Metsätöihin on tie vienyt kaiken touhun keskellä. Talo tarvitsee puun. Siispä toimeen. Blogeista löysin vaikka mitä ihania ohjeita, joitakin kokeilinkin, mutta tumpulanäppini eivät totelleet ollenkaan maailman selkeimpiä ohjeita.

Siispä taas lankkumaalarin ottein työhön sokein silmin ja katsomaan mihin mennään. Hauskaa ja opettavaista jälleen kerran.

Harjoituksistani oli vielä jäljellä piippurassia sen verran että sain siitä mielestäni sopivan kokoisen rungon. Rungon ympärille asettelin ohutta rautalankaa, tai kukkalankaa se taitaa oikeammin olla. Ihan on raato oikean muotoinen.

Hallussani on joskus Tiimarista löytynyttä vihreätä ainesta, josta olen leikellyt pensaita Eevertin puutarhaan. En tiedä mikä tuon vihreän palasen varsinainen tehtävä on, mutta koska sitä oli jäljellä niin ajattelin leikellä rautalankaoksille jotakin päällystettä siitä. Oksat kieppuivat ja keikkuivat sinne tänne ja jälleen kerran olin enemmän ja vähemmän liimassa työn edetessä. Liima toi puuhun painoa ja se oli herkästi kaatuva. Kaatuessaan se luonnollisesti pudotti juuri kiinnitetyt ”havut” pitkin pöytää. Siispä pitikin edetä hyvin vaiheittain ja antaa kuivaa välissä. Ja taaskaan en käyttänyt muita vaihtoehtoja kuin Erikeeperiä. Miksiköhän se aina ensimmäisenä tarttuukin käteen?!

Hiljalleen se ihan muistuttaakin puuta. Rautalangat hohtavat hienosti havujen välistä. Täytyy ehkä niitä vielä maalailla. Tosin hämyisessä nukkekodissa ne eivät todennäköisesti näy ollenkaan. Täytyy tuumailla vielä tuunausta.

Kuusi tarvitsee jalan ja sen kehittely on vielä vaiheessa. Tulitikkulaatikko on ainakin liian hentoinen pitämään tuonkaan kokoista puuta pystyssä.

Ihan on aito tunnelma! Neulaset varisevat kuin joulupuusta kuuluukin.