13.12.

Posted on Comments (4)

Tänään vietetään Lucian päivää. Lucia, tuo kaunis valontuojaneito on kylällä tuttu hahmo joka vuosittain vierailee yhteisessä juhlassa.

Lucia-neidoksi valitaan perinteisesti joku paikkakunnan nuori neito. Niin tänäkin vuonna. Valonjuhlaa valmistelevat kaikki, kukin omalla tavallaan. Kylän portinpieluksiin ilmestyy jää- tai lumilyhtyjä. Joskus joku on innostunut tekemään ihan lumi- tai jääveistoksia jos kelit ovat suosineet niitä puuhia.

Jäälyhdyt
Jäälyhdyt

 Joskus on tullut mieleen, että jonkinlaista kilpavarustusta talojen välillä on. Alkuun teoksia syntyi vaikkapa jäädytettyjen maitopurkkien kokoisista palkeista. Myöhemmin oltiin jo keksitty huinka jäädytellään paalin kokoisia vesiastioita. Niista sai jo vaikka kuinka huikeita veistoksia.

Maitopurkkiharkkoja
Maitopurkkiharkkovalo

 Niin tai näin – komeita ne olivat ja luovat yhteisöllisyyttä kylään.

Lucia
Lucia

 Eevert tutustui Luciaan kouluaikana. Koulussa oli tapana Lucian-päivänä että kynttiläkulkue kulki pitkin pimeän koulun käytäviä ja kävi laulamassa ja jakamassa tuoretta pullaa luokissa. Aika hauskan näköistä oli kun koulun julkisivut olivat kolmessa kerroksessa lasiseinäisiä ja kulkue kulki hiljalleen kerroksesta toiseen. Alkuvuosina Eevert ei ymmärtänyt ollenkaan mistä oli kyse. Kulkuetta ei kukaan selittänyt mitenkään, mutta pulla, mitä Lucia tarjoili oli kyllä hyvää.

Vasta vuosia myöhemmin Eevertille selvisi neidon tarina.

Tai niitä on monta erilaista. Eivätkä ne taida kovin kauniita tarinoita olla.

Vanha kortti
Vanha kortti

 Lucia on katolisen kirkon pyhimys Pyhä Lucia josta kerrotaan mm. seuraavanlainen legenda:

Lucia syntyi Sisiliassa noin vuonna 283. Lucian ollessa vielä nuori hänen isänsä kuoli ja jätti äidin ja tyttären vaille holhoojaa. Tuohon aikaan Roomassa jokaisella naisella piti olla holhooja, joka oli hänestä vastuussa. Isän jälkeen puoliso tai vaikka veli jos puolisoa ei ollut.  Koska Lucian perhe oli varakas, hänelle oli varattu hyvät myötäjäiset ja hän oli kihloissakin.

Isän kuoleman jälkeen myös Lucian äiti sairastui vakavasti. Pian äidin voimat alkoivat heiketä. Lucia kuuli kuitenkin, että Cataniassa kuolleen Pyhän Agathan pyhäinjäännöksillä rukoilemalla on moni kokenut ihmeparantumisen. Lucia saikin äitinsä suostutelluksi tulemaan kanssaan Cataniaan Pyhän Agathan haudalle rukoilemaan.

Ihme tapahtui ja äiti parantui, jolloin Lucia päätti kääntyä kristinuskoon ja hän vannoi pysyvänsä neitsyenä Pyhän Agathan tavoin. Oman myötäjäisosuuden Lucia pyysi itselleen ja käski jakaa sen köyhille. Perheen palvelija kertoi Lucian sulhaselle, että Lucia oli jakanut myötäjäiset köyhille ja että hän ei menisikään naimisiin tämän kanssa, vaan on kääntynyt kristinuskoon ja menee naimisiin jonkin varakkaan jalosukuisen herran kanssa.

Mustasukkainen sulhanen ilmiantoi Lucian viranomaisille, koska tuolloin Roomassa kristinusko oli kielletty. Lucia joutui oikeuden eteen, jossa hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin vietäväksi bordelliin ja pakotettavaksi prostituutioon. Tällöin Pyhä Henki kuitenkin täytti Lucian ja hän muuttui niin painavaksi, että häntä ei pystytty miesvoimin siirtämään. Vaikka apuun tuotiin vetohärkiäkin, Lucia pysyi järkähtämättä paikoillaan. Kun häntä ei saatu siirrettyä, hänet kertomuksen mukaan päätettiin polttaa. Lucian ympärille rakennettiin rovio ja häntä valeltiin palavalla piellä ja kiehuvalla öljyllä. Tuli ei kuitenkaan pystynyt vahingoittamaan Luciaa. Lopulta hänet surmattiin iskemällä tikari hänen kurkkunsa läpi.

Ei ollut niin valoisa tarina se.

Tänään valoa sensijaan on luvassa paljon ja nautitaan siitä. Lucia on hyväntahdonlähettiläs ja käy tervehtimässä niin sairaita kuin vanhuksiakin. Ja yhä edelleen Lucia jakaa pullaa. Niihin pullatalkoisiin moni talon emäntä on osallistunut. Monena vuonna on Eevertinkin lähtenyt makoisat lämpimäiset Lucian koriin.

Luciapullia ja pipareita
Luciapullia ja pipareita

 Hyvää Lucianpäivää!

_______________________

Maitopurkkiharkot ovat Eevertin sukulaistytön kuvaamia 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *