Hommahuoneen varustetaso kasvaa

Posted on Comments (0)

Hommahuoneen varustetaso kasvaa kevään edetessä.

Tänään päätimme lähteä hieman retkeilemään ja suuntasimme kärryn nokan kohti Kärkkäistä Lahdessa. Sielläpä sitä on monenmoista mitä voisi tarvita kahdessa isossa kerroksessa.

Ja olihan siellä. Pääkohde oli selvillä jo kotoa lähtiessä. Ensiksi se päätyikin ostoskärryyn.

Ostoksia

Proxxon pikkusaha tai sirkkeli on ollut haavelistalla vuosia. On vain aina jäänyt hankkimatta koska varsinainen askartelutila on puuttunut. Kuviosaha minulla on ollut ja sillä olen pärjännyt hyvin. Tosin suorakulmat ovat olleet hankalia ellei mahdottomia 😀

Se saha tuli taloon vahingossa.

Tämä oli harkittu, tosin ajankohta sen hankkimiseen tuli hetken mielijohteesta.

Purettuna

Kotona piti heti availla laatikkoa ja katsella osia. Tämä kuuluu tähän.. ja tuo tuohon.. kaikki kohdallaan, vaikka suomenkielistä ohjetta nyt ei sattunutkaan laatikosta löytymään. Olisi pitänyt tallentaa se hyllyllä ollut kappale mukaan. No, eipä tuo kovin monimutkainen ollut ja englannillakin pärjäsi hyvin. Luin siis käyttöohjeen ensiksi 😀

Kiinnitys

Ohjeessa oli ehdotus sen kiinnittämisestä erilliseen levyyn ja se puristimilla pöytään.

Minä vedin suoraan pöytään.

Askartelutilan pöytänä on jo useampaan kertaan askartelussa tuhoamani keittiön pöytä. Se on paljon kokenut, joten sai kokea nyt vielä tämän.

Mieskin osaa

Kokeilin ensin itse varovaisesti. Hiljainen oli ja leikkasi siististi. Sain miehenkin ihastelemaan laitetta. Ja niin helppo se on että mieskin osaa 🙂

Varusteet

Instagramissa kyseltiin, että millä olen tähän saakka pärjännyt. Ihan käsipelillä 🙂 Tärkeimmät työkalut tässä kuvassa.

On ehkä hieman vaikuttanut siihen että sarjatuotantoihin ei ole koskaan ollut isompia hinkuja. Ehkä ei taitojakaan ole karttunut, vaikka intoa riittääkin.

Kattohuopaa

Löytyi sieltä reissulta muutakin. Esimerkiksi kattohuopaa (vesihiomapaperia) Apilan kattoon. Mallailin vähän alkuun. Jospa ensi viikolla pääsisi hommiin saakka. Lomakin siellä odottaa.

Hommahuone

Hyvin mahtuu vielä hommailemaan 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *