Kenen hyvän mukaan tulee elää? Kumman hyvä tulee teillä ensimmäisenä? Sinun hyvä, vai minun hyvä?
Kuka määrittelee sen hyvän, jonka mukaan tulisi elää ja tehdä valintoja? Totuus on se, että jokaisella meillä on oma hyvämme, jonka tiedostamme tai jota etsimme läpi elämän. Se voi myös muuttua elämän aikana, kun kokemuksia kertyy elämän kokonaisuudesta.
Tarkastellaan hieman tarkemmin sitä hyvää. Mitä se edes tarkoittaa tai merkitsee ihmiselle?
Sinun hyvä tai minun hyvä on sellainen elämisen taso tai muoto, joka tuottaa tyydytystä. Kaikki on hyvin tai ainakin vähintään ok ja isompia elämää mullistavia huolia ei ole.
Tavallista, turvallista elämää. Minun tavallistani ja sinun tavallistasi. Ne voivat poiketa todella paljon toisistaan. Millaista elämä on silloin kun voit sanoa, että tämä on minun hyvä elämäni? Mitä silloin toteutuu? Miten se näkyy?

Työssä opittua hyvää
Olen tehnyt pitkään auttamistyötä eri-ikäisten ihmisten kanssa. Usein asiakkuussuhde on lähtenyt liikkeelle jonkin elämää koskettavan trauman tai kriisin yhteydessä. On huomattu, että tässä kohtaa on hyvä olla matkakumppani, jonka kanssa löydetään se oma hyvä ja kiinnitytään siihen. Asetetaan tai sanotetaan yhdessä askeleet kohti sitä parempaa omaa hyvää. Askeleet ovat yleensä pieniä, niillä pääsee varmimmin eteenpäin. Jossain kohtaa tarkastellaan missä ollaan ja säädetään tarpeen vaatiessa suuntaa kohti parasta mahdollista omaa hyvää. Aina ei osaa edes hahmottaa, onko kyseessä minun hyvä, vai toisen hyvä.
Matkakumppanina ja tukijana syntyy joskus kiusaus ratkaista toisen kysymykset, sen mukaan mikä on oma kokemusmaailma ja selviytymiskeinot. Silloin mennään helposti siihen suuntaan, että sinun hyväsi on se minun hyväni käsillä olevassa asiassa. Harhailun ainekset ovat valmiina :I
Vain sinä tiedät itse, miten rakentuu Sinun hyvä Elämäsi. Minun tehtävänäni on auttaa sinua löytämään suuntaa ja askelia kohti sitä sinun hyvääsi.
Blogin kärki on Sinun hyvä!
Blogin nimi on Sinun hyvä Elämä. Sinulla on olemassa ratkaisut, sinulla on olemassa selviytymiskeinot, sinulla on paras ymmärrys siitä mikä on sinulle hyväksi. Arviointia voi tehdä toisen kanssa ja sitten vaikka punnita eri näkemyksiä uudelleen.
Uskoa omiin kykyihin on toisinaan vähän, siihen taitaa suomalainen kaivata aina vähän buustia, jotta uskoo siihen, että osaan, taidan, uskallan.
Yhteinen hyvä
Parisuhteissa on ajoittain haastetta siinä, kenen hyvän mukaan suhde rakentuu, tai millaisia yhteisiä asioita otetaan arkeen. Toteutuuko parisuhteessa yhdenvertaisuus oikeutena olla. Vai painottuuko asioiden käsitteleminen tai toteutuminen jotenkin toisin? Joskus parisuhteessa voi havaita, että siellä vallitsee kokonaan ulkopuolisen henkilön hyvä. Ehkä edellinen sukupolvi on tiiviisti tietämässä siitä, miten teidän hyvä syntyy ja ohjaa tarmokkaasti siihen suuntaan. Joskus se on varmastikin hyvä ja varteenotettava suunta. Pitää vaan selvittää itselle, että mitä tässä on sellaista, jota oikeasti haluan elämääni ja tuoko se siihen lisäarvoa, jota erityisesti toivon.
Vaikea kysymys lopulta. Kenen hyvän mukaan eletään. Päätänkö itse, vai annanko minun hyväni avaimet toiselle, joka ”tietää” tai ”luulee tietävänsä” asiat paremmin.
Mitä edellyttää se että löytyy yhteinen hyvä, jossa kumpikin on näkyvä ja tyytyväinen omaan paikkaansa? Miten se on sinun elämässäsi näyttäytynyt, millaiset asiat ovat nousseet merkittäviksi yhteisen hyvän hoitamisessa.
Kaipaatko keskustelijaa
Mietitkö tämän kaltaisia asioita tai erilaisten valtasuhteiden esiintymistä elämässäsi? Jos kaipaat luotettavaa ulkopuolista keskustelijaa ja peiliä tilanteeseesi, niin ole yhteydessä.
Aikaisemmin kirjoitettua
Tässä blogissa Sinun hyvä Elämä -ohjelma
Maaret Kallion blogissa Mitä sinulle on hyvä elämä?
10 Responses
Hyvä aihe pohdittavaksi taas! Itsensä pistäminen etusijalle ei ole välttämättä ihan helppo laji.
Kiitos. Ei se olekaan, joskus sitä pitää ihan harjoitella erikseen. Niin usein huomaa, että helposti kannetaan toisen asioita ja unohdetaan omat tarpeet. Tulee vähän sellainen Kuka lohduttaa Nyytiä – tilanne.
Totta joka sana, meinasin kirjoittaa melkein täysin saman kaneetin kommentiksi. Tänä päivänä kuulee yhä enemmän kannustusta itsensä muistamiseen, armollisuuteen, itsenä etusijalle asettamiseen. Auta ensin itseä, sitten vasta muita -ohjetta viljellään monissa yhteyksissä. Tätä pitää vain tietoisesti opetella, olen huomannut. Kutsun sitä etuiluksi.
Silloin kun oma itse on kunnossa terveellä tavalla, on mahdollisuus ottaa toiset huomioon siten että kaikilla on hyvä olla. Moni uhraiutuu tekemällä jatkuvasti hyvää toisille ja unohtamalla itsensä. Lopulta ei ehkä olekaan tietä pois ja oma minä tai se oma hyvä surkastuu olemattomaksi.
Tietoisuus ja sen mukainen etuilu on on hyväksi 🙂
Kanssakulkijoiden on myös hyvä muistaa, että se toisen hyvän toteutuminen luo myös hyvää ympärille. Onnellinen ihminen lisää onnellisuutta ympäristössään, oli kyse sitten työelämästä, parisuhteesta tai muista ihmissuhteista.
Totta, kaikki hyvä lisääntyy ja kertautuu kun sitä jaetaan ympärille 🙂
Koen joskus hankalaksi auttaa/neuvoa ystävää, joka sitä kysyy, koska minun hyvä ei välttämättä ole hänen hyvä. Olemme niin erilaisia me ihmiset, että oma polku olisi hyvä löytää. Ei seurailla vain muiden latuja. Helpommin toki sanottu kuin tehty joskus 😉
Niinpä. Helposti tulee mieleen ratkaisuja toiselle oman elämän ja kokemusmaailman kautta.
On tämä vaikeaa dilemma. En osaa vastata siihen tyhjentävästi. Ja todellakin, välillä tekee mieli mennä neuvomaan toista, vaikkei hän mitään neuvoa kysynytkään.
Niinpä, suuri kiusaus voi olla ryhtyä ratkaisemaan toisen puolesta asioita ja saada kiusallinen asia pois päiväjärjestyksestä. Ja niin tehdään varmasti hyvää tarkoittaen. Joskus ohjaaminen ja neuvominen kohtaavat hyvin ja rakentavasti kun yhdessä pysähdytään jonkin elämän asian äärelle ja löydetään vauhtoehtoja.