Olen järjestänyt kalenterini uudelleen syksyn alkuhässäkän jälkeen ja huomaan tässä kohtaa, että on 30 työpäivää jäljellä ennen eläköitymistä vuoden lopussa. Se alkaa olemaan vähän. Monenlaisia ajatuksia nousee vähitellen todellisuuden kohtaamisesta. Tänään ajattelin tuoda esiin joitakin huomioita ajankohtaisesta kokemuksesta ja myös menneestä ajasta.
Varsinaisia työpäiviä on se 30. Hieman pitää vielä myös lomailla ennen oven sulkemista 🙂
Samalla työnantajalla
Olen tullut töihin työnantajalleni helmikuun alussa 1982. Omassa mielessäni hetki oli ihan vasta ja muistan kuin eilisen päivän sen ensimmäisen työpäiväni. En silloin osannut edes ajatella, että olen jossakin vaiheessa kohdassa, jossa on jäljellä 30 työpäivää.
Nuorena ei osaa ajatella niin pitkälle, että eläköityy jonakin päivänä. En minä ainakaan.

Alkujaan tulin tyttötyöntekijän tehtäviin itäiseen Helsinkiin. Siitä lähti taival, jossa on ollut monia käänteitä ja kokemuksia niin hyvässä kuin pahassakin. Eli normaalia elämää 🙂
Viime vuosituhannen sain työskennellä lasten ja nuorten arjessa. Se aika oli hyvin antoisaa ja varmasti oli myös kasvattamassa minua työntekijänä. Hauskaa on ollut ja on saanut kokeiltua paljon. Kaikesta kokemastaan tai tekemästään ei aina niin ylpeä voi olla, mutta niistä hutihetkistäkin on saanut oppia paljon. Maailma on muuttunut todella paljon kaikkien näiden lähes 42 vuoden sisällä. Se mikä silloin oli ok, ei sitä välttämättä enää tänään ole. Maailma ja elämä menee eteenpäin.
Kuluvan vuosituhannen olen saanut tehdä työtä paikallistasoa laajemmin, koko Helsingin alueella ja vähän valtakunnallisestikin. Se mahdollisuus on avartanut omia näkemyksiä todella paljon. Se oma pieni ympyrä missä toimii, onkin yhteydessä paljon laajempiin kokonaisuuksiin, riippumatta siitä haluanko tai tiedostanko sen olevan niin. Hallinnolliset asiat ovat läpi työhistorian ihmetyttäneet, vaikka toki tietää ja ymmärtää että hallinnolla on paikkansa, jotta työ ja sen tekijät voivat hyvin ja tulevat kohdelluksi yhdenvertaisina työnantajansa edessä. Joskus vaan olisi niin helppo oikaista ja ratkaista asiat nopeasti 😀
Pitkä ura samalla työnantajalla on antanut perspektiiviä moneen suuntaan. Kokonaisuudet hahmottuvat ja samalla työn kehittymisen ja muuttumisen näkökulma tulee esiin. Jotta pysyy kehityksessä mukana, jäykänkin organisaation on muututtava. Ja vaikka teen työni tosi hyvin, niin kyllä sen työnkin on muututtava yhteiskunnalliseen tilanteeseen sopivaksi. Ihmisten kanssa työskenteleminen vaatii sen, että työntekijän osaaminen on ajan tasalla.
Omassa elämässä
Omassa elämässäkin on kerennyt tapahtumaan vaikka mitä, sinä aikana, kun olen tehnyt työtäni.
Perhe on perustettu, lapset on synnytetty ja kasvatettu, perhe on hajonnut. Edelliset sukupolvet ovat kuolleet ja oma suku jäänyt melko etäiseksi vanhempien ja isovanhempien kuoltua.
Uutta minää on etsitty, välillä todella pitkältä. Vietin vuosituhannen taitteessa vuorotteluvuoden Ivalossa, josta on tullut käänteentekevä kokemus tällä matkalla. Siitä hetken päästä lisää.
Toinen parisuhde on rakennettu ja sitä eletty tämä vuosituhat. Lapset ovat muuttaneet omilleen ja on ollut ilo huomata, että pärjäävät omillaan.
Ylös alas, pakkia ja täysillä eteen. Niin se elämä on mennyt. Varmaan monella ihan samalla tyylillä, vaikka henkilöt ja tilanteet olisivat omanlaisiaan.

Tässä kohtaa elämää olen tyytyväinen. Olen sitä ollut varmaan läpi vuosienkin, vaikka välillä on haasteita ja esteitä ollut ylitettävänä turhankin paljon. Perusolemukseltani olen optimisti. Ehkä se tulee oman äidin perimänä. Hänellä oli tapana sanoa, että tästäkin selvitään. Monta kertaa lapsena ja teininä epäilin äidin sanoja, mutta viisautta niissä on ollut. Kyllä sitä selvitään, vaikka ei aina niillä nuoteilla mitä on itse suunnitellut.
Irtiotto arjesta
Vuosituhannen vaihteessa, kun oli varjoisampi vaihe elämässä menossa, päätin käyttää vuorotteluvapaan. Silloin sen pituus oli lähes vuosi. Olin eronnut muutamaa vuotta aikaisemmin ja olin kahden lapsen yksinhuoltaja. Ratkaisuani arvosteltiin aika paljon, sillä sellainen ei kuulemma ollut eronneiden valinta. Olisi pitänyt olla talous turvattu puolison kautta. Nyt sellaista ei ollut näköpiirissä. Oli vaan pidettävä tauko. Riittävän pitkä ja riittävän kaukana. Koska asuin sillä seudulla missä työskentelin, niin oma epäilyksen oli, että en sitä etäisyyttä riittävästi saa, jos en lähde pois.
Siispä asunto vuokralle siksi aikaa ja uuden etsintään jostakin. Se joku paikka löytyi Ivalosta. Olen rakastanut pohjolaa aina ja opiskeluaikana sain tehdä siellä myös harjoitteluita, joten alue ei pelottanut. Pakattiin auto ja nokka kohti Keväjärveä.

Kuvittelin polttelevani puita tulipesässä ja kirjoittavani vaikka runoja sen vuoden. Toisin kävi. Kun selvittelin lasten koulupaikkoja, sain yllättävän kysymyksen Ivalon yläasteen rehtorilta. Hän kyseli taustojani ja koska havaitsi että olen nuorisotyön ammattilainen, niin ehdotti että jos muutaman päivän kuukaudessa ohjaisin paikallisia tukioppilaita. Suostuin tehtävään ja sovittiin että palataan asiaan.
Itselläni oli vielä yksi lapinvaellus nuorten kanssa ja sen päätteeksi jäin Ivaloon ja porukka suuntasi etelään. Kun tulimme tunturista majapaikkaan lauantaina, avasin ihka ensimmäisen kännykkäni. Pian se soi ja yläasteen rehtori kertoi, että nyt on tilanne sellainen, että sinun on parasta tulla maanantaina töihin. Olihan siinä sunnuntai aikaa asennoitua.
Maanantaina menin aamulla koululle. Oppilaat ja opettajat kokoontuivat liikuntasaliin. Rehtori toivotti hyvää alkavaa syyskautta kaikille ja esitteli uudet opettajat. Sain kuulla olevani yläasteen- ja lukion liikunnanopettaja. Tilaisuus kesti 20 min ja siitä alkoi opetus.
Sehän alkoi. Ensimmäisenä seiskaluokka, jonka oppilaat olivat ihan yhtä pihalla kaikesta kuin itsekin.
Oppia ikä kaikki
Vuosi oli huikea! Ihan uusi maailma yläkoulussa ja lukiossa, uudet työtoverit ja poikkeava elämäntyyli.
Vuosi meni nopeasti. Monta asiaa tuli opittua ja pidin koulussa työskentelystä. Aika nopeasti sain haltuuni kaikki alueen yläkoululaiset, kolme vuosikertaa kerralla.
Keväällä piti jo miettiä mitä tekee, kun vuosi alkaa olla täysi kesän aikana. Ivalon kunta olisi pitänyt minut koululla, mutta virkaa tai vakinaista paikkaa en epäpätevänä olisi saanut. Ja sinä päivänä, kun se pätevä kuntaan tulee, niin olisin saanut väistyä. Kahden lapsen yksinhuoltajana en uskaltanut siihen päätyä. Oli vastuu kahdesta alaikäisestä lapsesta. Ja etelässä oli oma virkani odottamassa.
Palasin etelään ja hetkeksi entiseen työhöni. Ison oppi mitä silloin sain, oli että en ollut väsynyt nuoriin tai nuorten kanssa tehtävään työhön, vaan enemmän työyhteisöön.
Tuli mahdollisuus tehdä muuta työtä ja koko Helsingin alueella. Tartuin siihen ja lopulta siirryin silloisesta työyhteisöstäni pois. Alkoi uusi vaihe työelämässä.
Ilman tuota retkeä, en varmaan olisi jatkanut työnantajallani. Käynti muualla tekemässä jotakin ihan muuta, antaa sitä ymmärrystä oman työpaikkansa hyvistä puolista ja sen työn kehittämisen mahdollisuuksista. Jos jää omaan kuplaansa tai pieniin ympyröihin liian tiiviisti, voi omat ajatusrakennelmatkin jäädä torsoiksi.
Olen aina liputtanut työn kierron puolesta. Se jos mikä antaa, ainakin minulle, lisää virtaa ja intoa.

Nyt kun on 30 työpäivää jäljellä, mietin jo seuraavia siirtojani melko innostuneesti.
Eläköityminen ei ole peikko vaan mahdollisuus taas johonkin ihan uuteen.
Ajankohtaista eläkkeestä yleensä
Aikaisemmin kirjoitettua
Nyt on sinun vuorosi
Mitkä ovat sinun keinosi pitää yllä innostusta työelämässä? Oletko tehnyt yhden pitkän uran vai monta lyhyempää? Olen huomannut, että nykyään voi olla monta ammattia ja monta erillistä työuraa. Vaihtelu tekee ihmiselle hyvää.
Mikä on parasta työssäsi tai siinä olotilassa missä arkeasi vietät?
8 Responses
Uppouduin kyllä niin lukemaan sinun työtaivalta. Rohkeita valintoja siellä ja hyvä niin. Jonkinlaista kehitystä ja muutosta sitä tulee väistämättä eteen työelämässä ja kaikesta voi oppia uutta, jos jotain positiivista niistä epävarmoista hetkistä voi sanoa jälkeenpäin. Toisinaan uusia oviakin avautuu. Olin pitkään samalla työnantajalla, kunnes korona teki siitä stopin. Kun olin lomautettuna ja tuli väkisin otettua etäisyyttä omaan työhön, niin tajusi, että pois oli päästävä. Tällä hetkellä erityyppisissä hommissa ja samalla omaa pientä yritystä pyörittäen kaikki on enemmän kuin hyvin.
Työssäkin tarvitaan sitä muutosta, jotta jaksaa siihen panostaa ja kehittää. Jollakin se on työpaikan muutos tai siirtyminen omaan yrittäjyyteen. Itsellä on ollut se onni matkassa että olen saman työnantajan leivissä voinut toteuttaa muuutosta. Välillä olennaistakin ja täysin uutta osaamista vaativaa. On pysynyt kiinnostus yllä. Matka on toki niin pitkä että ihan kaikissa päätöksissä ei ole sujuvasti seissyt työnantajansa takana, mutta aina on kuitenkin vaakakupissa painaneet muut hyväksi koetut asiat tai edut.
Oijoi, mikä uratarina, kiitos, kun jaoit sen!
30 päivää on vähän, miten kutkuttava (samalla kuitenkin ehkä myös haikea) ajatus ja asia!
Kiitos Minna. Onhan tässä kohtaa paljon mielessä. Omanlaisensa surutyön joutuu tekemään, vaikka ilmassa on paljon vapautumisen elementtejä.
Minä olisin varmaan voinut viettää koko elämäni samassa paikkakunnassa, samalla työnantajalla myös, mutta jokin suurempi voima työntää eteenpäin. En osaa olla paikallani. Toisaalta, elämä on todellakin muuttunut paljon. Monia työnantajia ei ole enää olemassa: joko taloudellinen tai rakenteellinen muutos on pyyhkinyt ne pois maailman kartalta. Meidän sukupolvi on kai ensimmäisiä, jotka joutuvat toden teolla miettiä, miten työelämästä saa pidettyä kiinni.
Onneksi ollaan erilaisia 🙂
Työtäkään tehtävää ei ole enää olemassakaan, mihin olen aikanaan tullut. Työ muuttuu, maailma muuttuu ja monet ammatit katoavat. Jokseenkin kiehtovaa myös. Pidän muutoksesta vaikka olenkin jämähtänyt yhdelle työnantajalle. Muutosta on saanut siellä työn sisällä ja kohderyhmissä.
Itse olen vasta aloittanut työuraa, eikä se pitkälle pötki. Minulla on oma eläköityminen tuossa noin 10 vuoden päästä. Eli en nyt kauhean pitkään ehtinyt olla työelämässä. Toki olen tehnyt erinäisiä pätkiä elämässäni, mutta ei mitään sellaista kunnollista. Uskon, että jatkan työssäni keikkalaisena eläköitymisen jälkeen, niin kuin moni meillä on niin tehnyt.
Merkittävää työtä teet ihan riippumatta sen työuran pituudesta. Nykyisin ei ole mitkään erityinen meritti se pitkä työura, ainakaan yhdellä työnantajalla. Ihmisillä on useampia ammatteja ja työtä vaihdetaan aika-ajoin ja ihan eri aloille. Maailma muuttuu.
Vaikka et olisikaan ollut palkkatyössä jollakin työnantajalla niin olet ollut merkittävällä paikalla ihan siellä missä olet vaikuttanut aikaisemmin kotona, ympärillä olevissa yhteisöissä, luonnossa, harrastuksissa jne.