Saunatouhuja ja pöllönpoikia
Niinhän siinä kävi kun kesä heräsi henkiin oli Eevertin tehtävä retki omaan koivikkoonsa taittelemaan vihdaksia saunvihdan tekoa varten. Ensin mies meinasi että juhannuksena vasta vihdotaan, mutta voihan sitä sitten juhlan ajaksi tehdä uuden vihdan.
Oksat valikoidaan tarkasti että saadaan tasalaatuinen ja kestävä kylpytarvike. Parasta Eevertin mielestä on koivusta levittyvä tuoksu kun vihtaa sidotaan. Mielellään Eevert opastaa vastan tekoon heitäkin joille tekeminen on vieraampaa puuhaa. Hyvät ja kelpo ohjeet voi kurkistaa TÄÄLTÄ.

Samoin tein varhaiskesällä kannattaa tehdä muutama vasta kuivumaan joulusaunaan. Siten saa oikein mukavasti kesän tuoksua taltioitua vuoden pimeimpään aikaan.
Vihdat säilyvät hyvin kun ne ripustetaan kuivumaan varjoisaan ja ilmavaan paikkaan, opastaa Eevert. Vihdat on tehtävä ennen juhannusta, varsinkin talveksi varattavat. Paras paikka kuivaukseen on varjoisassa katoksessa tai ladossa, jolloin lehtien vihreys säilyy. Talven kylmässä, saunan lämpimässä , kuivattu vihta herää kesäiseen eloon kun sitä haudotaan vedessä. Eevert on sidontaoppinsa saanut isoisältään joka oli pitäjän kuulu vastanvalmistaja. Niistä opeista on pieni filminpätkäkin tehty.
Siinä sitä iltapuhteina syntyy useampikin vihta.

Sitten ei muuta kuin saunaa lämmittämään!
Vaan mitä kummaa kuuluu metsikön pesistä? Eevertin täytyy ihan mennä kurkistamaan taunantaakse pöllönpesälle. Kas vain – pöllönpoikaset ovat jo kasvaneet niin isoiksi että kurkistelevat pöntön ovisuulta. Hetken aikaa Eevert juttelee niille osaamallaan pöllöjen kielellä rauhallisesti huhuillen. Kuvaa klikkaamalla pääset pesälle.
