28.11. Ensimmäinen Adventti

Posted on Comments (9)

Hyvissä ajoin on Eevertin talossa valmistauduttu joulun lähestymiseen. Monet asiat ja tavat ovat kulkeneet tärkeinä osina joulunaikana jo useammassa polvessa.

Adventti-kynttelikkö on sellainen. Eevert ei oikein osaa ajatellakkaan kuinka joulu edes tulisi ilman sitä. Muistoissa on monet lapsuushetket, jolloin kynttelikkö ilmestyi keittiön pöydälle. Keittiössä sen paikka on ollut niin pitkälle kun Eevertin muistia riittää.

Adventtikynttilät
Ensimmäinen adventti

Äidillä oli ollut tapana sytyttää kynttilä aina silloin kun ruokailtiin. Hämyiset aamut olivat Eevertin suosikkihetkiä. Aamupalakin maistui monta kertaa paremmalta kynttilän valossa. Sen perinteen Eevert on tuonut myös tähän joulunaikaan, vaikka asustaakin kahdestaan pikku koiransa kanssa. Yhdessä he hiljentyvät kynttilän liekkiä katsellen. Joka viikko äiti sytytti yhden kynttilän lisää. Ensimmäisellä viikolla paloi yksi kynttilä, seuraavalla kaksi, kolmannella viikolla kolme kynttilää. Sinä aamuna kun kaikki neljä kynttilää paloivat, oli joulu jo hyvin lähellä.

Jokaisella kynttilällä on oma sanomansa. Ensimmäinen kynttilä on toivon kynttilä. Sen syttyessä viimeistään herää mielessä odostus valon juhlasta. Aivan kuin täydelliseen pimeyteen olisi syttynyt ensin pieni valo, ikäänkuin toivon kipinä. Tuo pikkuinen valo antaa viitteitä siitä, että jotakin oikein hyvää on edessäpäin.

Eevert on huomannut kuinka tärkeää on toivon olemassa olo elämäsä. Ilman sitä ihmisen murheet muuttuisivat ylitsepääsemättömän raskaiksi. Toivo voittaa synkimmänkin pimeyden ja antaa puhtia kulkea eteenpäin.

Jouluajassa Eevertin mielestä on aina ollut tärkeää valon hiljainen lisääntyminen. Suomessa Eevert on erityisesti nauttinut siitä, sillä elämmehän täällä vuoden pimeintä aikaa. Maailmalle Eevert ei nyt kaipaa, joulureissut ovat aina enempi suuntautuneet vaikkapa pieneen mökkiin suuren metsän keskelle…

Mökki
Pieni mökki

Mistä arvelet Eevertin erityisesti nauttivan pienessä mökissä suuren metsän keskellä?

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *