Eevertin kesäretki päättyi hassusti ja meni ihan jalka poikki kalliolla kiipeillessä nuorten poikien perässä. Eihän sitä vanhan miehen enää pitäisi ihan mahdottomasti mennä vipeltää. Vaan minkäs teet kun on mieleltään nuori ja seikkailunhaluinen!

Tarvitsi Eevert tohtorin apua ja niitä tulikin kaksin kappalein. Yleislääkäri Erik Eeper johti toimenpiteitä vankalla asiantuntemuksella ja luu- ja lumpiospesialisti tohtori Tixo Kiilto hoiti ansiokkaasti mikrokirurgian Eevertin polvissa. Muutaman päivän levon jälkeen mies pääsikin jo jaloittelemaan pihalle kepin kanssa.

☹

☹

Keppi on Eevertin talon kätköistä. Siellä onkin keppejä useampaan tarpeeseen. On isän ja äidin vanhaa, isoisän juhlakeppiä ja hauskaksi lahjaksi saatua kellokeppiäkin. Siihen on ruuvattu kiinni polkupyörän kello siltävaralta, että ihan kiirus sen kanssa pääsee tulemaan. Oli siis mistä valita.

Eevert huomasi paraimmaksi isän vanhan kepin.

☹

Tämä ei tosin ollut se keppi minkä Eevert muistaa. Alkuperäiselle, rakkaalle ja käteensopivalle kävi hassusti isän kaupunkimatkallla. Isä istui linja-autoa odottelemassa kaikessa rauhassa penkillä pysäkin viesessä kun paikalle saapui hyvin vihainen nuori mies. Ei mies isälle vihainen ollut vaan tyttöystävälleen jonka kanssa oli juuri riidellyt. Miehen paha olo sitten purkautui isän keppiin. Nuorukainen nappasi vanhuksen kepin ja löi sen polveaan vasten kappaleiksi. Kyllä siinä hyvin palvelleen puukepin säleet lensivät ympäri pysäkkiä.

Tapahtumasta itsekin kauhistunut nuorukainen tuli välittömästi tunnontuskiin aiheuttamastaan vahingosta ja tahtoi toimittaa isälle uuden kepin. Se tietenkin oli enemmän kuin kohtuullista tässä tapauksessa. Muutaman päivän päästä nolo ja katuvainen nuorimies seisoi kotitalon ovella tuomassa kaunista ja kiiltävää, uutuuttaan hohtavaa kävelykeppiä korvaukseksi tihutyöstään.

☹

Sellaisen kepin Eevert siis valitsi tuekseen.

☹

Murheellisia uutisia Eevert kuunteli illalla radiosta. Eevert on aina arvostanut eri taiteen edustajia ja suru-uutinen liittyikin erääseen taidokkaan runoilijan kuolemaan. Hetken aikaa Eevert istui hiljaa ja mietti elämän arvaamattomuutta ja katoavaisuutta. Sanat ja muistot jäävät vaikka ihminen aikanaan jättääkin maallisen tomumajansa. Mistä lie käteen sattunutkin kirja, josta Eevert luki ihmisyyden ajatuksia, tuon taitavan miehen kynästä paperille jäljentyneitä lauseita…

☹

Pieni laulu ihmisestä

♥

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

♥

(Tommy Tabermann, Maa, 1987)

☹

Ilta hämärtyi hiljalleen ja pihakeinussa istui vaisu mies, kädessään vanha kulunut runokirja.

Vain ruohikossa tapahtui. Mansikan lehdet vapisivat ja heinät kahisivat. Pihalle saapui pieni siili. Katseli hetken mietiskelevää miestä ja jatkoi matkaansa ruokakuppiaan etsiskellen. Eevert oli pitänyt piikikkäästä ystävästään huolta kaikesta murheestaan huolimatta. Herkkupalat hiljaa rapisten hävisivät pikkuystävän suuhun. Kiitokseksi pieni siili vielä kiersi puutarhan.

☹