Eevert tarvitsi aivan erityislaatuista leveää ruuvimeisseliä. Vanhastaan hän tiesi sitä etsiä isoisänaikuisesta nahkaisesta salkusta. Siellä niitä on säilytetty vuositolkulla. Varmaan aluksi muistona edeltävästä sukupolvesta ja kaikinpuolin niin tärkeästä arkipäivän tarvikkeesta.

Salkku on ollut kätkettynä eteisen kaapistoon. Sinne Eevert suuntasi ja ei kauan kulunut kun vanha uskollinen palvelija oli löytynyt. Vähän se repsotti sieltä ja täältä. Monet reunoja kiertävät tikkauksetkin olivat aikaa myöten pettäneet.

 Koossa se vielä pysyi. Salkku on tehty paksusta nahasta, joten kulumalla sitä ei taida käyttökelvottomaksi saada.  Eevert hymyili katsellessaan vanhaa salkkua. Niin monia muistoja siihen kiertyy. Eikä ne kaikki niin mukaviakaan taida olla. Yhtä kaikki, elämässä olevia asioita.

 Salkun lukot olivat kiinni. Aikanaan isoisällä oli pieni avain, jota hän piti tarkasti tallessa lompakossaan perstaskussaan – niinkuin siihen aikaan sanottiin. Nykyisin takataskussa ei ainakaan ruuhkaisemmilla paikoilla kannata miestenkään lompakkoaan säilytellä.

Lukot ovat jo aikaa sitten tiirikoitu auki niin että eivät taitaisi enää lukittua, vaikka avain olisikin tallessa.

 Työkalut olivat salkun pohjalla. Monissa niissä oli näkyvillä vuosikausien käyttäjän kuluttamat pinnat. Vanha hiontakivi oli jo keskeltä luokilla kun puukkoja oli töissä hiottu teräviksi. Lämmin lehahdus kävi miehen läpi muistellessaan salkunkantajan aikoja. On niistä jo useampi vuosikymmen vierähtänyt.

 Työkalujen lisäksi salkussa aikanaan kulki eväsleivät ja maitopullo. Ne syötiin kahvi- ja ruokatauolla hyvällä ruokahalulla. Joskus oli matkassa myös pullollinen kuumaa kahvia. Se käärittiin sanomalehteen ja villasukkaan. Piti hyvin lämpimän. Siihen aikaan ei vielä termospulloja ollut yleisesti käytössä.

Lauantaisin saattoi salkussa kulkea ainakin kotiinpäin vajaa Koskenkorvapullo. Siihen aikaan töitä tehtiin myös lauantaisin puolillepäivin ja moni työmies taisi silloin nauttia viimetöikseen miestä vakevämpiä juomia.  Työaikalain muututtua myös lauantait muuttuivat vapaapäiviksi ja silloin tuo kansallinen tapa sodankäyneiden miesten keskuudessa sai vaimoväeltä nimen perjantaipullo. Niistä pulloista on varmasti vielä monta kertomusta olemassa muistoissa.

 Salkku on hieno ja täynnä elämää. Mitäpä jos korjaisin murtuneet tikkaukset ja siirtäisin vanhat työkalut parempiin säilytyspäikkoihin ja ottaisin mustorikkaan salkun käyttööni, pohtii Eevert ja tapansa mukaan ryhtyy samantien kunnostamaan salkkua.

 Ennen salkun etsintöjä Eevert oli jo tehnyt lauantain leipomuksia valmiiksi -mustikkapiirakkaa. Nyt taitaa olla niin että piirakat päätyvät vanhaan työ- ja evässalkkuun ja sitä on lähdettävä kylälle tarjoilemaan kahvit ja piirakat kavereille.

 Taitaa vanha salkku saada uuden elämän. Minne se ystävämme viekään?

Salkusta löytyi työkalujen lisäksi vanhoja päänsärkypulvereita. Teho niistä on varmasti jo aikaa sitten kadonnut, mutta säästöön nekin laitettiin. Salkun keskitaskussa oli lisäksi vanha valokuva. Se on kesämuisto Akkijärveltä, missä isoisän suku oli kotoisin.

 Kuvassa kravattimies on salkun alkuperäinen haltija. Rinnallaan hänellä kihlattunsa Terttu ja uloimpana sisarensa Maija miehensä kanssa. On varmaan illalla ollut menoja kun on papilijotitkin niin sievästi laitettuna sifonkihuivin alle.

Moni muuten sanoo, että Eevert kovasti muistuttaa tätä isoisän aikuista miestä.

______________________

Ja mistä tämä muisto ja salkku oikein lähti liikkeelle.

Merja kertoi blogissaan matkalaukkujen tekemisestä ja siitä sukeutui pieni keskustelu blogien välissä. Lopulta muutama matkalaukkujen pohjapalanen päätyi haltuuni.

Kiitos Merja 🙂