Hyvää Juhannusta!
Lämpimät kiitokset Eijalle ilahduttavasta kesätervehdyksestä! Tervehdys piti sisällään monta tarpeellista ja riemua tuottavaa asiaa niin Eevertille kuin Suntiollekin ja eteenkin minulle 🙂

Suntio onkin jo pitkän aikaa tihrustellut hämärässä kappelissa miettiessään mitä tänään veisattaisiin. Vaan nytpä on VaiMiccä-malliston (luulisin niin) lasit käytössä. Niistä Suntio on oikein tyytyväinen.
Niin, pappia tässä kirkossa ei ole ollenkaan vaan koko toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan ja maallikoiden aktiivisuuteen. Suntion vastuulla ovat kaikki käytännön tehtävät pikkukappelissa. Hyvin on vanhaherra asettunut paikoilleen, eikä ole liikoja palkkojakaan pyytänyt. Kertonut vain, että ei halua enää takaisin sinne laatikon pohjalle missä virui vuositolkulla erään työmaan työhuoneessa yksinään.
Eevert ilahtui kalavadista, mikä lienee ihan Arabian mallistoa. Siihen on tyylikästä asettaa tarjottavat esille ja pöytään. Pikapikaa Eevert veikin aarteensa talon keittiöön. Taustalla oleva kangas etsii ompelijaansa. Siitä saisi vähintäänkin tyylikkäät kesähousut herroille. Nyt on jo ulkona ollut lämpimiä kelejäkin ja villakangashousut voivat käydä lämpimiksi.Kuvassa näkyvä puu löytää sekin ansaitsemansa kohteen Eevettilässä aikanaan.
Kiitos Eija, olet niitä ihmisiä joiden ilahduttamisen jalo taito on aivan omalla tasollaan tässä elämässä.

Kotipihan pionit ovat parhaimmillaan. Pitkin päivää niitä vain katselen ja koetan oikein imeä tuota käsittämätöntä hehkua itseeni tavikauden varalle. Ikkunan alus on täynnänsä näitä muhkeita kaunottaria.
Pionin, runon ja kauniin kesäpäivän myötä toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää Juhannusta!
Muumipeikon juhannusruno
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
-Tove Jansson