Itsenäisyyspäivä
Tänään vietetään Itsenäisyyspäivää. Eevert on ottanut Suomen lipun esille jo illalla ja päättää aloittaa päivän nostamalla lipun salkoon.

On se vain aina niin komean näköistä kun lippu liehuu hiljalleen tullessa. Vähitellen kylän muihinkin salkoihin nousevat liput.

Tätä päivää juhlitaan monin paikoin perinteisin menoin.
Helsingissä Tähtitorninmäellä järjestetään aamulla lipunnosto, jossa pidetään puheita ja esitetään kuorolaulua. Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen Helsingin tuomiokirkossa osallistuvat presidentit, valtioneuvosto, eduskunta ja valtion ylimmät virkamiehet. Se tärkeä päivä, toteaa Eevert. Tänä vuonna on mukana suruakin kun presidentin vanha ja kunnioitettavan ikäinen äiti on juuri kuollut. On siinä surun keskellä varmasti välillä vaikeaa olla niin kovasti esillä, huolehtii Eevert myötäeläessään ajan tapahtumia.
Presidentti myöntää itsenäisyyspäivänä kunniamerkkejä joiden saajat on painettu lehteen ja niiden tutkimisessa kuluu hyvä tovi aamukahvia juodessa.

Puolustusvoimat järjestävät valtakunnallisen paraatin. Sellaista on aina mentävä katsomaan kun lähistölle osuu. Taitaa olla Hämeenlinnassa tänään. Televisiosta voikin sitä seurata. Eevert katsoo mielellään paraateja ja kaluston esittelyä. Parasta se olisi ihan paikanpäällä, mutta juhlallisuus välittyy hyvin myös kotisohvalta tv:tä katsellessa.

Eevert on jo edellisenä päivänä valmistellut päivän ruokaa. Oikein kunnon hernekeittoa. Päivä on juhlallinen ja hieno, mutta paistit ja maljat eivät erityisemmin ollut Eevertin Itsenäisyyspäivän vietossa esillä. Monet vuodet lapsuudesta alkaen päivän ruokana oli hernekeitto. Eikä mikä tahansa keitto, vaan partiolaisten oikein soppatykillä yön yli hauduttamaa soppaa. Se on mitä mainiomman makuista. Sellaista keittoa on hankala tehdä pienemmissä erissä, mutta se ei haitanne. Eevertin vankkaa Itsenäisyyspäivään kuuluvaa perinneruokaa on hernekeitto.
Hernekeitto oli osana aikanaan kylän tapahtumissa. Pidettiin kirkonkylällä oikein suuret myyjäiset tai markkinat. Sinne kaikki tulivat omien askarrustensa ja taidonnäytteidensä kanssa myymään ja ostamaan. Ja monikaan ei kerennyt päivällä ruoka-asioita kotiin toimittamaan, niin kaikki hyvällä halulla söivät hernekeittoa ulkona.
Perinne on jäänyt moneen talon, vaikka itse tapahtuma on jo aikaa sitten lakannut olemasta.

Illalla Eevert laittaa ikkunalle kaksi kynttilää ja vetäytyy television ääreen katselemaan valtiovallan juhlien huipentumaa presidentin vastaanoton merkeissä. Pöydälle hän on asettanut sinisen ja valkoisen kynttilän.
Oikein mukava perinne tämäkin. Minkähänlainen Jenni-rouvan asu on tänä vuonna? Kyllä kauniit asut ja huolitellut vieraat hivelevät vanhankin miehen silmää.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!
