Joulupukin tapaaminen

Jouluaattona oli jännittävä hetki Eevertin elämässä. Sitten poikavuosien ei ole tullut tavanneeksi Joulupukkia niin läheltä.

Varovainen lähestyminen
Varovainen lähestyminen

Oletko varma, että tämä on oikea Joulupukki? Varmistaa Eevert Pohjolan sukulaistytöltään vielä ennen Pukin pakeille astumista.

FullSizeRender.jpg

 On on, sanoo tonttytyttö ja tuuppaa Eevertin lähemmäksi.

Pienen alkukursailun jälkeen juttu sujuukin varsin hyvin Joulupukin kanssa. Monta asiaa on kertomatta jäänyt kaikkien näiden vuosien aikana. Eevertin mieleen on jäänyt aikaisemmista tapaamisista monta muistoa. Kaikki ne ovat hyviä, paitsi se yksi. 

Pojankollina oli joulun odotus ollut erityisen jännittävä ja oli tullut kiukuteltua äidille monta kertaa. Niinpä sinä jouluna pukki toi vain sylillisen risuja. Oli se vaan kova lahja pienelle pojalle. Siitä pitäen on Eevert koittanut olla erityisen kiltti kaikkia kohtaan.

No, päättyi se pukin vierailu lopulta hyvin, sillä lähtiessään hän muistikin että pulkkaan oli jäänyt yksi säkki joka kuului Eevertin perheelle. 

Pukin polvella
Pukin polvella

 Vaikka Eevert on jo aikamies, niin kyllä sitä pitää Joulupukin polvelle päästä kun kerran sellainen mahdollisuus on. Aika tyytyväisenä mies poistui Pukin Kammarista mielessään pukin varmuus siitä että tänä jouluna ei Eevertkään lahoitta jäisi.

Pukin sukulaistyttöllä on erityinen suhde pukkiin ja toimiikin näin joulunaikaan tiiviisti yhteistyössä Joulupukin kanssa. 

Sukulaistyttö
Sukulaistyttö

Lapin hangilta Eevert siirtyi sujuvasti ja nopeasti takaisin omaan kotikyläänsä.

Joulupäivänä Eevert avasi vasta omat lahjansa ja kyllä niiden kanssa tuli vietettyä paljon hämmästyttäviä hetkiä. Pukki lupasi Eevertille lahjan, mutta että ihan lahjavuori! 

Liikutuksen kyynelin Eevert niitä tutkiskeli ja hypisteli moneen kertaan. 

Ainon lahjat
Ainon lahjat

 Ainon paketista löytyi muistokynttilä haudalle vietäväksi sekä kaunis joulukranssi, jonka Eevert sijoitti keittiöön joulusomisteeksi. Kiitos Aino, sinä tiedät kuinka merkittävää on, että läheisiään muistaa vielä senkin jälkeen kun he eivät ole täällä meidän kanssamme. Kynttilän Eevert vie Kappelin kirkkotarhaan läheistensä haudalle.

Lukutoukka?
Lukutoukka?

 Eijan paketista paljastui tuttuun tyyliin jotakin käytännöllistä ja haastavaa. Villa Charlotten väki oli pakannut kenties mielenkiintoisen lukutoukan mukaan. Mihin se sijoittuukaan Eevertin taloudessa ja mitä se silloin merkitsee, jää tulevien postausten aiheeksi.

Talven tarpeita
Talven tarpeita

 Kikan paketissa oli mainio lumilyhty eläväisine liekkeineen. Kuivakakkua Eevertilla ei ole taloudessaan ollutkaan, joten nyt Tapaninkahvit ovat turvattu! Marimekon muistikirjaan kerääntyy varmasti paljon lisää muistoja kerrottavaksi. Tähti ja pikkuenkeli löytävät varmasti myös paikkansa.

Tarvikkeita
Tarvikkeita

 Merjan lähettämästä tervehdyksestä löytyi sinistä ja punaista maalia. Niitä aina tarvitaan. Tietäähän sen että Eevert on kova puuhastelija ja kunnostelija. Maalaamishommien ohella on hyvä hörpätä kahvia hauskasta mukista.

Kuvakirja
Kuvakirja

 Maalausten kuivuessa voi tutkailla mitä mainiointa lintu- ja kasvikirjaa. Kenties se tulee mukaan seuraavalle seikkailulle, missä voi tunnistaa alueen faunaa ja flooraa.

Keittiötarvikkeita
Keittiötarvikkeita

 Savonmaan Pirjon joulutervehdyksen mukana tuli tuikitärkeitä keittiötarvikkeita. Varsinkin mokkonuijasta Eevert on kovin tohkeissaan. Sellainen oli aikanaan kotona tärkeä työväline keittiössä, mutta Eevertillä sellaista ei vielä olekkaan ollut. Minne lie se äidin/mummon vanhakin joutunut…

Joululukemista
Joululukemista

 Joululukemista pitää aina olla. Sirpan tuomisina tuli paksu ja tiivistekstinen kirja Lasten oikeuksista. Samalla saa Eevert hieman harjoitusta ruostuneeseen ruotsinkielen taitoonsa.

Eksoottisia hedelmiä
Eksoottisia hedelmiä

 Sukulaistytön sisar Neito oli laittanut pakettiin aimo annoksen eksoottisia hedelmiä, mitä tuli maisteltua kesän Thaimaan reissulla.

Durian ja Mangostin
Durian ja Mangostin

 Durian ei sovi herkkänenäisille. Monin paikoin sen vieminen esim. hissiin tai julkisiin rakennuksiin on kielletty. Magnostin sen sijaan on raikkaan makea pikkuhedelmä.

Herkkuja purkissa
Herkkuja purkissa

Monta purkillista herkkuja. Makeita mangoja, rinkeleitä ja ehkä mehujäitä tai jotain muuta makoisaa maistettavaa. 

 Eevert kiittää kaikkia ihania ihmisiä saamistaan lahjoita ja kommenteista Adventtikalenteriin. Ne kaikki ovat mieltä lämmittäviä ja rohkaisevia. Näillä eväillä jaksaa taas uuteen joulunaluseen 🙂

______________________________________________________

Joulupukin tapaamiseen liittyvät kuvat ovat tyttären ottamia. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olemme Eevertin kanssa erossa tarinan alusta laskettuna. Olin Rovaniemellä pariviikkoa sitten ja silloin emme ehtineet yhdessä Pukin pakeille. Opashommissa oleva tytär otti asiakseen esitellä nämä mahtavat herrat toisilleen. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *