Onpa tänään pimeää, tuumaili Eevert kurkistellessaan ikkunasta ulos aamulla. Ja kellokin on jo vaikka kuinka paljon. Taivas oli pilvessä joten kuukaan ei tuonut valoa maisemaan. Eevert napsauttaa valot kamariin. Hetken aikaa ne palavat ja sen perään alkaa kummasti vilkkua. Eikä kauaa aikaa kulu kun lamppu sammuu kokonaan. Ulkona on ollut yön ajan melkoinen tuuli ja myllerrys. Talvituulilla nyt aina on sähköt poikki, tuumii Eevert ja kopeloi pöydältä tulitikkuja käsiinsä. Oikeastaan pieni pimeys ja hiljaisuus voi tehdä hyvää. Eevertin talo toimii ilman sähköäkin, sillä iso osa lämmityksestä ja keittiötöistä hoidetaan puilla. Kynttilöiden valaistessa taloa Eevert ryhtyy päivän puuhiin. Ensiksi on saatava kunnon kahvit!

 Aamiaiseksi Eevert keitteli puuroa. Maittavaa riisipuuroa. Sen keittämienen on tarkaa puuhaa, ettei keitä vahingossa maitoja hellalle. Pitää muistaa tarkasti hoitaa vain yksi asia kerrallaan. Ei sovi ollenkaan sellaisena päivänä kun tuntuu että olisi tarve tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Tänään on levollinen olo ja rauhaisa keittopuuhakin sujuu hyvin.

Muutama marja lautaselle puuron päälle ja kelpaisi parempaankin ruokapaikkaan tarjolle, ihastelee mies aikaansaannostaa.

Pian on puuro kadonnut näkyvistä ja on aika tarttua päivän askareisiin.

Pimeyden karkoittamiselle täytyykin tehdä tänään jotakin päättää mies ja suuntaa askelensa verstalle. Sinne muistaakseni laitoin pihalyhdyn. Nyt viimeistään on sen esille ottamisen aika. Eevert tutkii aikansa hyllyjä ja nurkkia, vaan ei löydy lyhtyä. Mihin kummaan se on viime käytön jälkeen kadonnut? Lyhdystä ei näy jälkeäkään. Kumma juttu. Missähän sitä on viimeksi käytetty?

Pitkään saa Eevert muistella ennekuin asia palautuu mieleen. Valonjuhlia vietetiin vuosi sitten kylän torilla. Komeasti siellä esitettiin ukkojen kanssa Tiernapojat. Se oli hieno juhla, muistelee Eevert hyvillään. 

 Siellähän se oli ainakin mukana. Olisikohan käynyt niin, että koko romisko olisi jäänyt kaupalle ja varastoitunut sitten sinne? Täytyy varmaan saapastella asiaa selvittämään.

Reippaasti Eevert astelee tietä pitkin. Kauppias on itse paikalla ja pian on täydet muistelut käynnissä. Muistelujen aikana palautuu myös ajatus siitä että yhdessä tuumin siirrettiin lyhty kaupan limpparivarastoon sivurakennuksessa. Siellä se varmaan on. Mennäänpä hakemaan sanoo kauppias. Eevert vain ei liikahdakkaan. Kauppias huomaa selvästi, että jotakin käväisi nyt ystävänsä mielessä. Kauppias toistaa kehoituksensa, mutta vanha merikarhu ei hievahdakkaan katselee vain pöllämystyneenä eteensä.

 

Juodaanpa kahvit ensin, toteaa kauppias. Kahvikupin ääressä sitten jorinoidaan sitä ja tätä. Lopulta Eevert saa kerrottua kokemuksen, joka liittyy tuohon limuvarastoon. Joskus pojankollina, kauan sitten, tehtiin välillä pahojamme ja usein kohteena oli vanha kauppias. Nykyisen kauppiaan isä.

Eräänä pimeänä syksyisenä yönä satoi hurjasti vettä. Siitä syntyi peltikattoisten rakennusten sisälle kova meteli. Sitä käytettiin hyväksi ja päätettiin murtautua kaupan limuvarastoon. Kukaan ei kuulisi. Ajatuksena oli laittaa kaikki sekaisin, niin että olisi vanhalla kauppiaalla ihmettelemistä kun sinne seuraavan kerran menisi. Suunnitelma oli jännittävä ja sydän hakkasi koko ajan kun siirreltiin koreja paikasta toiseen ja päällekkäin pimeässä varastossa. Kaikki sujui hyvin. Siihen saakka kunnes oli aika poistua. Ovella näkyi vain kaksi uhkaavaa kiiluvaa silmää lähes samalla korkeudella kuin poikien omat silmät olivat. Vaimeaa mutta voimakasta murinaa kuului ovelta. Peräännyimme takaseinälle. Emme uskaltaneet hiiskahtaakaan emmekä liikkua. Heti kun liikahdimme tai kuiskasimme jotakin, murina voimistui. Kiiluvat silmät eivät kadonneet mihinkään, emmekä nähneet mikä se edes oli. Vapisimme pelosta ja mielikuvituksessa syntyi vaikka mikä peto ovelle vartioimaan.

 Lopulta varaston ovi avautui naristen. Kauppias ilmaantui oviaukkoon. Kiiluvat silmät saivat vähitellen hahmoa ja huomasimme, että se oli iso koira. Kauppias oli hankkinut vahtikoiran saadakseen kylän pojat aisoihin. Koira oli laskenut pojat sisälle ja antanut puuhastella rauhassa. Ulos ei ollut mitään asiaa ennen kuin kauppias itse tuli paikalle. Ankaran puhuttelun jälkeen pojat pääsivät koteihinsa.

Sinä yönä ei uni tullut vaan pelottavat kiiluvat silmät pimeydessä tuntuivat   vaanivan kaikkialla. Pelko ja arkuus pimeitä tiloja kohtaan jäi aina tähän päivään saakka, huokaisi Eevert.

Niin sitä ei tule ajatelleeksi kuinka pitkiä seurauksia voi ajattelemattomalla toiminnalla ollakkaan.

Melkoisen opetuksen olet saanut, sanoi kauppian hyväntahtoisesti. Jospa minä haen sen lyhdyn ja tuon sen tänne kaupan puolelle. Niin kauppias otti naulasta varaston avaimen ja haki kaivatun esineen.

 Kovin mietteissään Eevert palasi kotiin. Kotona hän asensi valoja pihapiiriin ja lopulta rohkaistui myös itse nauramaan omalle muistolleen ja ehkä elämänsä kovimmalle pelolle pienessä pojan maailmassa.

 Pihapiiri näytti nyt oikein hyvältä ja valoisalta. Joku päivä vielä laitetaan tänne oikein komea lumiukko. Ja jos lunta riittää niin vaikka lumilinna.  Samaa mieltä oli pieni Tenho-koira joka haukahti hyväksyvästi ja heilutti innokkaasti häntäänsä.