Uusi kalusto
Ooooh, huudahtelee Eevert avatessaan huonekaluliikkeen paketteja. Pitkään odotetut ja kaivatut olohuoneen tuolit ovat viimeinkin päässeet Taavitsaisen taloon saakka. Kyllä se on kestänytkin, vaikka tilaus on laitettu jo aikapäiviä sitten eteenpäin.
Paketista paljastuu kaksi Pormestarintuolia.

Eevert ei kovin kauan malttanut pihalla tuolejaan tarkastella. Ylöshän ne oli kiikutettava mitä pikimmin. Ja hyvin sopivat takan edustalle. Tässä sitä olisi syksyn pimeinä mitä herttaisinta lukea hyvää kirjaa ja nautiskella pehmoisesta tuolista.

Tuolien valmistus lähti oikopäätä vastaanotettuani Marian tuoreen kirjan. Suunnitelmissa on ollut juurikin tuon tuolin saaminen taloon omin käsin tehden. Projekti on viivästynyt milloin mistäkin syystä. Varmaan suurin syy on ollut kaavojen puute. Marian kirjassa Nukkekoti Väinölän tapaan oli ohjeet ja vaihekuvat sen verta houkuttelevasti esillä, että toimeen oli tartuttava heti. Materiaalit tuolia varten olivat olleet jo aikapäiviä sitten valmiina.
Kiitos Maria!

Kolme päivää meni kahden tuolin rakentamiseen minulta. Muutamia kohtia tein uusiksi joko omaa hölmöyttäni (esimerkiksi että kun kankaaseen siirtää käsinojien kaavoja, niin kannattaa kaava tai kangas kääntää välillä toisinpäin. Molempia ei kannata tehdä- ainakaan yhtäaikaa, sillä siten saa vain tuhottoman määrän samaa kaavanosaa :D) tai sitten vaan tumpulasormisuuttani.
Yllättäen istuintyynyn tekeminen oli hankalin kohta ja siinä säveltelinkin lopussa omiani kun kangas ei vain taipunut niinkuin mallikuvassa kauniisti teki. Jätin ne vielä kiinnittämättä, jos vaikka vielä kertaalleen kokeilisin. Tuoleissa ei myöskään ole vielä jalkoja, kun oli niin kiire mallailemaan paikoilleen. Mutta liimat on kuivuneet. Kuivaa pikaliimaa on lisäksi varmaan jokaisessa sormessani puusomisteiden liimauksen jäljiltä.
Ja kyllä, olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka joka sauma ei kymppiä saisikaan.
Ja nyt sitten sormet syyhyävät jatkoon….