmiita oivalluksia. Haluan ennemmin kuunnella: mitä tämä kuukausi opetti, missä olin itselleni lempeä ja mikä riitti. Jos tekstit pysäyttävät sinut hetkeksi tai auttavat näkemään jotain hyvää omassa arjessasi, ne ovat tehneet tehtävänsä.
Tervetuloa mukaan pieniin suuriin hetkiin.
Kuukauden tunnelma
Tammikuu oli hiljainen nopea hiiviskelijä. Kuin varkain se oli kiiruhtanut jo kuun viimeisille hetkille. Se ei ollut tyhjä, ehkä vaan vähän vaimea. Päivät olivat lyhyitä ja valo niukkaa, mutta juuri siksi jokainen kirkas aurinkoinen hetki tuntui merkitykselliseltä. Kodin jokainen pölyhiukkanen nousi tasoita esiin ja huiskutti iloisesti omaa riemuaan. Suljin sälekaihtimet ;D
Tammikuussa oli jännitystä. Olin päättänyt aloittaa uuden liikuntamuodon. Eläkeläispiirin, joka on ehkä enemmän minua kuin moni muu. Vähän rouheampaa kaikin puolin.
Pienet suuret hetket
- Se kun uskalsi aloittaa, vaikka ei tiennyt uskaltavansa
- Aamukahvin tuoksu keittiöstä silloin kun on itse vasta heräämässä.
- Saunahetki, joka ei ole suoritus vaan lupa hellittää ja antaa lämmön hoitaa kehoa.
- Hetki, jolloin huomasin hengittäväni syvempään kuin pitkään aikaan.
- Se hetki, kun lapsi valitsee kolmen leivän valikoimasta sen äidin tekemän.
- Yhteinen aika aikuisten lasten kanssa.
Mikä opetti tai muistutti
Tammikuu opetti nauttimaan hetkestä. Huomio kiinnittyi siihen että aika ja toimet ovat rajallisia. Kannattaa antaa niille aikansa ja mahdollisuutensa. Rajallisuus nousi vahvasti mieleen lähinnä työn kautta. Nykyinen työpestini kestää maaliskuun loppuun. Huomasin miettiväni, että mitä minä sitten teen? Olin jo unohtanut, että oikeasti olen eläkeläinen.
Toisaalta vakuutuin uudelleen siitä, että maailma on hetken päästä täysin avoin ja voin vähitellen jo miettiä niitä asioita joita erityisesti haluaisin tehdä tai olla tekemättä.
Missä olin itselleni riittävä
Riittävyys on lempiaiheitani ja päätin sijoittaa sellaisen osion myös tähän reflektoivaan päiväkirjaani.
Olin riittävä silloin, kun en jaksanut kaikkea. Kun annoin päivän olla sellainen kuin se oli, ilman korjausliikkeitä tai ahdistumista siitä, että jokin tavoite ei ole täyttynyt. Kun hyväksyin, ettei tämä kuukausi ole sellainen, jossa väkisin kukoistetaan – vaan sellainen, jossa saa levätä ja viettää vielä hetken talven pimeydessä. Omassa kolossaan, pehmoisessa pesässään. En vaatinut itseltäni enempää kuin pystyin antamaan, ja se tuntui yllättävän helpottavalta.
Kiitollisuus
Tässä kuussa olen kiitollinen rauhasta, joka ei tullut ulkoa vaan löytyi sisältä. Sisäinen rauha tämän maailman keskellä on tärkeää tavoittaa.
Katse eteenpäin
Helmikuulta toivon lisää valoa – sekä taivaalle että mieleen. Ja rohkeutta jatkaa tätä hidasta, mutta rehellistä tahtia. Valmistautumista tulevaan. Tänään jo valmistauduin niin paljon että hoivasin chilikasvustoni uusiin kasvualustoihin. Siitä tarkemmin Chilin kosketus -blogissa.
Tammikuu ei ollut suuri tarina. Se oli kokoelma pieniä hetkiä, jotka yhdessä kertoivat: olen tässä, ja se riittää.
Aikaisemmin kirjoitettua
Tästä alkoi vuoden 2025 vuosisarja Tammikuun valoja ja varjoja
Muualla huomioitua kuukausisarjaa
Nyt on sinun vuorosi
Millainen sinun tammikuusi oli? Miten se vaikutti sinuun? Mitä jätit jälkeesi? Mikä oli sinun pieni suuri hetkesi?
8 Responses
Joskus pienet hetket ovat ne kaikkein merkityksellisimpiä – juuri niin kuin sanot.
Oma tammikuuni hurahti ohi ilman mitään suurta, mutta täynnä pientä arkea: kivaa, tosi kivaa ja ei niin kivaa. Ihan tavallista elämää.
Tavallinen on aina sitä parasta elämää 🙂
Täältä ruuhkavuosista katsottuna pysähtymisestä muistuttaminen on kyllä hyvä juttu. Senioriparkourista kuulin itsekin taannoin ekan kerran, se kuulostaa mahtavalta 😀
Ja se on mahtavaa 🙂 Omalla kohdallani se ei mitään lennokasta ole, mutta mönkimälläkin saa oikein hyviä kokemuksia ja lihakset kipeiksi ;D
Pysähtyminen on aina hyväksi. Vaikka ihan pienesti vaan.
Hyvä kirjoitus ja mukavalta tammikuulta kuulosti. Oma tammikuuni oli lomailun tuomaa auvoa ja kiireettömyyttä, sekä sen jälkeistä sairastelua (joku influenssa) koko perheen osalta. Kaikki suunnitelmat loppukuun osalta uusiksi ja vain peiton alla kököttelyä. Sitä ajatellen niin ei haittaa, että tammikuu jäi jo taakse.
Lomailulle isot peukut 🙂 Tammikuu ei ole oma suosikkini. Usein on niin kylmä että en viihdy ollenkaan. Käperryn sisälle sohvannurkkaan jos en ole töissä jossakin. Nykyisellään etätyömahdollsuus on vähän helpottanut kovimpien pakkasten kautta.
Toivottavasti olette jo terveenä ja raikkaat helmikuun aurinkoiset lumikelit ja leikit saavutettavissa. Täällä on ollut tosi kauniita päiviä.
Tällainen on kyllä hyvä, että pysähtyy reflektoimaan omaa elämää näin kuukausittain ja kirjoittaa ylös kaikki se. Näihin voi sitten helposti aina palata. Useasti antaa vain elämän soljua, eikä pysähdy miettimään tällaisia asioita. Silloin ei oikein löydä niitä tärkeitä pisteitä elämässä, menee aika merkityksettömäksi, jos ei ollenkaan pysähdy. Hienoa mietintää.
Niinpä. Aika paljon olen nyt kuullut ympärilläni olevilta ihmisiltä että ei vaan ole aikaa mihinkään pysähtymiseen. Kiire valtaa mielen vaikka niin työn tai tekemisen kautta sitä ei olisikaan. Ehkä juuri siksi olisi hyvä hieman ottaa aikaa sille mielelle ja keholle.
Tähän varmaan vaikuttaa nykyduunini jossa olen ohjannut Tsemppi-valmennuksia. Elämä soljuu eteenpäin eikä tule oikein ajateltua ja pysähdyttyä ihan omien asioiden ja tarpeiden äärelle.