Nyt syttyy neljäs kynttilä,
jo joulu sarastaa.
Me odotamme Jeesusta,
hän kaikki pelastaa. (virsi 13)

 

Tänään 4. Adventtisunnuntaina joulu on jo ihan lähellä. Varmaan lähempänä kuin pitkään aikaan, sillä huomenna on jo jouluaatto.

Pikkuinen Kappeli on jo täydessä joulun tunnelmassa kaikkine kynttilöineen ja valoineen.

 

 

Aamulla aikaisin Suntio oli lukenut päivän tekstiä, jota isommissakin kirkoissa tänään luetaan. Se kertoo Josefista joka hieman epäilee isäksi ryhtymistä.

 

 

Se on iso asia ja vastuu. Oli silloin kauan sitten ja on vielä tänäkin päivänä. Lapset tarvitsevat isän, äidin tai sellaisen rakastavan ihmisen joka saattaen kulkee rinnalla lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä aikuisuudessakin. Läheiset ihmiset ovat jokaisen kasvulle ja kehitykselle merkittäviä.

 

Joskus ne läheiset ovat niin lähellä, että unohtaa heidän merkityksensä. Silloin sitä voi kiukutella ja äksyillä ja pahoittaa toisen mielen. No, toisaalta kenellepä sitä kiukuttelisi kuin sellaiselle ihmiselle jonka rakkauden tietää kestävän sen vastaanottamisen.

Sellaista se on.

Kesken kappelin valmistelemisen Eevert astuu sisään ja huokaisee ihastuksesta niin voimallisesti että Suntio ihan pelästyy kun ei ollenkaan kuullut kenenkään kolistelevan ovissa.

 

 

Hetken katseltuaan kirkkoa Eevert tulee Suntion luo ja ojentaa hänelle pienen paketin. Tämä on kiitokseksi kaikesta hyvästä mitä olet mukanasi tuonut elämään. Suntio ottaa paketin hieman hämmentyneenä käteensä. Eevert huomaa Suntion ujon epätietoisuuden ja sanoo: Ota vain, toisen ilahduttaminen tuottaa joskus sellaista mielihyvää, että tekee mieli kiittää häntä siitä.

Kiitos Suntio – olet minulle hyvä ja rakas ystävä.