Päätin pitää totutusta kiinni 🙂 Tammikuun valoja ja varjoja on kuukausittainen koosteeni. Koetun ja eletyn reflektointi on välillä tarpeen. Samalla tulee hieman säilöttyä päiväkirjamaisesti asioita tukemaan myös omaa muistia. Monet koetut tuppaavat muuttumaan kun aikaa tulee väliin. On siis hyvä tuoreeltaan katsoa hieman taaksepäin ja toisinaan vähän hymyilläkin omalle itselle.
Pieni katsaus valoihin ja iloihin ensiksi
Lähipiiri tietää, että minulla on tapana tehdä palapelejä joulun aikaan. Pukki oli katsonut minun olleen niin kiltti, että sain peräti kaksi palapeliä joululahjaksi. Kissoja ja hiiriä tuli tällä kertaa eri tahoilta. Rotta Ratigan jäi jälkimmäiseksi koottavaksi ja sen edessä meinasin olla neuvoton.
Kyseistä kokoamista oli vaikea saada alkuun. Ei hahmottanut palasia mitenkään. Vähitellen sai joitakin kohtia tehtyä kuvaksi saakka. Mitä pidemmälle edettiin sen tärkeämmäksi apuvälineeksi tuli suurennuslasi. Sen kautta sai pimeästä kuvasta yksityiskohtia esiin. Viikossa tuo 1000 palan peli valmistui.
Opinpahan taas, että kaikki ei ole aina sitä miltä ensiksi näytää. Todellisuus on paljon rikkaampi ja taustalta löytyy aina jotakin mitä en ole huomannut. Lopulta ihan hauska tehdä, vaikka mikään ei mennyt oman kokoamisrutiinini mukaan. Yleensä aloitan hahmottamalla reunat. Tähän ne tulivat ihan viimeisenä ;D
Omaa pohdintaa on siivittänyt eräänä aamuna Redin kauppakeskuksen edessä olevalla raitiovaunupysäkillä ollut näky. Paikalla oli puinen tuoli, tuolin päällä leipä, jonka alla oli sanomalehti. Maassa oli kahteen osaan rikkoutunut kulho.
Oliko kyseessä taidetta? Vai kenties kannanotto johonkin elämää ylläpitävään asiaan tai hallituksen päätöksiin? Vai oliko siinä jonkun kesken jäänyt aamiainen. Oli mitä oli, niin tämä on seurannut jo jonkin aikaa ajatuksissa mukana. Leipää saattaa joskus nähdä nurkissa. Voi olla ruokajako jossakin ja sitten ei halutakaan joitakin tuotteita niin jätetään löydettäväksi. Tässä epäilen sitä vaihtehtoa, koska tuo tuoli oli paikalle tuotu.
Kaikki mikä herättää itseä ajattelemaan ja pohtimaan on kiinnstavaa. Mikä ylittää sen kynnyksen, jossa asia palaa uudelleen mieleen palasteltavaksi.
Mitä sinä ajattelet? Taidetta vai kannanottoa?
Tammikuun varjoista jotakin pikkuisen (no, ehkä vähän enemmänkin) noloa toimintaa
Vuoden alkupuolella olin messuilemassa työn puolesta Tampereella. Oli mukavaa. Parituhatta kollegaa paikalla kasvatuksen ja diakonian työaloilta. Mukavia kohtaamisia pari päivää. Lisäksi huomasin, että meitä eläkeläistyöntekijöitä oli aika paljon paikalla. Sitä sitten porukalla naureskeltiin. Tässä ei mitään noloa ollut kuitenkaan.
Päiville oli roudattu tavaraa messuosastoille pakettiautolla. Auton pakkauksen aikoihin sain yhden tehtävän. Aja auto parkkipaikalta messualueen lastauslaiturille niin pakataan auto. Ja ei kun toimeksi. Isoista autoista en niin tykkää, joten vähän jännitti sen liikuttelu. Vaan eihän se liikkunut. En saanut mitenkään vaihdetta päälle. Aikani yritin ja sitten piti soittaa apua paikalle. En saa autoa liikkeelle.
Ensiksi olis pitänyt peruuttaa. Ei mennyt pakkikaan päälle, vaikka tiesin että pitää nostaa hieman ja kieputtaa päälle. Ei vaan mennyt.
Apujoukko, siis aviomies, tuli paikalle ja hänellä ei mitään ongelmaa ollut. Kiireessä siirsi auton pakkauspaikalle ja riensi takaisin omiin tehtäviinsä. Kokeilin vaihdekeppiä ja sehän totteli ihan hyvin pelkääjän paikalta. Auto pakattiin ja seuraavaksi piti siirtää se takaisin parkkipaikalle. Ja miten kävikään. En saanut koslaa käyntiin, enkä vaihteita päälle, en mitenkään. Kaveri kävi jo soittamassa suutaan ovenraossa, kun halusi oman autonsa vuorostaan pakattavaksi. Ehdotin, että voisi siirtää tämän, mutta ei halunnut.
Jossain lopulta syttyi lamppu. Niin, käsivaihteissa autoissa nyt vaan on kolme poljinta. Kaasu, jarru ja kytkin. Olin painanut niin maan mahdottomasti jarrua ja koittanut saada vaihteita päälle. Ulvoin naurusta kun hoksasin. Lisäksi nolotti ihan älyttämästi. Sain kitkuteltua lopulta ison auton turvallisesti parkkiin ja päätin että en siihen enää koske.
Niin, tosiaan. Oma auto on automaattivaihteinen, jossa on vain kaksi poljinta. Aika nopeasti näämmä kadottaa siitä muististaan niinkin olennaisia osia kuin kytkimen käytön 😀
Aikaisemmin kirjoitettua
Nyt on sinun vuorosi
Mitä tammikuun valoja ja varjoja sinä tunnistat eläneesi? Mikä on sinut saanut tuntemaan noloutta? Inspiroiko taide sinua? Mitä mukavaa on kuulunut sinun tammikuuhusi?
6 Responses
Aika moni asia näyttää ensi alkuun ihan erilaiselta. Joskus ajan kanssa helpottaa, joskus vaikeutuu.
Itse pelaan nykyään palapelejä vain koneella, tilan puutteessa. Enkä manuaalivaihteistoon ole koskenut vuosiin.
Jokunen vuosi minullakin on tullut ajettua automaatilla, manuaalin kanssa meni aivot kertakaikkisen solmuun ja mustalle alueelle suoraan 😀
Kyllähän tuo tuoli, leipä ja astiat huomion kiinnittää pysäkillä. Olisiko tosiaan jonkin sortin esittävää taidetta!?
Monta vuotta automaattivaihteisella autolla ajamista takana täälläkin ja sen kerran kaksi kesässä, kun ajan miehen kesäautoa, niin myönnän kotipihassa käyttäväni aikaa siihen, että käännän aivot ensin oikeaan moodiin, eli yritän muistaa painaa kytkimen pohjaan ja niin edelleen. Ei voi niin vain hypätä eri autoihin, ainakaan enää 😂
Taiteeksi olettaisin itsekin. Kantaaottava omassa mielessa nyt kuitenkin, oli tausta sille mikä tahansa.
Minä taisin kokonaan deletoida mielestäni ja muististani kytkimen olemassaolon 😀
Kiva, kun kirjoitat näitä kuukausikoonteja!
Omaan tammikuuhuni mahtuu monenmoista, pääasiassa arkista ja hyvää. Eniten olen iloinnut siitä, että olen todella oppinut tunnistamaan hyvinvointini kulmakiven: työmatkalenkit. 47 minuuttia per suunta ensin aamulla, sitten iltapäivällä takaisin kotiin, tekee ihmeitä, vaikka työpäivä olisi miten rankka! Tammikuussa ehdin tehdä keskimäärin 4/5 työpäivänä viikosta tämän “tempun”. Ja se on ihanaa.
Tammikuuhun mahtui myös kaikenlaisia kommelluksia, kuten sähköauton akun loppuminen kesken ajon. Sillekin voi jo nauraa näin jälkikäteen. 😉
Arkeen nivotut hyvinvoinnin teot itselle ovat kyllä parhaita ja pitkäkestoisia omaan hyvään oloon vaikuttavia asioita. Tulevat hoidetuksi kuin huomaamatta ja antavat samalla tietyn siirtymäriitin päivän seuraavaan vaiheeseen.
Autot on :/ Miten niiden kanssa aina sattuukin kaikenlaista.