3.12.
Kalenteristaan Eevert huomaa, että tänään on kyläyhdistyksen kokous Eeverttilässä. Sitä varten täytyy laittaa vähän tarjottavaa, suunnittelee Eevert innoissaan. Onneksi on vielä aikaa.
Pian on mies taas työn touhussa pikkuisessa keittiössään. Jauhot ja rasvat muokkaantuvat taikinoiksi ja lopulta herkullisiksi leivonnaisiksi. Tänä vuonna on ollut hyvä mustikkavuosi, niinpä Eevert hakee kätköistään kauden satoa.

Hyvät tuoksut leviävät koko taloon. Pakkohan sitä on pullakahvit keittää heti kun tuotokset ovat uunista tulleet. Mikään ei ole sen parempaa kuin vasta paistettu pulla tai mustikkapiirakka maidon ja kahvin kanssa. Vai tiedätkö jotakin muuta yhtä maittavaa?

Hyvien tuoksujen johdattamana ovat kaikki kylänmiehet ajallaan koolla kahvipöydän ääressä. Joulunajan asioita mietitään kovasti porukalla. Joku kertoi käyneensä takavuosina jouluvaelluksella, joka oli järjestetty hienosti ja komeiden lavasteiden keskelle. Jospa sellaisen saisi tänne omalle kylälle!
Miehet tutkivat paikkoja, joissa sellaisia on järjestetty. Porissa, Helsingissä, Lohjalla – kyllä niitä vaihtoehtoja löytyi kun asiaa tutkittiin. Kaikissa vähän erilainen, vaikka perusajatus oli kutakuinkin sama.
Ei taida kylältä ihan niin paljon väkeä löytyä, että isosti voidaan tehdä, mutta mitä jos tekisimme jouluisen kokemuksen naapurin isännän hevoshaan tuntumaan? kysyy Eevert. Siellä on kesällä uudeksi asukkaaksi tullut myös veikeä aasi. Sellainen kaviokaveri on ollut monien jouluvaellusten ja tapahtumien keskeinen eläin. Siellä voisi pitää kylän joulutapahtuman sitten muutenkin ehdottaa kylän kauppias.

Aika veijari se aasi on ollut. Kova ja kimakka ääninen. Paljon sillä on ollut asiaa aamusta iltaan. Ystävällinen se tietenkin on, ja tulee aina tervehtimään kun joku tulee aidalle.

Eevert saa tehtäväkseen käydä katsomassa paikkoja ja sopia naapurin isännän kanssa tapahtumapaikasta.

Siellä se aasi ihmettelee keskellä hakaa. Äkkiä se tunnistaa Eevertin, tai sitten haistaa mahdolliset tuliaiset.

Leipäpalanen on Eevertillä aina mukana kun naapuriin menee. Hevonen on erityisesti perso sille ja samaa tuntuu olevan aasikin.

Tenho-koira on tullut häntä heiluen mukaan naapuriin. Tenhosta on maailman mukavinta päästä tervehtimään kaikkia niitä outoja eläimiä mitä siellä on. Vaikkapa sika. Sen kanssa ne ovat usein nokatuksin ihmettelemässä toisiaan.

Tästä tulee varmasti oikein hyvä juhlapaikka. Pientä järjestelyä ja puuhailua se tietää, mutta siitähän me miehet oikein tykätään, tuumii Eevert.
Nyt takaisin kotiin ja miettimään mitä täällä tarvitaan.
Mitä sinä laittaisit kylän joulutapahtumaan mukaan aasin lisäksi? Mitä ilman joulu ei voisi tulla? Entä mikä nimi sopii naapurin aasille?
_____________________________________________
Kalenterissa on omia askartelujani sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden taidokkaita töitä. En erittele niitä erikseen. Jos ja kun löydät oman teoksesi kuvista, niin jätä siitä viesti yhteiseksi iloksi.
