18.12. Puuropäivä

Posted on Comments (4)

Aamuvarhaisesta on Taavitsaisen talossa tapahtunut. Eevert on herännyt aikaisin ja ryhtynyt puuron keittoon. Joulupuuroa on syöty talossa joulua edeltävänä lauantaina jo kymmeniä vuosia. Ennenevanhaan silloin kutsuttiin puurolle kummit ja mummit. Ystävät ja työtoveritkin. Yhteinen kokoontuminen Taavitsaisen talossa oli monelle merkittävä joulunaloituksen hetki. Talo oli jo silloin koristeltu juhla kuntoon. Kuusi koristeltuna ja kanelilta tuoksuva koti kutsui vuodesta toiseen perinteiselle puurolle. Taavitsaisille osattiin tulla ilman kutsuakin, sillä se oli aina samaan aikaan.

Toisinaan puuronsyönnin ohella laulettiin joululauluja yhdessä. Aikaisen aamuhetken jälkeen oli hyvä palata omien joulunalus puuhien pariin.

Joulupuuroa tarjolla
Joulupuuro tarjolla

Puuropäivä oli emännällekin lepoa. Iso kattilallinen puuroa oli haudutettu hiljalleen jo aamuyöstä vesihauteessa. Puuron lisäksi oli tarjolla glögiä. Senkin viisas emäntä oli laittanut termoskannuun. Niinpä sai rauhassa istua ja seurustella vieraiden kanssa kaikesta mukavasta. Lämmöllä niitä aikoja Eevertkin muistelee.

Yhteiset puurot ovat aikaa myöten jääneet isona tapahtumana, mutta edelleenkin Taavitsaisen puuropata porisee ja vähintäänkin puutarhuri ja Eevertin sisaren lapset pistäytyvät tervehdyskäynnillä.

Tänävuonna Eevert on pistänyt oikein parastaan. Leipomuksiakin useampaa sorttia! Pikkupullien paistamisessa hän onkin oikea mestari. Vaan nyt näyttää pöydästä löytyvän niin piparia kuin joulutorttujakin. Ja niin houkuttelevan oloisia että tuskin vieraat malttavat jättää nauttimatta.

Leipomuksia
Leipomuksia

Kovin paljon ei Eeverttilässä makeita leivonnaisia syödä. Joskus harvoin vaan. Kesällä tehdään kerran valtaisa kasa munkkeja ja ne syödään heti kuumana kylmän maidon kanssa. Toinen varsinainen aika pullille ja tortuille onkin sitten joulunaika. Silloin Eevertin suuhun eksyy muutama piparikin, aivan kuin huomaamatta.

Perinteisen joulupiparin Eevert syö mieluiten kyllä homejuuston kanssa. Ellei sitten saa juuri uunista tulleena pistää suuhunsa. Mikähän siinä onkin kun monet taikinat ovat parempia ilman paistamista ja paistettunakin heti uunista tulleena.

Olipa kerran eräässä talossa sellainenkin emäntä joka mieluusti leipoi jos jotakin vierasvaraa. Vieraat (eikä talonväkikään) eivät koskaan saaneet uunituoreena mitään. Kaikki pakastettiin kiireen vilkkaa ja sitten pakkasesta sulatettiin. Silloinkin kun saman päivän leipomukset olivat vielä liinan alla jäähtymässä. Sitä ei Eevert oikein osannut ymmärtää koskaan.

Eeverttilässä syötiin puuroa aina viikkoa ennen joulua koko kylän voimin. Millaisia muita vankkoja perinteitä on tai voisi olla joulun alla?

Millaisia ruoka/juoma muistoja liittyy sinun joulunaikaasi?

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

Leipomukset ovat maan kuulun pitokokin, Jatan myötävaikutuksella leivotut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *