Aamulla Eevert suunnitteli citypäivää läheiseen Landekin kaupunkiin. Matkan varrella hän päätti seurueineen pikaisesti käydä katsomassa Serfausin kylässä olevan matkailukeskuksen.

Kylää lähestyttäessä huomasi kuinka sinne vaelsi perheitä sankoin joukoin. Mitä kummaa täällä tapahtuu ihmetteli Eevert, joka ei ollut vielä koko reissulla nähnyt niin paljon ihmisiä kuin nyt täällä.

Matka omalla autolla tyssäsi kylän lähelle. Sinne ei saanut ajaa omalla autolla muut kuin paikalliset asukkaat (1200 henkilöä) sekä mahdollisesti hotellissa asuvat henkilöt. Siispä auto parkkiin ja tutkimaan autotonta kylää.

Ensimmäisenä vastaan tuli metro. Todellakin! Pienessä alppikylässä on ihan oikea metro – Dorfbahn. Metrolinja on hieman yli kilometrin mittainen ja siinä on neljä asemaa. Matkustaminen ei maksa mitään.

Sitähän täytyy kokeilla, tuumi Eevert ja painui maan alle odottamaan seuraavaa junaa.

Jännittävä kokemus, sillä metrossa ei ollut ollenkaan raiteita. Jonkinlaisen ilmatyynyn päällä liukui ja vaijeriköysi veti vaunua betonitunnelissa päästä toiseen.

Viimeinen pysäkki oli hiihtohissin lähtöasemalla. Ja tietäähän sen, että jos sellainen vastaan tulee niin suuri kiusaus on päästä ylös. Niinpä tässäkin tarinassa kävi niin että lippu ylimmälle hissiasemalla oli pian hankittu ja auronkoisessa säässä seurue siirtyi kondolin kuljetettavaksi.

Ylhäällä oli juhlalliset näkymät. Niitä ihastellessa unohti kaikki mailman murheet. Näkyvyyttä oli joka suuntaan käsittämätön määrä. Näin ylhäällä mittasuhteet menevät sekaisin. Vaikka oltiin reippaasti yli 2000 metrissä niin oli tosi lämmintä.

Paikalla oli monikymmenpäinen lehmälauma laiduntamassa ja pitämässä huolta laskettelurinteiden kunnosta kesäaikana. Tyytyväisiltä ne näyttivät paistatellessaan alppiauringossa,

Monin paikoin eläimet olivat asettuneet rinnakkain kyljet vastatuksin niin, että päät olivat eri suuntiin. Näin itikat ja kärpäset haittasivat vähiten, sillä yksi kylki oli rauhassa ja kaverin häntä huiskutti ne silmistä pois. Miten niin lehmä olisi yksinkertainen eläin?

Ylhäällä kulki kävelyteitä ristiinrastiin ja niitä pitkin Eevert teki oikein hyvän lenkin.

Ylös saakka mentiin kahdella eri hissillä. Eevert päätti alas tullessaan poiketa tutkimaan mitä alemmalla tasolla tapahtui.

Siellä oli varsinainen lasten touhupaikka. Monenlaista aktiviteettia oli tarjolla köysiradoista, vesiväylistä, labyrinteista, kiipeilystä jne. mitä mielikuvituksellisimpia asioita joita lapset tykkäävät tehdä. Touhuja katsellessa tuli hyvälle mielelle 🙂

Paikka oli kuin suurensuuri puuhamaa, mutta ilman pääsymaksuja tai mitään mekaanista. Suurinta mekaniikkaa edusti paikalleen kiinnitetyt polkupyörät joilla sai jonkin liikkumaan. Kuvassa keskellä se pyöritti vesialtaassa olevia veneitä ympäri. Niissä oli mukava ajella ja isä sai sopivasti liikuntaa.

Eläimiä oli paljon. Kanoja, kilejä, poneja… niiden lehmien lisäksi.

Löytyipä paikalta yksi harvinaisempi tuttavuuskin.

Niille oli tehty aitaus jossa asustivat. Täytyy vain ihmetellä että miten ne siinä pysyivät, koska murmelit ovat mestareita luolastojen rakentelussa.

Eevert on tutustunut kovasti Alppien kukkiin ja kasveihin. Päivän kukka on crepis aurea eli kultakeltto. Erilaisia kelttoja löytyy koti-Suomestakin, mutta tätä sävyä ei taida luonnosta löytyä.

Päivä vierähti nopeasti. Hissillä alas ja sitten ihan kävellen kylän läpi autolle. Kaunis paikka ja vaikka oli ihan turistikohde, niin erittäin suositeltava koko perheen paikka viettää kesäpäiviä. Jos kaiken tutkisi niin päivä ei riitä millään. Täällä lisätietoja KLIK

Pian oli auto näkyvissä ja ajomatka alas laaksoon. Matkalla oli vielä pysähdyttävä, sillä häkellyttävä näkymä oli taltioitava.

Vuoren yli pyyhkäisi sadekuuro jonka ansiosta kaunis tai kauniit sateenkaaret täyttivät laakson.

Ja sitten kotiin. Ai, se kaupunkipäivä? No, se siirtyi nyt toiseen kertaan 😀