Talous on puhuttanut viime aikoina riippumatta omasta tulotasosta. Onko sinulla talous tiukalla, riittääkö rahat? Talvesta on veikattu vaikeaa ja moni joutuu miettimään miten oman taloutensa saa riittämään yleisen hintojen nousun vuoksi.
Isompia firmoja on antanut tulosvaroituksia, koska myyntitottumukset ovat muuttuneet maailmantilanteen vuoksi. Totta ihmeessä ne muuttuvat. Valtaosa meistä joutuu miettimään mitä käytettävissä olevalla rahalla hankkii. Hyvin ymmärrettävää.
Toisaalta, taloutta nostaa myös se että euro liikkuu. Mitä jos ei ole euroja joita liikuttaa? Mitä jos on jo kaikesta nipistänyt niin paljon, että ylimääräistä ei kertakaikkiaan ole. Jos tunnistat tämän, niin et todellakaan ole yksin. Monet kamppailevat ihan perustoimeentulosta näinä aikoina.
Tuunaa taloutesi kurssi toukokuussa 2023
Kysymys talous tiukalla, riittääkö rahat on enemmän kuin ajankohtainen minulle.
Olen suunnittelemassa parhaillaan talouden- ja elämänhallinnan kurssia, jossa yhdessä toisten kanssa pääsee pohtimaan ja tuunaamaan omaa talouttaan toivottavampaan suuntaan. Mahdollisuuksia on olemassa, vaikka tulotaso olisikin pieni. Mikä tuo hyvinvointia kaiken keskellä? Mitä voi tehdä vaikka ei euroja sijoittaisikaan mihinkään. Kaikkea tätä mietitään yhdessä ja omatoimisesti.
Kurssi toteutuu livenä tai kokonaan verkkokurssina. Kumpi paremmin sopii. Kurssi koostuu viidestä tai useammasta tapaamiskerrasta, joissa jokaisessa käsitellään taloudenhallinnan ja vaihtoehtoisten valintojen mahdollisuuksia. Kurssin aikana saa myös palveluohjausta eri tukiin ja prosesseihin joiden kautta on mahdollista saada tukea omaan tilanteeseen.
Kurssi toteutetaan Helsingin seurakuntayhtymän Varustamoiden palveluna ja osana laajempaa taloudellisen tukemisen kehittämistä. Toisena toteuttajatahona on Stadin safka.
Sinua tarvitaan nyt!
Kurssin sisältöjä vähitellen rakennetaan. Halutaan tehdä sellainen kokonaisuus joka palvelee ja auttaa osallistujaa. Sinä voit olla vaikuttamassa asiaan. Olet nyt tai olet ehkä joskus ollut taloudellisissa vaikeuksissa. Olet ehkä selvinnyt tai kokenut jotakin dramaattisempaa sinä aikana. Kokemuksesi on arvokasta ja toivon että jaat sitä yhteiseksi hyväksi.
Olemme avanneet anonyymin kyselyn, joka kartoittaa aiheen teemoja. Kyselyyn voi vastata sellaisella oletuksella, että jos osallistuisit, niin miten toivoisit sen toteuttamista ja millaiset teemat kiinnostaisivat.
Vastaaminen ei sido sinua mihinkään! Ainoastaan, jos haluat erikseen lähettää sähköpostia järjestäjille ja kertoa olevasi kiinnostunut kuulemaan lisää, niin henkilöllisyytesi tulee esiin.
Auta siis alkuun, ihan riippumatta siitä oletko tällä hetkellä tuen tarpeessa tai et. Aikaisempi kokemus elämäsi varrelta on tärkeä. Mitä olisit silloin kaivannut eniten, mikä olisi ratkaissut kohdallasi suurimman haasteen. Millaista tukea tarvitset tai olisit tarvinnut silloin kun oma taloutesi on kokenut kovia.
Kerro ja ole osallinen yhteisestä hyvästä ja kaverin tukemisesta.
LINKKI: Tuunaa taloutesi kurssipilotti
Talous tiukalla riittääkö rahat teemaan kirjoitettua
Kulutustottumukset pääsivät yllättämään
Muissa blogeissa ilmestynyttä teemaa aiheesta
Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle
9 Responses
Pitkään elänyt työttömänä ja palkkatuki työllistettynä, niin ei ole rahaa jäänyt yhtään säästöön, kun eivät riitä edes elämiseen. Syön huonolaatuista ruokaa ja lounaaksi kaurapuuroa (jo vuosia). En osta mitään, en edes vaatteita. Edessäni on myös köyhä vanhuus. On kovin vaikeaa innostua elämästä, kun mitään ei oikein voi tehdä ja tietää tulevien päivien olevan yhtä karuja varsinkin nyt vanhetessa sairaudet ovat tulleet mukaan kuvioihin. No helpompi on köyhän kuolla, kun ei jää mitään kaipaamaan.
Kiitos Kia kommentistasi. Elämän todellisuutta sinun päivissäsi on varmasti riittämiin. Huomaan, että joudut valitsemaan sen mihin eurot riittävät. Sairaudet vaativat osansa ja tuttua on sekin todellisuus, että joutuu valitsemaan lääkkeiden ja ruuan välillä. Niinkuin sanot, on vaikea innostua tai huomata mikä on elämässä hyvin tai edes ihan ok, kun joutuu kiinnittämään ajatuksensa ja toimensa seuraavaan ateriaan tai odottavaan laskuun. Kiitos sinulle rohkeudestasi jättää kommentti näin henkilökohtaisesta asiasta. Se on ollut arvokasta kuulla, juuri sinun kertomanasi. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja valoa päiviisi.
Talouden ja elämänhallinnan kurssi kuulostaa tärkeältä palvelulta. Miten hienoa, että sellaista olet kehittämässä. Vaikka tässä töitä pystynyt kaikki nämä vuodet tekemään, niin eipä sitä tiedä milloin ja minkälaista apua joku päivä sitä itse tarvitsee.. Mutta niin, tärkeä asia mielestäni tällainen palvelu!
Kiitos Tiina. Näinä aikoina moni kamppailee talouden kanssa, vaikka periaatteessa muuten asiat ovat kunnossa. Tietoisuus siitä että näitä voi miettiä yhdessä toisten kanssa on myös tärkeä. Verkkokurssi ei ole paikkasidonnainen, joten osallistua voi mistä tahansa, jos tuntee sille tarvetta. Kevään aikana lisää tästä kokonaisuudesta.
Tällaiselle kurssille on varmasti tällä hetkellä entistä enemmän kysyntää. Monella on taloudellinen ahdinko, mutta ei välttämättä taitoja selviytyä tilanteesta yksin. Hienoa että järjestätte tällaisen!
Kiitos kannustuksesta 🙂
Moni joutuu näinä aikoina yllättäen tilanteeseen, jossa aikaisemmat toimintamallit eivät auta eteenpäin. Kerron tästä varmasti myös myöhemmin kun saadaan aineistoa kasaan.
Omasta taloudesta kannattaa ehdottomasti pitää hyvää huolta. Minusta tarjolla olevia instrumentteja taloudenhoitoon kannattaakin hyödyntää. Itselleen olen kehittänyt tällaisen taulukon, joka auttaa ihan jokapäiväisessä rahamenossa: https://viaperasperaadastra.com/2021/04/22/rahapuhe-jos-hopealusikka-ei-kuulunut-aitiyspakkaukseen-rahavinkkeja-keskiluokalle/.
Ja toki kannattaa hyöyntää muiden asiantuntijuutta asiassa – minäkin olisin ihan mielelläni osallistunut kurssiin.
Kiitos 🙂 Hyvä kirjoitus, liitän sen linkkinä tähän postaukseen.
Oman talouden hoitaminen on tärkeä asia. Niukallakin budjetilla pärjää jos ja kun on suunnitelmallinen ja ennakoiva.
Kiitos!