Eevert teki matkoillaan hankintoja jotka ilahduttivat suuresti Suntiota. Eevert ihastui Marienbergin luostarin pronssisiin suojelusenkelipatsaisiin, jollaisen päätti heti toimittaa kirkkotarhan kaunistukseksi.

Kappelilla on asianmukaiset juhlallisuudet patsaan julkistamistilaisuudessa. Kylän väki tuli mieluusti paikalle, sillä mikä on mukavampaa kuin kokoontua vanhan tavan mukaan kirkonmäelle. Kuulumiset tuli samalla vaihdettua monen loitommalla asuvan kanssa.

Onnellinen Suntio toivotti kaikki tervetulleiksi kirkkotarhan puolelle messun jälkeen. Patsas oli edellisen yön aikan löytänyt paikkansa kellotapulin läheisyydestä. Siellä sillä oli sopiva paikka ja katse kattoi koko kirkkotarhan.

Patsaan nimi on – koskaan et ole yksin. Se kertoi turvallisuudesta ja huolenpidosta.

Parsas oli asetettu ruskean kivijalustan päälle. Sen oli Eevert tuonut myös matkoiltaan Kaunertalin jäätikkömaisemista.

Mies oli kulkenut hyvän matkaa ylöspäin vanhan jäätikön pohjaa, Kovin paljon siitä oli sulanut aikaa myöten. Suurin sulamisvauhti oli ollut 1800 luvulla. Mikähän sitä silloin niin lämmitti, mietti mies korvallistaan rapsuttaen.

Jäätikön hiomat kalliot olivat syvän ruskeita ja kuin valtavia patukoita maastossa.

Siellä taustalla se jääkikkö jo näkyy. Täältä Eevert kantoi polun varrelta jalustaksi sopivan palasen ikiaikaista kalliota.

Pronssiveistos on peräisin Marienbergin luostarista Italian puolelta.