Eevertin jouluvalmistelut – arvonta

Posted on Comments (5)

Lämmin kiitos kaikille mukavista viesteistä ja kommenteista Eevertin joulukalenterin aikana. Niitä on ollut ilo lukea ja oppia myös kaikenlaista eri joulutavoista ja valmistelujen vaiheista. Eevertkin on rinta röyheänä itsekin seurannut ja iloinnut kaikista ystävistään.

Lahjakuusi
Eräs taloon saatu lahjakuusi

Kommentteja tuli kalenteriin aattoiltaan mennessä kaikkiaan 141. Niistä olisi ollut äärettömän vaikea valita palkittavia, joten ratkaisuksi tuli arvonta. Arvonnan olisi voinut tehdä vaikka ”lottokoneella”, mutta tällä kertaa Eevert päätti toimia toisin. Hän numeroi kaikki kommentit ykkösestä alkaen takaperin, eli viimeinen kommentti sai numeron yksi ja ihan ensimmäinen ensimmäisen adventin kommentti numeron 141.

Ja sitten oli vuorossa itse arvonta.

Kinkunsulattelukävely – joulunakaan Eevert ei unohda huolehtia itsestään. Siispä varusteet kasaan ja sauvat käteen ja arpomaan!

Ennen arvontaa Eevert määritteli kolme määrettä minkä perusteella valittaisiin nuo kolme onnekasta.

1. Kinkunsulatuskävelyn askelten määrä jaettuna kommenteilla ja pyöristettynä tarvittaessa pienempään kokonaislukuun.

2. Kinkunsulatuskävelyyn käytetty aika minuutteina.

3. Kinkunsulatuskävelyn keskisyke mitattuna sykemittarilla.

Arvontaan osallistui Eevertin lisäksi neljä virallista valvojaa sekä koira. Viralliset valvojat – sukulaislapset – seurasivat silmä tarkkana suoritusta n. 25m päästä koko suoritusajan.

Näillä määreillä saatiin kolme lukua:

1. Askeleita 13 099 jaettuna 141 kommentilla ja pyöristettynä pienempään kokonaislukuun – tuloksena 9

2. Kävelyn aika 98 min – josta arpanumero 98

3. Keskisyke 116 –  josta arpanumero 116

Viesti numero 9:

Tuossa pienemmässä paketissa on taatusti kello. Toivottavasti toisesta paketista löytyy jotain lämmintä päälle pantavaa, kun Eevert kulkee paitahihasillaan aina ulkonakin. Hauskaa joulua sinulle ja Eevertille!

Viesti numero 98:

Joululauluja jää kyllä vähän väliä päähän soimaan – joskus jopa kesällä. Voi olla, että tämän lukemisen jälkeen pyörii jonkin aikaa “Räven raskar över isen…” vaikka en sitä ruotsiksi juuri enempää osaakaan.

Viesti numero 116:

Ja aina pitää ystäviä myös muistaa, omatekoisilla korteilla ja kynttilöillä. Niitä oikein jo tiedetään odottaa …. :O)

Joulutähti
Joulutähti

Takkatulen ääressä Eevert nautiskelee joulupäivän rauhasta ja muistelee kulunutta aikaa. Hyvien ystävien kanssa on ollut oikein mukavaa valmistautua juhlaan. Hän tarttuu kynään ja paperiin ja kirjoittaa vielä muutaman tervehdyksen:

Lämpimät onnittelut ja suuret kiitokset kanssakulkemisesta  saga, riSa ja Heidi.

Laittakaahan osoitetietoja sähköpostilla niin Eevert saa laitettua piakkoin huolella valitsemiaan yllätyksiä tulemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *