15.12.
Se on joulukuu jo puolessa, huomaa Eevert tutkiessaan kalenteriaan. Niin se vaan aika juoksee kun on kaikenlaista touhua päivittäin.
Eevert ajatteli aikanaan, kun merihommista jäi eläkkeelle, että silloin voi jättää touhut ja kiireet kokonaan taka-alalle ja asustella vain kaikessa rauhassa vanhassa sukutalossaan. Se taisi olla yksi suurimmista harhoistani, toteaa Eevert.

Pian asettumisensa jälkeen mies oli jo kiinnitetty yhteen jos toiseen tärkeään asiaan. Puuhamiestä jos tarvittiin, niin Eevert oli oikein kysytty kaveri. Ja mielikseenhän mies tekee ja toimii. Ei taitaisi edes osata olla tekemättä, eikä varsinkaan auttamatta jos huomaa jossakin avuntarvetta olevan.

Ovelta kuuluu kolinaa. Suntio kopistelee lumisia saappaitaan porstuassa ja tulee viimein Eevertin seuraan salin puolelle. Siinä he hetken vaihtavat kuulumisia – on lunta satanut ja oli komea iltarusko eilen ja mitenkähän ne torin rakennushankkeet edistyvät ja paljon muuta tärkeää.
Viimein Suntio saa esitettyä asiansa.
Vanhalle kansakoululle on tullut pakolaisia. Monta perhettä on päässyt sinne asumaan. Huoneita siellä on vaikka muille jakaa, mutta kaikkea muuta elämiseen liittyvää kampetta puuttuu. Pitäisi saada keräys käyntiin. Näilläkulmilla kun taloja on harvakseltaan, niin tieto ei kovin nopeasti kulje. Pitäisi kiertää talosta taloon ja pyytää kaikkea mahdollista kattiloista ja kapustoista vauvanvaippoihin. Suntio kun ei millään ennätä kaikkia taloja yksin kiertää, niin hän ajatteli pyytää Eevertiä apuun.

Eevert kuuntelee tarkkaavaisesti ja tottakai hän lähtee Suntion kanssa liikkeelle näin hyvän asian puolesta. Miehet laativat suunnitelman, jonka mukaan saa kierretyksi kaikki kylän talot parissa päivässä. Lisäksi he päättävät tehdä ilmoituksen torille ja vanhalle kaupalle hankkeesta. Torille voi sitten sinne kuusen juurelle tuoda pakolaisillekin tarkoitetut paketit. Ne voisi sitten illalla kuljettaa koululle ja jakaa perheille. Samalla voisi kysellä mitä erityisesti siellä tarvittaisiin.
Tuumasta toimeen. Kaksikko varustautuu kumpikin isolla kelkalla ja lähtee matkaan.

Työ on hidasta, koska samalla tulee päivitettyä talojen kuulumiset, laskea porsaat navetassa ja ihmetellä isännän komeaa sonnia, joka on maankuulu siittäjä. Kahvia tulee juotua monta kupillista kierroksen aikana.
Joka talosta löytyy myös auttavaisia ja hädän ymmärtäviä ihmisiä. Useampaan keittiöön saadaan ruuanlaittovälineet ja pyyheitä sekä lakanoita käyttöön.
Päivä alkaa jo hämärtyä kun kaksikko kohtaa toisensa Eevertin pihassa. Hyvinhän me olemme saaneet tavaraa kootuksi ihastelevat miehet yhteen ääneen. Saattaapa jokunen liikutuksen kyynelkin vierähtää siinä molempien herrojen silmäkulmasta. Kierros on ollut merkittävä molemmille.

Kai tästä nyt vielä torin kautta lähdetään sinne koululle tyhjentämään kelkka, niin päästään vielä ajoissa saunaan, sanoo Suntio.

Niinhän miehet luulevat. Jo kaukaa he huomaavat, että torilla on jotakin kovin kummallista. Työmiehet ovat jo lähteneet, mutta tasainen ihmisten virta kulkee torin poikki.
Mitä täällä tapahtuu? kysyy Eevert hämmästyneenä.

Päästessään kuusen luo he huomaavat, että sinne on tullut paketteja moninkertainen määrä verrattuna päivän aikana kerättyihin tarvikkeisiin.

Ihmiset olivat tuoneet vielä lisää kaikkea tarvittavaa.

Oli ruokaa, vaatteita, villapaitoja, villasukkia, leluja lapsille, karvalakkeja, patoja, kattiloita ja mitä kaikkea muuta siellä olikaan.
Näitä ei enää kelkoilla viedäkkään huokaisi Eevert.

Taidan pyytää naapurin isännältä hevosen ja reen lainaan. Sillä kun pari kierrosta ajetaan, niin saadaan tämä kaikki hyvyys oikeaan paikkaan.
Oletko sinä saanut yllättyä ihmisten hyvästä teosta? Oletko itse yllättänyt itsesi? Millä yllättäisit ystäväsi, jos kaikki maailmassa olisi mahdollista?
____________________________________
Kalenterissa on omia askartelujani sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden taidokkaita töitä. En erittele niitä erikseen. Jos ja kun löydät oman teoksesi kuvista, niin jätä siitä viesti yhteiseksi iloksi.
