Tänään on Itsenäisyyspäivä. Se on Eevertille hyvin merkittävä päivä vuodesta. Monet ovat ne kertomukset joita Eevert on kuunnellut ja mieliinsä taltioinut itseään vanhempien miesten ja naisten elämänvaiheista. Ei ole Suomi itsestäänselvyys. Paljon on uhrattu aikanaan sen eteen, että saamme olla oma kansamme ja päättää omista asioistamme.

Omista asioista päättäminen ja vastuun ottaminen – itsenäisyys – on Eevertille merkittävää. Siksipä hän aamusta alkaen suhtautuu päivään sen ansaitsemalla arvolla. Aamupalallakin Eevert on jo siististi pukeutunut, kun tavallisena aamuna aamukahvi juodaan ihan kalsariasussa. Vaan nyt on jo aamusta housut jalassa ja sileä paita päällä. Näyttää olevan kaurapuuroa valmistumassa.

 

 

Kaurapuuro on kuulunut Eevertin lapsuuden aamuihin. Olisikohan se maistunut niin makoisalta ellei nuoren miehen suurena esikuvana olisi ollut Markus-setä, joka aikanaan piti radiossa Lastentuntia. Markus-setä piti huolen siitä, että lapset söivät kiltisti aamupuuronsa sanomalla aina ohjelman päätteeksi: ”Muistakaa, lapset, syödä aamupuuronne!” Ja tottahan se syötiin kun niin arvovaltainen esikuva niin sanoi. Myöhemmin elämässä monille tuttu Pelle Hermanni oli monelle lapselle tärkeä ja keskeinen opettaja elämän varrella. Eevertinkin piti telkkarista aina katsoa mitä Pelle Hermanni teki osatakseen keskustella seuraavana päivänä lasten kanssa samoista asioista.

 

 

Itsenäisyyspäivän rutiineihin Eevertillä kuuluu ansiomerkkien kiillotus. Moni koiranleuka on naureskellut miehen puuhia, sillä  Eevertin ansiomerkit ei taida olla ihan sellaisia kuin mistä lehdissä luetaan. Yhtä kaikki – arvokas toimenpide on tärkein, tuumii Eevert ja valmistautuu ottamaan esille merkittävät arvomerkkinsä.

 

 

Yksi niistä on tunnetun ulkoilujärjestön merkki, jonka mies sai itselleenkin yllätykseksi ansiokkaasta sihteeritoimestaan pikkuisen kerhon toimitsijana. Silloin , Itsenäisyyspäivän aattona, mies oli kutsuttu juhlaan. Juhlan arvoa Eevert ei aavistanut etukäteen ja niin hän pian huomasi olevansa juhlapukuisen kansan keskellä villapaidassaan. No, aina voi kätkeytyä jonkin pilarin taakse, tuumi mies päättäen kuitenkin nauttia juhlavan pöydän antimista yhdessä juhlavieraiden kanssa.  Hienoja puheita siellä pidettiin ja arvomerkkejä jaettiin. Lavalle asteli toinen toistaan upeampia kansalaisia kumartamaan itselleen ansiomerkin. Kauhistuksekseen Eevert kuuli oman nimensä. Tähän mies ei ollut mitenkään valmistautunut. ”Eevert Taavitsainen – Suomen Ladun pronssinen ansiomerkki”

Sinne se oli mentävä. Lavalle. Vastaanottamaan ansiomerkkiä vanhassa villapaidassa. Nolotti ja hävetti ja jännitti, ettei vaan kukaan näkisi sitä reikää, mikä kainalossa oli. Hui.

Siitä pitäen Eevert on huolehtinut Itsenäisyyspäivänä niin pukeutumisestaan kuin muustakin päivän arvoon sopivasta elämästä heti aamusta alkaen. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu.

 

 

Illalla sitten onkin aika juhlia muiden arvovieraiden kanssa. Turvallisesti omasta nojatuolistaan telkkarin välityksellä. Ruudun ohi kulkevien ihmisten rintapielissä on monenmoista arvomerkkiä ja prenikkaa. Juhlavuus ihan tarttuu Taavitsaisen töllin tupaan ohjelmaa katsellessa. On se vain niin hienoa.

 

Hyvä Itsenäisyyspäivää!