Eevert on sytyttänyt tulen pesään ja keittää aamukahvia. Kahvilla tulee aamut aloitettua. Vaikea sitä on muuten edes herätä, hymistelee vanha mies itsekseen. Pian jo keittiössä leijuu vahva mokan tuoksu.

Emäntä-kissakin astelee Eevertin jakoihin kiehnäämään ja odottelemaan maitotilkaa. Eevert muistaa pieniä eläinystäviään joka aamu, joten talon rutiinint ovat kaikille sen asukeille tuttuja. Maitoa saatuaan kissa asettuu makuulle Eeveritin jalkojen juureen ja aloittaa mitä kiitollisimman kehräyksen. Välillä se pyyhkäisee kuonoaan ystävänsä sääreen.

Ensimmäistä kupillista juodessaan Eevertin katse jää paikoilleen. Hetkessä mies on muistojensa lumoissa. Kotituvassa silloin kauan sitten oli kissa. Viisas kodin vartija ja hiirten kauhu. Siihen aikaan joka talossa oli eläimiä myös työtehtävissä. Niinkuin kissa hiirivartijana ja hevonen metsätöissä. Karjaa oli sitten muista syistä possuista ja lampaista aina lehmiin saakka. Oltiin omavaraisia monen asian kanssa.

Eräs kissa on kovasti jäänyt Eevertin mieleen. Varmaan siksi että sen pikku-Eevert pelasti pahasta pulasta ja vähällä oli että katti ylipäätään selvisi. Pikkukissa oli uteliaisuuttaan saanut itsensä jumiin maakoloon. Jonkun eläimen perässä tietenkin mennä tohottanut perässä pikkuluolaan josta sitten ei enää omin avuin päässyt pois.

Pari päivää pikkukissaa etsiskeltiin, mutta ei edes hännän heilautusta siitä näkynyt. Eevertin kerran pelaillessa palloa pihamaalla hän kuuli vaimean naukaisun. Uteliaana pojanköllinä sitä piti tietenkin tutkia tarkemmin. Hankalaa oli paikallistaa nauku äänet. Lopulta tarkkakorvainen poika löysi kuin löysikin luolan suuaukon jota ryhtyi kaivamaan. Sieltä kissa lopulta pääsi vapauteen ja suoraan Eevertin syliin.

Kovia kokenut kissa kannettiin tupaan ja se sai tarvitsemaansa ruokaa ja hoivaa.

Uuninpankolle se pääsi nukkumaan. Se oli melkoinen myönnytys talon emännältä, sillä Evertin isoäidin mukaan kissojen paikka oli navetassa. Pienen pojan huulet väpättivät siihen malliin, että isoäiti heltyi ja pikkukissasta tuli Taavitsaisen talon ensimmäinen sisäkissa.

Syksy kului nopeasti ja kissakin oppi sisäsiistiksi. Pikkuinen eläin kulki kuin varjona Eevertin perässä aina aikamiespäiviin saakka.

Isoäidillä oli tapana joulun lähestyessä tuoda vanhaan tupaan olkia, joista sitten valmisti kylän emäntien kanssa talven koristuksia ilahduttamaan kaikkia kylän asukkaita.

Isoja olkitonttuja löytyi teiden varsilta. Taitavimmat laativat oljista komeasarvisia pukkeja. Olipa lähes joka talossa kätevien emäntien himmeleitäkin roikkumassa. Olkihommat ilahduttivat pikkuista kissaa suunnattomasti, sillä se ei tiennyt mitää ihanampaa kuin hyppelehtiä olkikasassa jahdaten olemattomia päästäisiä kasan keskeltä. Emäntäkään ei pahalla katsonut. Naureskeli vain, että kissa hoitelee pahimmat pölyt oljista niin on sitten mukavampi niitä käsitellä.

Eevert havahtuu muistoistaan ja kaataa toisen kupillisen itselleen. Pöydällä on isoäidin adventtikynttelikkö. Siinä palaa yksi kynttilä, sillä eletään ensimmäistä adventtiviikkoa. Palava ja eläväinen kynttilän liekki tuo tullessaan monen muiston ja ajatuksen pitkän elämän varrelta. Kynttilän luo tunnelmaa joka aivan erityisesti hyväilee sisintä näinä aikoina.

Jaa, missähän se isoäidin himmeli taas onkaan säilytettynä?