Eevert on herännyt aikaisin ja juonut aamukahvinsa pitkään ja rauhassa. Parhaimpia hetkiä ovatkin aamut silloin kun ei mikään elämässä velvoita mihinkään.

Aamuhämärissä on mukava hakea postilaatikosta päivän lehti. Keittää oikein iso pannullinen vahvaa kahvia ja syventyä lehteen. Toisinaan, näin talvella vielä Eevert sytyttelee aamuhiljaiseensa paljon kynttilöitä pöydälle. Välillä hän unohtuu katselemaan niiden palamista pitkiksikin ajoiksi. Vanha keittiön kello vain raksuttaa aikaa muuten hyvin hiljaisessa talossa.

Ulos vilkaistessa Eevert näkee aamun jo valkenevan. Lumiset puut erottuvat levollisina ja kauniina ikkunasta.

Aamun hetkiä Eevert ei koskaan kyllästy katselemaan. Valkeneva maisema kertoo elämän kiertokulusta. Niin monessa hetkessä hän on huomannut kuinka pimeintäkin yötä seuraa päivä. Joskus harmaa ja sateinen – toisinaan aurinkoinen ja lämpöinen. Siihen Eevert on luottanut niin monien elämän myrskyjensä keskelläkin. Se näkökulma onkin antanut toivoa ja rohkeutta moneen tilanteeseen elämän kuohuavalla merellä. Elämä kantaa ja kannattelee.

Tämä aamu valkenee hiljalleen ja mies aivan kuin nautiskelisi verkalleen avautuvasta maisemasta.

Tekeepä mieli lähteä hieman ulos. Keli näyttää hyvältä eikä tunnu tuulevankaan. Siispä ulkoiluvaatteet päälle ja lenkille. Tuttu reitti, mutta tänään niin kaunis. Valkoinen, vasta satanut lumi on pessyt maiseman.

Läheinen joen uomakin virtaa hiljalleen ja levollisena. Hyvä on hetki hengähtää virtaa katsellen. Rauha tuntuu olevan niin maisemassa kuin Eevertin sisimmässäkin.

Kävelyn jälkeen Eevert sytyttää takkaan tulen ja istahtaa sen ääreen. Tulen loimotus ja hiipuvan hiilloksen hehku ovat nekin asioita, joita ei mies väsy katsomaan alusta loppuun. Radiossa soi klassinen musiikki. Voisiko mies enempää päivältän toivoa.

Eevert kaivaa vanhan korttipakkanssa esiin ja aloittaa pasianssin. Monet pelit on näillä korteilla pelattu. Nuorempana käytiin tuttavaperheessa pokalla aina sunnuntaisin koko perheen voimalla. Silloin pelattiinkin oikein rahapelejä. Pennillä ja viisipennisillä. Aina oli kova kisa koota viikon aikana pokkarahat kasaan. Oli ne aikoja! Perheiden ajanviettoa yhdessä pelaillen. Mukavaahan se oli myös pienelle pojalle.

Pyhäpäivän hiljaisina tunteina on pasianssi oikein mukavaa ajakulua. Ennen tuli pelattua enemmänkin ja yksi peli saattoi kestää päiväkausia. Onpa Eevert laittanut myös suun makeaksi. Jouluksi mies on varmaan saanut kasan konvehtirasioita, joita nyt on aika maistella. Ja hyvältä ne maistuvatkin. Ihan montaa sorttiakin on tänään tarjolla.

Muistoja palaa miehen mieleen näistäkin. Muistaapa hän kuinka kolli-vuosina leirillä oli topakka emäntä ohjaajana. Melkoinen läksytys tuli aina kun pojat keksivät yhtä ja toista huvitusta – tietenkin ainakin ihan pikkusen leirin sääntöjä vastaan. Ohjaaja ei kovin silkkihansikkain käsitellyt silloin. Vaan keksipä eräs pojista, että Geisha-patukka on erityisesti tiukan ohjaajan mieleen. Ninpä porukalla sellainen ostettiin ja vietiin anteeksi pyydellen, rauhan neuvottelut mielessä pihalla vartioivalle ohjaajalle. Ja niinhän siinä kävi, että Geishalla hoidettiin tiukempikin tilanne. Rauha palasi leiriin ja ohjaajakin jo hymyili vallattomille koltiaisille. Niin, maistuu se Geisha kyllä edelleen hyvälle Eevertinkin suussa.

Hyvällä mallilla näyttää Eevertin peli jo olevankin. Eiköhän se päätökseen saada vielä tämän päivän aikana. Huomenna onkin sitten jo toiset aatokset.

♡

Pelikortit ovat Lontoon reissulta, ei vain voinut niitä sinne jättää. Pikkuista kortti pakkaa kiertelin useampaan kertaan.Tuttu ajatus mielessäni – tuonhan voi itsekin tehdä. Ei , ei voi, en edes yritä. Ja ei kun palaamaan messupöydälle, missä niitä oli. 😉

Pelin rakentaminen pöydällä sensijaan olikin pidempiaikainen ja paljon vaikeampi juttu kuin niiden hankinta. Pikkuruiset kortit ovat kooltaan siinä 3mm x 6mm ja melkoisen liukkaat. Tärisevillä käsillä tuhosin monta pöytää ennenkuin sain ne kohdalleen. Harkitsin jo niiden liimaamista, mutta sentään luovuin hankkeesta. Eihän sitä tiedä mitä seuraavaksi pelaisi.

Maukkaat suklaat ovat voitto Eeven näppäristä näpeistä. Olen konvehteja ihaillut jo blogissa (varmaan useammassakin joulun aikoihin) aikaisemmin, mutta nyt ihan käsiin tuotuina ne ovat aivan uskomattoman taidokkaita pieniä ihmeitä. Lämmin kiitos Evelle ihastuttavasta yllätyksestä! Ja voi olla varma, että niistä kaikista Eevert pitää.

Lontoon ystävät, jotka ovat päässeet niitä myös maistelemaan, lähettävätkin tässä ihan ”kortilla” erityisen lämpimät kiitokset Evelle!