Arvoitusten avausta
Eipä ole Evert vielä kunnolla ehtinyt kotihommiin reissultaan kun jo sukulaislapset kovasti kyselevät arvoitusten perään. Siispä Eevert laittaa vasarat naulaan ja hommahaalarin hetkeksi pois ja ryhtyy selvityshommiin.
Ensimmäisessä kuvassa oli puunpilkkomispuuhia.

Vai oliko sittenkään? Kun asteli työmaan toiselle puolelle niin näkymä olikin tämmöinen:

Isäntä taltalla ja lekalla oli irroittelemassa palasia valtaisasta puunrungosta. Kova on varmasti homma. Sivutuotteena tulee mainiota polttopuuta käyttöön. Polttopuita itävältalaiset varastoivatkin suuria määriä talojen ympärille. Talvisin voi tulla pitkiäkin aikoja jolloin ollaan lumen saartamina ja vailla yhteyksiä tai sähköä. Silloin tarvitaan paljon polttopuuta. Tämän tekijällä on kyllä muutapäällimmäisenä tarkoituksena, sillä aikaa myöten tästä syntyy maisemassa niin idyllinen kulkijoiden ja eläinten juomakaukalo.

Toisessa kuvassa oli pellolla tapahtumaa:

Emäntä ja isäntä korjailivat laitumelta kuivat lehmän kakkarat talteen. Jokapaikasta kerätään kaikki talteen ja hyödynnetään aikanaan. Lantaa käytetään paljon pelloilla kuten meilläkin, mutta mitä ilmeisimmin sillä on paljon muutakin käyttöä. Ehkäpä juuri lämmittämiseen liittyen, sillä lantaloita löytyy navetoiten lisäksi säännöllisin väliajoin teiden vieriltä tai pellonkulmilta.

Ylimmässä juoma-altaan vihjekuvassakin työskenneltiin tiestä betoniaidalla erotetun lantalan vierellä. Paikalla ei ollut navettaa, vaan laitumilta kerätyt kakkarat saatiin kätevästi suoraan tieltä talletuspaikkaansa.
Maisemointia sai ihailla kaikilla aisteilla useampaankin otteeseen. Kaunista viuhkamaista kuviota osasivatkin tehdä.

Kolmannessa kuvassa oli talo:

Monet talot ovat yhä edelleen tiettömän tien päässä. Pienet polut ja kivikkoiset taipaleet sujuvat patikoijalta hyvin, mutta jos se on arkea ja elääkseen pitää kaikki taloonsa kantaen toimittaa, niin voi olla että siitä ei enää niin nauti. Taannoin huomasimme kuinka Berliner Hüttelle kantamalla tuotiin lankkuja remonttihommia varten. Sinnekin oli olemassa tavarahissi, mutta lankut siinä eivät kulkeneet. Elintarvikkeita ja postiakin toimitetaan erilaisia hissejä käyttäen. Tämä oli vaijerihissi ja kaikesta päätellen myös sähkökäyttöinen. Talo siis liikkui ylös ja alas. Liikkuvaan taloon mahtuisi varmaan hyvinkin kolme ”juomakoria”. Eli ei niin kovin isoja asioita kuitenkaan. Henkilöitä näillä hisseillä ei saa kuljettaa.

Sinne korkeuksiin talo kulki vaijeria pitkin. Olisiko kauppaan lähetetty tilaus ja mökki valmiina alhaalla odotteli täyttäjäänsä.
Ihmeellinen on maailma.
Kiitos kaikille vastanneille. Moni arveli sinne päin ja Anniina vissiin jotakin melko kohdalleenkin. Hienoja arvauksia kaikki!
_________________________________________________________
Ja sitten kokemuksistaan innostuneena Eevert vetaisee taas hommahaalarit päälle ja ryhtyy jatkamaan remonttihommia. Lattioiden uusiminen näyttää olevan Taavitsaisen talossa meneillään.
