Maailmalle miehen mieli
Niinkuin moni tietää – Eevertin on vaikea pysyä pitkiä aikoja paikallaan. Niinpä ystävämme otti siivet alleen ja lenteli Müncheniin. Valitsi autojonosta itselleen kirkuvan punaisen BMV minin. Pienen ja tyylikkään avoauton, jolla aikoo huristella lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä vuorille ja takaisin.

Ensimmäiseksi Eevert otti suunnan kohteeseen missä ei ole aikaisemmin käynyt. Kotkanpesälle – Kallis kivilinna rakennettiin Martin Bormannin valvonnassa 1 834 metrin korkeuteen Kehlsteinvuoren huipulle. Vuorelle vievä tie oli aikanaan todella vaativa rakennusprosessi, sen oli noustava parin kilometrin matka lähes pystysuoraa seinämää. Se kuitenkin onnistuttiin rakentamaan kolmessatoista kuukaudessa huolimatta epäinhimillisistä olosuhteista ja vaatimuksista. Tie loppuu 124 metriä ennen huippua olevalle autojen kääntöpaikalle, viimeinen osuus noustaan vuoren sisällä kulkevalla hissillä. Kotkanpesän oli tarkoitus olla Hitlerin piilopaikka ja paikka vierailevien arvohenkilöiden viihdyttämiseen. Vaikka Kotkanpesä sijaitsi samalla vuorella kuin Hitlerin asuintalo Berghof, Hitler käytti sitä harvoin, sillä hän pelkäsi korkeita paikkoja. On arvioitu, että hän olisi käyttänyt huvimajaansa kymmenisen kertaa eikä enempää kuin puoli tuntia kerrallaan. (Wikipedia)

Saksalaisella järjestelmällisyydellä vuorelle saavuttiin viidellä peräkkäin kulkevalla bussilla. Taitavasti kuljettajat ohjasivat ajokkinsa varsin kapeaa tietä pitkin ylös. Ylhäällä tuli ensin varata itselleen paluuaika takaisin parkkialueille. Enintään aikaa vierailulla sai käyttää pari tuntia.
Paikka toimii nykyisin isona ravintolana. Eevert istahti ensimmäiseen näkemäänsä pöytään jolta avautui häkellyttävä maisema. Eikä suostunut siirtymään siitä ennenkuin pöytään oli kannettu kulhollinen paikallista gulassia ja olut.

Molemmat maistuivat oikein hyviltä. Vuorella oli paljon ihmisiä ja jatkuva virta niin hissillä bussien parkkiaueelta kivilinnaan kuin myös nousu ja paluukyydityksiin vuoren juurellekin.

Päivä oli kuuma ja moni heittäytyi rinteille loikoilemaan ja ihailemaan maisemia. Paikka on kieltämättä taidolla valittu ainakin maisemien osalta.

Königsee-järvi heijasteli mukavasti ylös ja kimalteli kutsuvasti. Eevertin päivä oli alkanut hyvin varhain aamulla, joten isompi kutsu taisi olla tutun majapaikan vällyihin. Illan mittaan Smirnin rinteiltä Eevert tavoittikin ystävällisen Herta-rouvan joka iloiten otti seikkailijamme vastaan.
Unta ei tarvinnut kauan houkutella. Kunhan pientä iltapalaa ja pehkuihin. Paksujen täkkien alla ei edes huoneen viileä ilma haitannut vaan tuuditti äkkiä miehen syvään uneen.
Aamun valjetessa mieli oli virkeä ja pää täynnä suunnitelmia. Aurinko paistoi edelleen, joten ei kun katto auki ja baanalle. Ensimmäinen nousu hissillä ja päivän viettäminen vuorilla oli hyvä suunnitelma. Hissi kuljetti Eevertin Kreutszjochille 2000 metriin. Siellä sitten mies kapuili reiluun 2200m ja kuvaili sen kun kereksi maisemia sinne tänne.

Vuori on helppo saavuttaa, joten väkeä riitti sielläkin vaikka ajoittain saikin nauttia hetkistä jolloin kuvitteli olevansa ainut ihminen vuorten juhlallisessa hiljaisuudessa.
Eevert rakastaa gulassia ja niinpä hän nautti toisen gulassinsa pienessä vuoristomajassa. Oikein makoisaa oli tämäkin keitto.

Vuorella on täälläpäin paljon eläimiä. Lehmät ja lampaat niitä tutuimpia. Tänään sattui kohdalle myös aasi, joka hinkui äänekkäästi vuoren rinteellä. Siitä ei Eevert kuvaa saanut, sillä taisi mies hämmentyä perinpohaisesti sen näkemisestä 🙂

Vuoret kukkivat parhaillaan. Aivan uskomaton väriloisto on rinteillä. Isompia ja pienempiä kukkia kilvan hehkuttavat olemassaoloaan. Moni alppikukka on myös rohtokasvi, joten saattaa olla että Eevert joku päivä kerää mukaansa kuivattavaksi mitä merkillisimpiä ihanuuksia. Rohtokukkia voi laittaa myös suolan sekaan ja näin saa vaikkapa vuorisuolaan yhdistettynä varsin armomirikasta vivahdetta kotiruokapöytään.

Pilvien kerääntyessä taivaanrantaan evert päätti viimein laskeutua alas ja suunnata takaisin kotimökkiinsä. Päivä oli antoisa ja rikas monella tapaa. On tämä maailma vain niin kaunis paikka!