Kangaspuut

Posted on Comments (11)

Muistojen hirsitalo kutsui puuhastelemaan. Hiljaista on ollutkin ja vain savukiehkuroita on tullut mietityksi viime aikoina. Savua ei oikein voinut jatkaa – ainakaan työstää – sillä neljä sormenpäätä on teipattuna hapristuvien kynsien vuoksi. Ja tuo takertuva seittiaine kiinnittyy vallan mahdottomasti laastareihin.

Siispä piti suunnata ajatukset muualle.

Esiin otettiin tikkulaatikko. Ei tulitikkulaatikko, vaan sellainen ismpi minne on taltioitu kaikki kerätyt ja käytetyt jäätelö, kahvi, coktai- ja riisitikut. On siellä ihan ostotikkujakin.

Tikkuja pätkimään ja samalla tiirailin tietokoneen ruudulta kangaspuitten mallia. Kiitos vain kangaspuukauppiaalle selkeästä kuvasta 🙂

Ensiksi siis leikkurit esille ja leikkaamaan. Varmuuden vuoksi kokeilin jiirileikkurien terävyyttä ensin kämmeneen. Kovin untelo on kun on laastarit sormissa.

Leikkaus
Leikkaus

Vamma kun tuli hoidettua niin leikkauksetkin sujuivat sitten enempi harkiten.

Tikkuja joka tarpeeseen
Tikkuja joka tarpeeseen

Tikkujen jälkeen liimailua. Ja jokainenhan tietää että tarvitaan paljon liimaa 🙂 Liimaa kuluu siksi että pitää niin mahdottoman monta kertaa liimata se sama osanen paikoilleen. Melko pieniä oli näiden tikkujen liimapinnat.

Runko hahmottuu
Runko hahmottuu

Jossain vaiheessa mietin, että aika höppänä taidan olla. Hirsitalon mittakaava on pieni ja kangaspuissa on paljon pieniä osia.

Kangasta ja lointa
Kangasta ja lointa

Halusin sellaiset puut missä on työ kesken. Siispä kangas ja loimi piti ”luoda”. Mummon vanha pöytäliina pääsi jälleen käyttöön. Eevertillä on ollut joulupöytäliinana aikaisemmin palasia vanhasta liinasta. Siispä purkamaan…

Pirta syntyi täikammasta jonka sahasin sopivakasi. Pirtapuu piti liimata paikoilleen. Muoviin ei oikein hyvän tahtonut tavallinen Eri Keeper tarttua, mutta parin koitoksen jälkeen sekin pysyi paikoillaan.

Pirta

Pujottelin loimen pirran läpi ja sen jälkeen oli niisiminen ajankohtaista. Niisimistä varten erottelin joka toisen loimilangan ylös ja joka toisen alas.

Erottelua
Erottelua

Tässä kohden on työvaihe, jota tuskaisuuden vuoksi ei ole taltioitu ja loppuviimein huomasin tehneeni niisimisen vielä väärin, joten jouduin osan purkamaan ja loppuun tekemään vain pientä illuusiota. Ei siis alkuperäinen ajatus toiminut ollenkaan huolimattomuuden takia. Samaa olen tehnyt ihan 1:1 puiden kohdalla.

Niisivarret paikoillaan
Niisivarret paikoillaan

Siellä ne niisivarret nyt kuitenkin ovat ja hyvin polkimissa kiinni.

Päivän työ
Päivän työ

Tähän saakka pääsin tänään. Viimeistelyt (kiilat sun muut liitosten siistimiset)  ja kutojan penkki sekä työvälineet jäivät tulevaisuuteen.

Hauskaa oli kokoajan, mutta voitte olla varmoja että toisia puita en tule ihan lähiaikoina tekemään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *