Niin se on vain pitkä jouluun valmistautumisen aika kulunut!

Paljon on ollut tekemistä ja monia muistoja virinnyt mieleen päivien mittaan. Monet turinatkin on tullut turistua Eevertin keittiön kahvipöydässä.

Vähitellen niin talo kuin pihapiirikin on valmiina talven juhlaan. Hiljalleen valo on levinnyt ja laajentunut joka puolella taloa. Jotakin mystistä ja kiehtovaa pimeyteen syntyvässä valossa on.

Lapsia ilahduttaakseen Eevert on verstaallaan valmistanut pienen lampaan ja joulukuusen pihamaalle lumiukon seuraksi. Lampaat ja joulut Eevertin mielessä yhdistyvät. Eevertin äiti keräsi lampaita. Niitä oli isoja ja pieniä, villaisia ja muovisia, itse tehtyjä tai ostettuja. Jouluisin syntyikin varsinainen lammaslauma joulukuusen alle. Siellä ne pitivät majaansa tai ainakin palautuivat sinne monien leikkien jälkeen.

Lampaan myötä Eevertin ajatukset siirtyvät kauas lapsuuteen. Muistoihin ja mielikuviin siitä millaisin tunnoin silloin lapsi valmistautui tai odotti joulua. Vuodet olivat tuohon aikaan mahdottoman pitkiä. Joulun odotus myös. Tuntui kestävän vaikka kuinka kauan ennenkuin adventtikynttelikön kaikki kynttilät paloivat. Valon lisääntyminen oli kiehtovaa, sen peruja varmaan tänänkin päivänä Eevert virittelee valoja pimeyteen.

Taitaa ne kaikkein varhaisimmatkin joulumuistot liittyä juuri valoon. Isän mukana aseteltiin isoa vanhaa tallilyhtyä portin pieleen kulkijoille valoksi. Siinä oli jotakin juhlallista kun sen lyhdyn sai itse sinne kantaa tallin ylisiltä. Lyhty oli lähes kantajansa mittainen ja oli oikein kova työ kuljettaa sitä. Kunniatehtävästä ei vaan hevin kukaan luopunut, niin tärkeä se oli. Nooh, nyt on jo monta vuotta Eevert lyhtynsä itse kuljettanut portille.

Taisi olla ensimmäisiä joulukuusia lapsuuden perheessä sellainen kuusi, jolle ei löytynyt jalkaa ollenkaan. Liekö sellaista ollut olemassakaan – ainakaan valmiina kauppatavarana. Kekseliäs emäntä ratkaisi asian varsin luovasti miesväen ollessa poissa tai jopa välinpitämättömänä naisten hömpötyksiin. Emäntä sitoi kuuseen narun ja ripusti katossa olleen koukun varaan roikkumaan sopivalle korkeudelle. Hyvinhän se salissa niinkin seisoskeli. Kuusen oksille tehtiin muutama pipari roikkumaan. Kuusessa poltettiin oikeita kynttilöitä. Kävynmuotoisilla nipistimillä asetettiin oksaan kynttilän pidike johon itse kynttilä asetettiin.  Heiluva kuusi ja eläväiset kynttilänliekit eivät sopineet yhteen. Kesken joulukarkelon oli kuusi tulessa. Isoilta vahingoilta vältyttiin, mutta se joulu on jäänyt syvälle muistikuviin.

Seuraavaksi vuodeksi oli isäntä saanut kuuselle jalan aikaiseksi laudan palasista.

Kynttilöiden kanssa saa olla tarkkana. Yksin niitä ei saa jättää palamaan, vaan aina on vartija oltava paikalla. Eevertin hyvä muistisääntö kynttilöiden kanssa on: sen minkä sytytät, sen sammutat. Toimii myös kaapinoviin.

Jalat ja kuuset ovat vaihtuneet, mutta joka joulu on sentään kuusen alle kerääntynyt paketteja koristamaan ja ilahduttamaan talon asukkaita.

Jouluaattoiltana on Kappelilla iltahetki. Sinne kylän väki kävelee lyhdyt käsissään. Varsinainen kiiltomatokävely se onkin huokailee Eevert salin ikkunoista katsellessaan. Eikä aikaakaan kun mies on ison lyhtynsä kanssa matkalla kuuntelemaan jouluevankeliumia tunnelmalliseen Kappeliin.

Oli se hyvä että Jeesus-lapsi syntyi. Mitä olisi joulu ilman sanomaa ja sisältöä.

Ja ruokaa! Joulu on siitä mukavaa aikaa että saa yölläkin syödä… ainakin vanhan kansan mukaan. Ja Eevert on aina arvostanut vanhoja viisauksia. Ei kun pöytään!

Oikein hyvää jouluaattoa kaikille kyläläisille ja kaukaisemmillekin vieraille!