11.12.

Posted on Comments (3)

Tänään on vuorossa joululeivonta talkoot!

Eevert on kutsunut kylän lapsia kanssaan leipomaan ja valmistelemaan etukäteen joulunodotuksen herkkuja. Aamuvarhaisella Eevert on jo kantanut tupaan ison kasan koivuhalkoja. Niillä lämmitetään tänään vanha leivin uuni. Siinä on iso homma ja itse valmistelut tulee aloittaa hyvissä ajoin

 

Koivuhalot valmiina

 

Tuli räiskyy jo iloisesti pesässä kun Eevert laittaa itsellensä aamiaista. Mikä sen mukavampaa voikaan olla kuin kuunnella tulen ritinää pesässä ja nauttia hiljalleen lämpiävästä keittiöstä. Nooh, illan tulle täällä taitaa olla liiankin kuuma, naurahtaa Eevert omaa ajatustaan. Leivinuuni on tehokas lämmittäjä.

 

Maukas aamiainen

 

Alkuun Eevert tekee taikinoita ja keittää ison annoksen riisipuuroa. Tai ainakin jotakin sen tapaista, sillä tänään leivotaan karjalanpiirakoita joulupullien ja piparien lisäksi.

Pian onkin taikinat kohoamassa ja pikkuapulaiset voivat tulla ihan koska vaan.

Päivä on vilkas ja onnellinen Eevert puuhailee keittiössään hymy huulillaan. Tätä yhteistä, jo perinteistäkin leivontapäivää on odotettu jo kauan. Ystävämme Eevertin mielessä ihan yhtä paljon kuin kylän lastenkin. Eevert on saanut joskus ihan oman arvonimen kylällä – Eevertiä tituleerataan kylävaariksi. Ja se on hieno arvonimi.

 

Pullapelti

 

Ensiksi valmistuu pellillinen pullaa. Ne nautitaan samantien kylmän maidon kanssa. Jos ei välillä syö niin ei sitä millään jaksa leipoa kovin kauaa. Pullat katoavat nopeasti. On se vaan vastapaistettu pulla maukasta lasten suussa.

Päivän mittaan pelti jos toinenkin tulee isosta uunista ulos.

 

Karjalanpiirakat

 

Karjalanpiirakoita tuleekin oikein iso määrä. Niitä saadaan laitettua lapsille mukaan oikein isot paketit kotiin viemisiksi. Eevertin ohjeet piirakoille on isoäidin peruja. Vanha Rovaniemen Maija oli aikoinaan antanut arvokkaat opit jotka sitten ovat aikojen saatossa periytyneet aina nuoremmalle polvelle. Eevertin piirakoissa on aina maku kohdillaan. Hyvää munavoita päälle niin jokainen maistaja tuntee olevansa mitä parhaimmassa gourmet ravintolassa syömässä.

 

Mallasleivät

 

Illan tullen keittiö on täynnä mitä erilaisempia herkkuja. Viimeisenä paistetaan mallasleivät. Maltainen, vahva ohraleipä  on Taavitsaisen talon perinteisiä joulumakuja. Kun leipä oikein kunnolla tekeytyy niin sen maku vain paranee vanhetessaan. kerkeääköhän se parhaimpaan vaiheeseensa ennenkuin ne on jo syöty? Sitä Eevert on monesti miettinyt.

Yöksi Eevert laittaa uuniin vielä puuron aamua varten. Yön aikana syntyy oivallinen ohrasuurimopuuro.

Tänään on ollut hyvä päivä, huokaa onnellinen Eevert illalla juuri ennen nukahtamistaan.

 

Mitä sinun hyvään päivääsi kuuluu?

_________________________________________________

Bagelit, pullat ja piirakat ovat Jatan kädentaitoja.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *