Helmikuun pienet suuret hetket ovat tämän vuotisen kuukausisarjan toinen osa. Sarja syntyi tarpeesta pysähtyä ja katsoa elämää lähempää – ei suoritteena, vaan koettuna. Kirjoitan näistä kuukausista huomatakseni ne pienet hetket, jotka helposti jäävät varjoon, mutta joilla on usein yllättävän suuri merkitys.
En etsi vastauksia tai valmiita oivalluksia. Haluan ennemmin kuunnella: mitä helmikuu opetti, missä olin itselleni hyvä ja lempeä sekä mikä oli riittävää. Jos tekstit pysäyttävät sinut hetkeksi tai auttavat näkemään jotain merkittävää omassa arjessasi, ne ovat tehneet tehtävänsä.
Tervetuloa mukaan pieniin suuriin hetkiin.
Kuukauden tunnelma
Helmikuun tunnelma oli keveä. Aivan kuin se kevyt pakkaslumi, joka valtasi elinympäristöni. Puut kimaltelivat lumihuntuisina kirkkaassa auringon paisteessa. Helmikuu antoi parasta talvea mitä kuvitella voi. Kylmää se oli.
Helmikuusta jää erityisesti mieleen havainto siitä, että melkein pääsin unohtamaan, että en oikeastaan pidä talvista.
Pienet suuret hetket
- se, kun ymmärsi mitä sana älyvapaa tarkoittaa ja antaa sen viedä – huomata kuinka hyvää se tekee
- yllättävä viipyilevä halaus työkaverilta, lämpöä ja jälleennäkemisen koskettavaa iloa
- hetki, jolloin menneen tilanteen merkityksellisyyden arvo täyttää ymmärryksen
- se, kun vanhat ja unohtuneet ovat edessä koettavana
- tyytyväisyys, jonka nostaa edellisenä vuonna hankittu lämmin takki
- pienen taimen innostunut kurkotus kohti valoa
- yhteinen tulevan kesän suunnittelu ja valmistelu
- se, kun osui vaikka ei uskonut osuvansa
Mikä opetti tai muistutti
Helmikuu muistutti siitä, että kaupunkitalvi voi olla nautittava. Puhdasta ja valoisaa. Pimeyden täyteinen vuodenaika jää taakse. Valo valtaa tilaa joka päivä vähän enemmän. On hyvä huomata, että omat mieltymykset voivat muuttua. On mahdollisuus löytää jotakin kiinnostavaa siitä mistä ei ole erityisemmin pitänyt.
Helmikuun päätyttyä on enää 20 työpäivää jäljellä. Uuden äärellä ollaan jälleen kerran. Hyvillä mielin ja uteliaana kurkistelemassa eteenpäin. Mitään selkeää suunnitelmaa ei ole, tässä kohtaa ehkä huomaan, että ei tarvitsekaan. Katsellaan, tuumaillaan ja ihmetellään.
Missä olin itselleni riittävä
Olin helmikuussa riittävä silloin kun huomasin kaiken olevan ok, vaikka en saanut paljoa aikaan. Joskus asiat odotuttavat. Oli hyvä huomata, että asioiden eteneminen ei ole omasta touhuamisesta kiinni. Silloin on hyvä hengähtää ja antaa ajan kulua. Viimeisetkin työt hoituvat kyllä ajallaan.
Itseni kanssa olen ollut levollinen koko kuukauden. Seesteinen ja rauhallinen aika vuodessa. Olisiko lumen määrä blokannut myös sisäisen kriitikon ääntä 😀 Ehkä se on ohjannut minut kuuntelemaan enemmän itseäni kuin velvollisuuksiani.
Helmikuun pienet suuret hetket kuvina
Mistä syntyy kiitollisuus
Kiitollisuutta ovat erityisesti tuoneet vanhat työkaverit, tai työystävät kai paremminkin. Olen saanut huomioita ja muistamisia vuosien takaa. Julkisia, yllättäviä huomiointeja vuosien varrella tehdystä työstä. Milloin mitäkin. Ihan pääsi herkistymään, että muistatko tuonkin. Ihan vilpittömiä sanoja, täynnä rakkautta ja hyväksyntää. Ja vielä julkisesti, spontaanisti.
Hyvä on ollut elää ja olla tässä ajassa.
Haluan viedä kiitollisuuden kokemukseni myös jatkoon. Olkoon se leimaamassa maaliskuuta, ehkä sen pienen haikeuden osana. Elämäntilanne muuttuu maaliskuussa.
Aikaisemmin kirjoitettua
Tammikuun pienet suuret hetket
Nyt on sinun vuorosi
Mikä innosti helmikuussa? Mistä pidit ja nautit? Onko helmikuu suosikkejasi vuodenkierrossa? Mitä tapahtui?
8 Responses
Kiitollisuutta pitäisi muistaa enemmän, mutta itse olen ollut tänään talvena usein kiitollinen lumesta ja valoisuudesta. On ollut todella hyvä talvi ja on tullut ulkoiltua ihan poikkeuksellisen paljon.
Minä myös pidän tuosta, että tajuaa jonkun sanan merkityksen tai mietin, mistä sanat tulevat. Yksi päivä mietin, onko sanoilla ihminen ja ihme samaa juurta, lopputulos asiaa tutkittuani oli, että ei. Näin tällä kertaa 🙂
Jokainen meistä on ihme, suuri ihme 🙂
Joskus olen pitänyt kiitollisuus-päiväkirjaa. Oli ehkä menossa vaihe, jolloin ei osannut nauttia tai pitää oikein mistään. Maailman murheet vaan valtasivat tilaa. Tuki silloin oman näkökulman muutosta.
Tämän talven keleistä olen myös nauttinut. Oikeaa, kunnollista ja valkoista talvea sekä paljon aurinkoa.
Miten mukava kirjoitus helmikuusta ja laittoi minutkin miettimään mitä se helmikuu toi tullessaan. Sehän toi jonkin verran saamattomuutta mikä harmittaa tavallaan, mutta tulipahan siinä myös levättyä. Helmikuussa oli yllättävän monta kivaa juttua ja reissua, joten plussan puolelle helmikuu jäi kokemusten puolesta. Kylmää oli ja nyt lämpöisemmät kelit kelpaavat.
Lepoa välillä tarvitaan. Talvikausi houluttelee ainakin minua lepoon ja rauhaan. Ehkä olen karhujen sukua.
Kevättä ja lämpimämpää kelia odotellaan jo kovasti. Pian se jo koittaa. Maaliskuu on kevätkuukausi jo 🙂
Kirjoittaminen on hyödyllistä, se auttaa pysähtymään, havainnoimaan ja miettimään. Minä en arjessa aina kerkeä riittävästi pysähtymään, mutta tykkää ehtiessäni kirjoittaa meidän reissuista. Reissut tehdään monesti ”päivän tuntumalla”, hetken intuitiolla ja silloin ei kohteista etukäteen paljoakaan kerkeä oppia. Reissussa näkee sitten mitä on nähtävä ja koettava. Reissuista kirjoittaessa on pakko pysähtyä. Silloin pääsee jotenkin syvemmälle reissuun, saa matkustaa mielessään uudelleen 🙂
Kiitos. Taidankin piipahtaa blogissasi inspiroitumassa 🙂 Kesällä on taas suunta rinteille kävelemään.
Pysähtyminen arjessa on joskus vaikeaa. Ihan pienikin toki riittää. Itse huomaan että jos kirjoittamaan pääsen niin keskittyminen onkin ihan totaalista. Ei kuule eikä nää mitään mitä ympärillä tapahtuu 😀
Ihana kirjoitus, välillä pitäisi pysähtyä katsomaan niitä kuukauden asioita ja löytää kaikesta jotakin hyvää. Pitäisi itsekin joskus katsella mitä kaikkea kuukausi on tuonut.
Joskus voi ihan yllättyä siitä mitä kuukausi on antanut elämään. Aika viuhuu helposti ohi päivittäisten asioiden ja kiireiden keskellä.