Viikolla Eevert sai postista paketin.

Hämmästys oli suuri kun mies sen avasi. Mukana oli kirje. Se piti lukea useampaan kertaan, sillä niin koskettava se oli että yhdellä kertaa ei tullut omaksuttua kaikkea liikutuksen kyynelten täyttäessä silmät.

 

Kirjeen oli toimittanut Heidi. Hän oli matkoillaan tavannut Eevertin läheisiä ystäviä kaukaa vuosien takaa. Vielä muistivat. Tosiaan vielä muistivat niin, että olivat pyytäneet tapaamaansa matkalaista tuomaan tuliaisia ja tervehdyksensä ihan Eeverttilään saakka.

 

Tämä täytyy tutkia tarkasti. Lähetyksen mukana oli ikoni. Ikoneita Eevert keräilee ja on kotiinsakin niitä ripotellut sinne tänne muistuttamaan merkittävistä asioista. Kauniin ikonin oli lähettänyt Igor.

 

 

Kappelia on rakennettu Iisakin kirkon malliin ja mitä ilmeisimmin asiasta on kuulutettu myös maailman laajuisesti. Voihan olla että ei sitä karskista merimiehestä heti uskoisi että rupeaa kirkonrakennuspuuhiin. Niin se vaan kuitenkin on että kun on nähnyt millainen on ihmisen osa koko maailmankaikkeuden keskellä, niin tulee miettineeksi monenlaisia asioita.

Igorkin aikanaan oli hyvä henkiystävä Eevertille ja yhdessä rukoillen ja kiittäen oltiin monista syövereistä selvitty. Luottavainen elämänasenne oli ollut molempien miesten vahvuus vaikeissa hetkissä. Igoria Eevert muistaa lämmöllä.

 

 

Eevert jatkoi kirjeen lukemista hämmentyneenä. Samassa kirjeessä kerrotiin Kalifasta. Miehestä joka kulki muutaman vuoden merillä yhtäaikaa Eevertin kanssa. Kalifasta muodostui laivan väelle merkittävä yhteisen ilon lähde. Hänellä oli rytmi verissään ja otti hän mitä tahansa käsiinsä niin äkkiä oli havaittavissa mitä mukaansatempaavin rytmi. Niillä rytmeillä ja Kalifan iloisella asenteella mentiin monet murheet läpi ajanjaksoina jolloin vaikeudet olivat ainoastaan kohdattava. Väistämismahdollisuutta ei ollut kenelläkään.

 

 

 

Komea rumpu onkin, ihasteli Eevert ja varovaisesti koputteli rummun nahkapintaa. Kauniisti se kyllä kumahtaa! Mitähän se Kalifa silloin opetti… sormet piti olla näin.. ja ranne kevyenä ja herkkänä… tom tom tom… to tom tommmooo…

 

 

Vai on Kalifa mennyt naimisiin. Eevert hörähtää ihan ääneen, ja ihan hyväntahtoisesti. Monet kerrat Kalifan kanssa oli keskusteltu siitä että voivatko merimiehet ylipäätään mennä naimisiin ja elää onnellista perhe-elämää. Nuori kirkassilmäinen Kalifa oli liikkeissään niin notkea, että ainakaan silloin ei olisi kuvitellut miehen ikinä vakiintuvan.

On tainnut Amina olla sellainen nainen joka oli Kalifalta vienyt jalat kerralla alta. Oikein hyvä, oikein hyvä, tuumii Eevert. Kalifa olikin niin loistava persoona että hukkaan olisi koko mies mennyt jos olisi meriuransa jälkeen jäänyt jonnekin yksikseen vartioimaan majakkaa.

Kalifan lähettämänä lahjana oli ruukku. Ruukulla on Eevertille paljon merkitystä. Aikanaan kun pitkiä matkoja seilattiin ruukkuihin säilöttiin niin ruokatavaroita kuin juomiakin. Pääsääntöisesti viinejä, sillä ne sai hyvin säilymään vaikeissakin olosuhteissa. Tämä ruukku muistuttaa niitä monia joita Eevertkin on ruumasta kantanut ylös monta monituista kertaa. Tyhjentyneet ruukut sitten luovutettiin jossakin satamassa emännille jotka vaihtoivat ne taas täysiin. Siihen aikaan jo kierrätettiin säilytysastioita, vähän niinkuin nykyisellään vaikka pulloja.

Ettei vaan tämä Amina nyt sitten olisi joitakin niitä merimiesten muonittajia. Taisi olla Kairossa ainakin sellainen pitkälettinen kaunokainen, joka ahkerasti kävi satamassa vihanneskoreineen. Sellaiset silmät sillä Aminalla oli, että sydän aina hieman hypähti epätahtiin kun vaatteen lievekin vilkahti näköpiirissä. Vai Amina, olisikohan se juuri hän… Siinäpä pohtimista vanhalle merimiehelle 🙂

 

Yhtäkaikki ruukku on komea. Siihen ei mitään säilötä, mutta koristeeksi ja ihanaksi muistoksi se ainakin alkuun laitetaan.

 

 

 

Lämmin kiitos Heidille viestin välittämisestä ja kaikkien ihanuuksien toimittamisesta. Täällä kostuu muidenkin silmäkulmat kuin Eevertin!