Huhtikuun pienet suuret hetket

Huhtikuun pienet suuret hetket ovat tämän vuotisen kuukausisarjan neljäs osa. Kirjoitan muistiin huomatakseni ne pienet hetket, jotka helposti jäävät varjoon, mutta joilla on usein yllättävän suuri merkitys. Päiväkirjaa en varsinaisesti osaa pitää, mutta näin jotakin jää aina taltioituna muistin lisäksi myös muualle.

Ja tässä taas ollaan: Ihmetellään mitä huhtikuu herätti tai vahvisti, missä olin itselleni hyvä ja lempeä sekä mikä oli riittävää.

Tervetuloa mukaan kuukauden pieniin suuriin hetkiin.

Kuukauden tunnelma

Päällimmäisenä tunnelmana oli ehdottomasti vapaus.

Sellainen vapauden tunne, jossa saa hetken levähtää ja asennoitua uudenlaiseen elämäntilanteeseen. Todellisuus siitä, että maanantaina ei mennä töihin konkretisoituu.

Toinen nostettava tunnelma on ehdottomasti se, että lähdin reissuun ihan vaan koska voin. Silloin kun jäin oikeasti eläkkeelle tein heti siirtymäreissun Rovaniemelle. Päätin toteuttaa vastaavan reissun tälläkin kertaa 🙂

Jos huhtikuu olisi väri niin se olisi ehdottomasti orastava vihreä. Pariviikkoa seurasin erään silmun avautumista päivittäin. Huhtikuu ei ole täydellinen kevätkuukausi ja ehkä juuri siksi siinä on jotakin lohdullista, odottavaa ja kiehtovaa.

Pienet suuret hetket

Sauna sateisen päivän jälkeen
Kasvualustan tuoksu ja ensimmäiset parvekekylvöt
Kiireetön kohtaaminen rakkaiden työkavereiden kanssa
Tyttären Paju-koiran lämpö ja huolenpito
Yhteinen pääsiäisateria perheen kanssa
Se hetki, kun huomaa valon jatkuvan pidempään illalla

Mikä opetti tai muistutti

Huhtikuu ravisteli ihan kunnolla. Olen aina ollut terve. Erityisemmin en ole sairastellut flunssia tai influensseja tai muitakaan kiertolaisia. Koronan sain kerran ja se kesti kolme tuntia. Huhtikuun lopussa sain keuhkotuntemuksia, jotka hiljaksiin kehittyivät ihan kamalaksi ”kevyeksi” kevätflunssaksi. Kolme vuorokautta vain nukuin. Poistuin sängystä vain pakosta.

Ja koska olen ollut läpi elämäni käytännössä terve niin voitte uskoa että en osannut ollenkaan suhtautua avuttomuuteeni. Kaikki jäi kerralla kesken. Siivousurakkakin, ei vaan jaksanut, ei kyennyt. Tilanne koetteli itseäni aivan huolella 😀
Ja tosiaan opetti sen että ehkä ei kannata tuudittautua siihen, että olisi immuuni kaikille viruksille, vaikka ne eivät olekaan iskeneet kimppuun. Edellisen kerran olen näin kipeänä ollut vuosituhannen vaihteessa. Se oli silloinen influenssa. Tämän kohdalla testi ei sitä ilmaissut.
Kuun loppupuolella alkoi täyslevon aika ja se jatkuu vielä tätä kirjoittaessa.

Missä olin itselleni riittävä

Tätä jouduin miettimään, nyt kun katson kuukautta taaksepäin. Päällimmäisenä on se riittämättömyys itselleni, kun ei vaan jaksanut.

Ehkä suurin oivallus tilanteessa onkin se, että annoin itselleni luvan levätä niin paljon kuin on tarpeen. Velvollisuuksia ei ollut oikeasti olemassa. Armollisuus itseä kohtaan on hyvä ja tärkeä taito tai ymmärrys.