3.12.
Aamuhämärissä Eevert hiippailee keittiöönsä. Ensimmäiseksi hän menee pienen taskuradionsa luo ja vääntelee asemavalitsinta sinne tänne. Hieman huokaillen mies yrittää kerran jos toisenkin löytää kanavaa jota juuri nyt haluaisi kuunnella. Radiosta kuuluu vain rohinaa ja rahinaa…

Kyllä sen nyt pitäisi jo toimia… olikohan se tämä kanava… vai oliko ne numerot nyt sitten näin päin…

Viimein kanava osuu kohdalle… ja mies huokaisee ja huomaa kuinka sydänkin pompahtaa ilosta.
Jouluradion avautuminen on Eevertille erityinen hetki. Mies nautii joulun ajan väreistä, tuoksuista, mauista ja sävelmistä. Jouluradion kautta saa kuulla niin paljon ja laajasti myös erilaista joulumusiikkia. Niinpä keittiön pieni taskuradio on jatkuvasti joulukanavalla. Tuttujen ja tuntemattomien sävelten siivittämänä kirjoitetaan kortit ja leivotaan herkut. Aina on hetki myös pysähtymiseen kun erityisen koskettava esitys täyttää pienen kodikkaan keittiön.

Oikean kanavan löydyttyä mies siirtyy aamupuuron valmistamiseen. Tänä aamuna on vuorossa marjainen mannapuuro. Mannapuurosta Eevert on aina pitänyt ja varsinkin kun on saanut sekaan laittaa omin käsin keräämiä marjoja. Ihan jo puuron valmistumista odotellessa vesi herahtaa vanhan miehen kielelle.

Puuro on pian valmista ja kahvikin kuumana pannussa. Tätä aamuhetkeä ei voita mikään!

Mitä musiikkia sinä kuulet nyt, kun Eevert nauttii aamiaistaan pienessä keittiössään.
________________________________
Valtaosa kalenterissa näkyvistä ruokatavaroista ja valmiista annoksista on ruokataitelija Jatan käsialaa.
