23.12.
Kylän miesten kanssa Eevert on pitkin syksyä käynyt salaisissa harjoituksissa. Kylän emännät ovat hieman syrjäsilmällä katselleet kuinka miehenpuolet katoavat aika-ajoin varsinaisesti kertomatta minne ovat menossa. Todenneet korkeintaan vain mennessään, että tuonnepa tuonne! Siitä eivät emännät viisaammiksi ole tulleet. Toisinaan kaupalla keskustelleet toistensa kanssa ja päivitelleet, että jospa miehet ovat vaikkapa ihan höpöteille joutumassa ihan porukalla. Kauppias on niitä keskusteluja kuunnellut jo useita. Eikä ole hänkään valaissut asiaa. Pysyköön salassa siihen saakka kuin on tarpeen.
Eevert on muiden mukana tehnyt harjoittelureissuja, mutta emännättömässä talossa ei ole tarpeen menojansa selitellä. Harjoitusten lomassa on tullut myös askarreltavaa näppäräsormiselle miehelle. Niinpä on aikaa kulunut myös verstaalla aina harjoitusta seuraavana päivänä.
Tarpeellista rekvisiittaa on syntynyt monenlaista.
Viimein on tullut aika paljastaa koko salaperäinen touhu.

Kylän torille on pystytetty joulukuusi ja nyt ihan lähellä joulua on suuri juhla jonne on kutsuttu kaikki kyläläiset mukaan. Kauppiaan väki on luvannut hoitaa käristemakkaraa riittävästi kaikille. Naapurin emäntä puolestaan tuo kuumaa mehua ison tonkallisen tullessaan. Lapset laulavat joululauluja ja helistelevät tiukuja käsissään. Lasten lauluun yhtyy myös muu juhlakansa ja niin sitä lauletaan kaikki mahdolliset joululaulut jotka vain osataan.

Lucia-neito ja Eevertin kunnostama seimiasetelma on päässyt mukaan yhteiseen tapahtumaan.
Juhlan jo ollessa loppuvaiheessa esiin marssii Eevert kantaen suurta tähteä. Se hiljentää väen äkkiä ja komeasti kajahtaa torilla Eevertin sanat: Saammeko tulla laulamaan?

Eevertin perässä astelee kauppias, puutarhuri ja naapurin isäntä. Nelikko on varustautunut oikein kunnon taminein, jotka nuorempaa väkeä jopa hieman huvittavat. Niin tai näin niin laulu on kyllä komeaa. Kauppias on tunnettu kauniista laulunäänestään, eikä muut juuri siitä jälkeen jää. Eevertillä on tähtipojan rooli ja ihan vissistä syystä.
Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle.
Sekä isännill’ että emännill’, jokaiselle kuin talossa on.
Ja me toivotamm’, ja me toivotamm’, onnellista ja hyvää joulua.
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy.

Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta, itäiseltä maalta,
sanomaton kirkkaus se ulos loisti
ja se tähti oli Jumalalta ulos lähetetty, ulos lähetetty
ja he riensivät uhraamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia,
ja mirhamia.

Emme ole millään viekkauella emmekä vääryyellä tulleet teijän huoneeseenne laulamaan, vaan ihan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olemme köyhiä laulajapoikia ja pyyämme lanttia.
Ja tähteemme kynttilänpätkää – kajauttaa Eevert.

Kiitos olkohon, kiitos olkohon teidän lahjainne edestä.
Teidän lahjainne pitäis’ oleman julki Jumalan edessä.
Ja te isoovaiset ja myös siunatut, nyt me olemme kaikki sanoneet.
Ja me toivotamm’, ja me toivotamm’ onnellista ja hyvää joulua.
Juhlan jälkeen joukko hyväntuulisia ja onnellisia kyläläisiä palaa koteihinsa jatkamaan arkisempia puuhiaan. Keräämänsä varat Tiernapojat lahjoittavat vähävaraisten joulun tukemiseen.
http://www.youtube.com/watch?v=iIHJL5UCi7E