Löysin tämän blogihaasteen ”Tähän on tultu” -blogista. Se lähti aika pian mietityttämään mitkä ovat itseäni parhaiten kuvaavat asiat. Siispä tuumasta toimeen. Ihan helppoja ei ollutkaan, vaikka alkuun ehkä pääsin niin ajattelemaan. Mistä minut tunnetaan? Ja olenko sellainen, millainen ajattelen olevani? Tai sellainen millaisena muut minut ajattelevat olevan. Menee jo ajatukset solmuun ja tulee itsensä etsimisen ajat mieleen. Ihana kamala murrosikä ja vielä nuori aikuisuus. Ehkä paremmin olen oppinut tuntemaan myös itseäni vasta varsin aikuisena. Nuorempana aika meni elämästä selviytymiseen, arjen pyörittämiseen, työntekoon ja sen sellaiseen. Ei tullut kovin usein pysähdyttyä siihen missä olen ja mitä olen.
Mikä adjektiivi kuvaa sinua parhaiten?
Ensimmäisenä mieleen nousee rauhallisuus. Mitä aikuisemmaksi tulen niin se korostuu entisestään. Seesteisemmässä elämänvaiheessa myös mieli pysyy tasaisempana ja se on varmasti vaikuttamassa myös kokonaisuuteen. Rauhallisuuden mukana tulee myös jotakin maailmankatsomuksestani. Elämässä tapahtuu asioita – hyviä ja vähemmän toivottuja. Hankalissakin tilanteissa on hyvä ottaa vähän etäisyyttä ja miettiä omia ratkaisuja. Ne löytyvät kyllä, vaikka eivät aina sellaisina mitä ensin olisi ajatellut tai toivonut.
Mikä taito sinulla on, jonka haluaisit muidenkin oppivan?
Tämä oli jo vaikeampi. Omista uusista taidoistani ehkä haluaisin jakaa myös toisille hapanjuurileivontaan innostumisen. Oppiminen on ilo kaikkina ikäkausina. Ja mikä riemu onkaan, kun saa jonkun asian selvitetyksi tai prosessin ymmärretyksi.
Leivonta ei ole kuulunut omaan repertuaariini oikeastaan koskaan. Sitä varten ovat leipomot. Nyt en ole juuren tekemisen jälkeen juuri valmista leipää ostanut. Ja samalla olen myös voittanut moneen kertaan. Leivälle tulee merkitystä. Se ei ole itsestään selvyys. Sen valmistamiseen käytetään aikaa. Hiljennytään ja rauhoitutaan. Keskitytään. Ollaan Zen.
Jos saisit valita yhden supervoiman, mikä se olisi ja mihin sitä käyttäisit?
Jäin heti alkuun miettimään mikä on supervoima. Se on jotakin joka innostaa, motivoi, tuottaa hyvää toisille ja itselle kun sitä käyttää. Se on jotakin joka kertoo tarinaa minusta tai sinusta kun sinä sitä kerrot. Se on myös jotakin sellaista, joka luo ja kehittää omaa identiteettiä. Ehkä jotakin mitä itse arvostan suunnattomasti.
Valikoimaa toki on, mutta kun mietin mikä olisi se yksi, joka ehkä vahvistaisi myös kaikkea muuta, niin päädyn siihen, että näen elämän arvokkaana – kaikissa sen ilmenemismuodoissaan.
Olen aina ollut utelias maailmalle, ihmisille, eläimille ja maailmankaikkeudelle. Elämä on arvokas. Sen voi kadottaa hetkessä. Se voi olla kamppailua ja kärsimystä, silti ainutlaatuista ja sen mukaan arvokasta. Jaksan ihailla elämän viisautta ihmisen ulkopuolella. Mistä vasta elämänsä aloittanut lintu tietää minne syksyllä muutetaan ja mitä reittiä kuljetaan? Tai miten vastasyntynyt vasikka osaa nousta heti jaloilleen ja lähteä etsimään emänsä nisää? Tai sitä kuinka avuton ihminen kaikessa viisaudessaan on silloin kun luonto lähtee mahtiaan näyttämään.
Mikä on paras neuvo, jonka olet koskaan saanut?
Äidithän niitä parhaita neuvoja jakelee 🙂 Niitä ei ehkä saadessaan osaa arvostaa, mutta kummasti tulee mieleen sitten joissakin tilanteissa. Oman äidin ohjeistuksista on jäänyt mieleen varsinkin yksi: Jos epäröit, jätä väliin.
Olen sen mukaan sekä toiminut, että jättänyt toimimatta. Sinänsä kumma että vähän turhan monesti on huonosti käynyt, jos toimin ennen kuin olen oikeasti varma, että näin tai näin olisi parasta tehdä tai edetä. Harkinta on aina hyväksi ennen päätöstä. Toisaalta seikkailukin viehättää monissa hetkissä, joissa voisi harkintaa käyttää.
Mikä lapsuuden muisto saa sinut aina hymyilemään?
Olen varmaan ollut totinen lapsi, kun ei palautunut mitään mieleen.
No ehkä se kesä, kun pompin kengurukepillä. Sellainen punainen vauhdikas hökötin, jolla painelin menemään Tyrvännön raittia edes takaisin. Olin aika hyvä siinä. Se oli mukavaa ja tuo edelleen hymyä huulille.
Vuosia jälkeenpäin se toi kyllä varsinaista räkänauruakin, kun pääsin vuosikymmenten jälkeen palaamaan kengurukeppielämään. Koitin pomppia, mutta eihän siitä mitään enää tullut. Muutama kymmen kokeilua, paikat kipeiksi ja pari mustelmaa muistoksi.
Jos saisit kuvata elämääsi yhdellä värillä, mikä se olisi?
Joudun ajattelemaan tässä ääneen. Vihreä on ehdottomasti elämän(i) väri, mutta sitä ei juuri esiinny sen paremmin vaatteissani kuin kodinkaan väreissä. Antiikkivihreä valtasi kodin tekstiileissä ja huonekaluissa alaa siinä kohtaa elämää, kun oli haastavaa ja vaikeaa. Maalasin samalla, melko tummalla vihreällä myös vessan kauttaaltaan. Pidin siitä.
Voimakas keltainen ja oranssi antaa nykyisin energiaa. Silmäni viihtyvät kirkkaissa väreissä ja ammentavat elinvoimaa niistä.
Mikä motto tai lause ohjaa elämääsi eniten?
Asenne ratkaisee, aina. Se voisi olla ainakin hyvin tyypillinen ohjenuorani monessa kohti. Asioille ei aina mahda mitään, mutta sille voi jotakin tehdä miten asennoidun kohtaamaani asiaan. Ikäväkin tilanne voi muuttua siedettäväksi, kun hyväksyn sen olemassaolon, vaikka en pitäisi tai haluaisi sitä kohdata. Olen perusluonteeltani optimisti, joten aika jouhevasti löydän ratkaisuja ja selviytymismahdollisuuksia umpikujista. Tai onko ne sellaisia? Ehkä ne vaan ovat paikkoja joissa on hyvä vähän tarkistaa suuntaa.
Mitkä kolme asiaa tekevät sinut juuri sinuksi?
Rauhallisuus, kärsivällisyys ja uteliaisuus. Nuo nousivat ensimmäiseksi mieleen. Uteliaisuus vähän kaikkea kohtaan on antanut lopulta paljon elämään. Se ohjaa uusiin oppimiskokemuksiin ja ratkaisujen riemuihin. Se kun olet tuntikausia käyttänyt aikaa vaikkapa jonkun ohjelman käyttäjäksi ja lopulta hoksaat, miten kaikki menee 🙂 Jos minulla ei olisi kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta mukana, niin koneet olisivat lentäneet seinään jo monta kertaa.
Tykkään ratkoa asioita.
Jos voisit antaa itsellesi yhden lahjan, mikä se olisi?
Juuri nyt antaisin itselleni lahjaksi siivousta.
Se on kyllä viimeisiä asioita, joihin innolla tartun. Silti pidän siististä ja puhtaasta kodista. Onneksi ikä on tullut tässäkin vastaan. Neljän-viidenkympin tienoilla havahduin siihen, että mitä väliä, vaikka kaikki ei olisi aina siinä kunnossa, että vieraat voivat tulla. Olen oppinut rentoutumaan ja sietämään enemmän epäjärjestystä.
Muuten elämässäni on kaikkea sitä mitä tarvitsen, kaipaan ja toivon. No, ehkä vielä vähän enemmän aikaa lasten kanssa. Sitä ei ole koskaan liikaa 🙂 Voisin toivoa sitä yhteistä aikaa meille kaikille vielä lisää.
Mikä olisi elämäsi soundtrackin ensimmäinen kappale?
Tämä on helppo. Joutsenlaulu ja erityisesti Jussi Hakulisen tulkitsemana. Joutsenlaulu oli pitkän aikaa soittolistallani ja kuuntelin sen kasetin lähes puhki.
Aikaisemmin kirjoitettua
Samasta teemasta muualla
Nyt on sinun vuorosi
Mitä sinä kertoisit tänään jostakin kirjoituksen otsikosta? Oletko tarttunut haasteeseen aikaisemmin? Jos olet niin laita linkki, niin lisään listalle.
6 Responses
Ihanaa, että tartuit tähän! Monessa kohtaa minua hymyilytti, tunnistin jotenkin sinut. Ja asenne-vastauksessa toteesin hiljaa mielessäni, että kyllä, tämä on minunkin elämässäni yksi motto tai ainakin monessa kannatteleva voima/asia.
Mukaviin haasteisiin on kiva tarttua. Näissä jouluu itsekin miettimään ja samalla tulee kirjoittaja tutummaksi kun vähän raotellaan verhoja 🙂
Ihana, että tartuit tähän haasteeseen! Kuten aina, kirjoituksesi sai pohtimaan elämän tarkoitusta ja arvokkuutta.
Joskus vaikka epäröit, on pakko tehdä päätöksen. Aina ei voi jättää tekemättä. Silloin on tosi vaikeaa tietää, mikä polku on sittenkin se oikea.
Elämänpoluista mikään ei taida olla umpikuja, paitsi kuolema. Se saattaa olla päätepysäkki. Tai sitten ei. Tietää siitä. Kuoleman lopullisuutta ei pääse todistamaan tai kumoamaan nykytieteen tasolla.
Rauhallisuus ja vihreä väri kuvaavat persoonasi tosi osuvasti, ainakin mitä blogista voi päätellä. Itse olisin lisääntynyt positiivisuuden ja iloisuuden. Nuo taitaa taipua sinne oranssiin ja keltaiseen 🙂 .
Kiitos 🙂
Mukava haaste ja pistää myös itsensäkin miettimään kun koittaa kuvailla asioita. Se mikä on hyvä huomata itsekin että, polkuja on monia ja eteenpäin vievät nekin, joita emme heti hoksaa tai joihin meitä vähän väkisin ohjataan, ja silti päästään hyvin eteenpäin jossakin asiassa tai elämäntilanteessa.
Äidit tosiaan jakelee ne parhaat neuvot, vaikka nuorena niitä ei arvostanut yhtään. Onpa kiva haaste, jossa jälleen oppii uusia ulottuvuuksia bloggaajasta.
Joo, on se tietty kumma että teininä ei niitä äitien oppeja niin osaa ottaa vastaan. Nyt vanhempana muistuvat mieleen ja ei voi kun ihailla sen oman emonsa viisauksia.