Aamu aukesi selkeänä ja lämpimänä. Voisi olla hyvä päivä maastoutumiseen. Niinpä retkikunta ylös ja metsävaatteet päälle ja menoksi.

Läheinen luonnonsuojelualue/puisto antaa mainiot mahdollisuudet patikoida päivänmittaisia reittejä.

Auto jäi tienvarren levikkeelle. Polut ovat hyvin merkittyjä ja usein matka määritellään aikana jonka keskiverto kulkija siihen käyttää. Eevert lisää siihen aina vähintään puolet lisää, niin pääsee suurinpiirtein omiin tarpeisiinsa kiinni 🙂

Polku risteili melko viistolla rinteellä. Matka eteni hitaasti, koska joka mutkan takaa avautui henkeäsalpaava näköala. Sitäpaitsi valokuvaaminen on mainio ja hyväksyttävä syy tasaannuttaa hengitystä 😀

Oltiin alueella missä mittasuhteet menevät sekaisin. Silmä ja aivot eivät kykene määrittelemään matkaa vastapäiselle vuorelle.

Pian saavutimme ensimmäiset kohteet. Ylätasanteella oli kaksi kirkasvetistä lampea. Ei kovin syviä, joten vesi olisi ollut aivan uintilämpöistä. Rantoja tuli hieman tutkailtua, sillä voi olla että sieltä löytyy juuri se kivi mitä jossakin projektissa ehdottomasti tarvitaan.

Monessa kohden ohdakkeet (cirsium spinosissimum) olivat estelemässä liian läheistä tutustumista veteen. Niitä tuli muutaman kunnon raapaisun uhallakin uhattua ja pian pääsi silittelemään rantakiviä ja arvuuttelemaan veden lämpötilaa.

Päiväretkelläkin pitää juoda riittävästi. Jokainen nousu nostaa sykettä ja tuo hien pintaan. Nousu on usein yhtäjaksoista tunnista toiseen, mikäli maisemille haluaa. Italian puolelta matkaan tarttui muutama pullollinen San Pellegrinoa – mikä sen sopivampaa juomaa pienelle pyhiinvaellukselle.

Polkua jatkoimme eteenpäin niin kauan kuin se nousi ylöspäin. Kärkikohdalta löysimme vanhan talon paikan jäänteet. Liekö paikalla ollut kulkijan tupa, vaiko siellä on ollut tunturimaja paimenille. Voi vain arvailla. Kauan siitä kuitenkin on. Joitakin hiiltyneitä laudankappaleita alueelta löytyi, joten voisi ajatella, että talo on palanut.

Hienolla paikalla se on kuitenkin sijainnut.

Lähdimme laskeutumaan takaisin autoa kohden samaa polkua, jota olimme nousseet. Ja taas oli ihan erilaiset maisemat. Asiat muuttuvat kun katsantokantaa vaihtaa 😀

Alempana löytyi janoinen lehmä. Lehmiä on paljon ja monen kulkijan tai auton eteen ne tuppaavat. Niitä kunnioitetaan. sillä me olemme vain vieraina täällä.

Kulkijan voimaruokaa on kuuma ja hyvin maustettu gulassi. Tämä taisi olla jo neljäs annos. Joka paikassa on oma reseptinsä, joten vaikka söisi joka päivä niin ei söisi samaa ruokaa.

Lopulta keli muuttui ja sääennusteiden mukainen ukkosrintama lähestyi. Oli aika palata laaksoon.

Ylös vuorille kannattaa mennä niin ajoissa että kerkiää sieltä pois ennen pimeää. Pimeys tulee nopeasti. Tähän tietoon tukien Eevert totesi autossa, että tähän aikaan ei kukaan enää tule tätä tietä pitkin. Ja kuinka sitten kävikään.

Mutkan (siis yhden niistä 30 silmukasta, jotka vievät vuorelle) kohdalla edessä oli yhtäkkiä melkoisen kokoinen rekka. Sen kanssa ei tosiaankaan päässyt sujuvasti ohi. Isomman oikeudella rekka vyöryi hitaasti eteenpäin ja pieni automme peruutti taaksepäin. Tiellä oli pieni levennys – puolen auton levyinen,  ja se riitti ohituspaikaksi. Rekka töräytti komeat tööttäykset kiitokseksi ja jatkoi matkaansa.