Hellepäivän autoretki
Jo aamusta Eevert haisteli ilmasta että oli tulossa lämmin päivä. Tänään ei parane kovia kävelyretkiä tehdä vaan tyytyä kruisailemaan pienellä punaisella autolla alppiteillä.

Avoautolle keli oli mitä mainioin, joten katto auki jo heti lähtiessä.

Alkuun tie vei Gerlosbergin läpi pientä alppitietä. Ajoittain tie oli vain yhden auton mentävä ja siellä sai ajella kieli keskellä suuta. Maisemallisesti pienet tiet ovat antoisempia kuin isot moottoritiet.

Päivän rengasmatkan käännekohtana oli Zell am See, joka oli täynnänsä aurongosta nauttivia ihmisiä. Monista järvistä poiketen täällä saa uida ja leikkiä vesileikkejä vaikka koko perheen voimin.

Eevert istahti terassille seurueineen ja seuraili järvellä liikkuvia sähköveneitä. Niillä pääsi korvausta vastaan ajelemaan järvellä sovitun ajan. Miehen mieli veti tietenkin vesille, mutta sai hillittyä itsensä tällä kertaa.

Grand Hotellin ruokalistalta valittiin mausteinen makkara-annos. Se saapuikin kauniisti aseteltuna pöytään. Makkaran kaverina oli sinappia ja piparjuuriraastetta.
Pieni suolapala kesähelteellä on paikallaan.
Palan painikkeeksi Eevert tilasi itselleen kylmän oluen, mikä onkin nällä seuduilla vallan maukasta.

Ruokailun jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Eteen avautui aivan uudenlainen vuorisotmaisema. Isoja järkäleitä joilla ei juuri kasvillisuutta näkynyt. Moninpaikoin kävi mielessä, että joku on vetänyt maiseman päälle maalatun taustakankaan 🙂

Mitä lähemmäksi päästiin, sitä massiivisempina nuo kivimuodostelmat näyttäytyivät. Melko juhlallisia, tuumi Eevert.

Kotilaaksoa lähestyttäessä aurinko paahtoi vielä kuumasti. Auringon jäädessä taakse vuoret muuttuivat sinisävyisiksi.

Joka kylän keskellä on kirkko joka antaa tyypillisen silhuettinsa maisemaan. Eipä tänne juuri muun muotoinen kirkko sopisikaan mietiskei Eevert ja ajatteli omaa kotikappeliaan. Eevertin kappeli on saanut paljon innoitusta monista sukujen ja perheiden pikkukappeleista joita löytyy teiden vierustoilta ja pihapiireistä.
Lämpötila oli siinä +30-32,5 astetta riippuen korkeudesta millä ajettiin. Lämpöä oli niin runsaasti että ystävämme aika pian kotiin päästyä nukahti sänkyynsä uneksien uusista seikkailuista.

Hieman vain kääsi kylkeä hellepäivän jälkeisen ukkosen jyristessä ikkunan takana.
