TYöhuone
Nyt ovat muuttotouhut sen verran valmiina, että on vähitellen päässyt takaisin askarrusten maailmaan.
Monesti olen ihastellut harrastajien työtiloja joissa on tilaa ja säilytyspaikkaa vaikka kuinka. Muuton myötä sain myös itselleni hommailutilaa. Tosin kylmätila, joka on käytössä enempi lämpimien kelien aikaan.

Uudessa kodissa on kattoterassi jossa voi viettää aikaa ja samoin myös hommailla terassipöydällä kaikenlaista.
Terassin takana on ullakkohuone.

Huone on ikkunallinen, mutta siellä ei ole lämmitystä tai muita mukavuuksia.

Ullakkohuone on todella tilava. Sijoitin sinne vanhan askartelukaappini ja joitakin hyllyjä. Otin askartelukäyttöön tilasta noin puolet.

Kovia kokenut keittiön pöytäni pääsi jatkamaan tehtävässään. Sain myös rakkaan sahani esille ja sujuvasti käyttöön aina kun tarve tulee.

Heti kun ihmiskoti oli vähän kohdillaan piti vähän ryhtyä kokeilemaan askartelutilan soveltuvuutta.

Pitkään on Eevert toivonut myös askartelu- ja puuhatilaa. Siitähän se pitää aloittaa. Hienon ohjeen löysin Marian kirjasta. Materiaaliksi valitsin balsan, koska vanhassa kodissa sen työstäminen pienissä tiloissa oli helppoa. Ohje oli loistava, materiaali liian pehmeä. Voi olla, että Eevert ei valita, mutta katsoo nyt 🙂

Eevert oli heti valmis kokeilemaan höyläpenkkiä.

Ihan tyytyväiseltä tuo näyttää 🙂